Mietin välillä, että miksi mun pitää olla niin rasittava?
Huomaan olevani kovaääninen ja energinen, tykkään nolata itseni.
Tuntemattomien (ja ihastuksen) seurassa huomaan muuttuvani hiljaiseksi, ujoksi ja mietin sanojani ja tekojani paljon enemmän.
Haluaisin myös ystäviä jotka ovat eri sukupuolta kuin minä, kaikki tuntuu kuitenkin pitävän minua rasittavana, nolona ja lapsellisena.
Tuntemattomille en uskalla edes sanoa hei, odotan aina, että joku muu tekee aloitteen.
Haluaisin ystävän jolle voin avautua ja johon voin luottaa, koska olen itse kaikille ystävilleni se ihminen.
Kehun ystäviäni, ilmoitan rakastavani heitä, kuuntelen ja lohdutan.
Haluaisin myös seurustella, tunnen silti olevani liian nuori, vaikka tiedänkin henkisesti olevani täysin valmis seurustelemaan.
Minusta myös tuntuu, että ikäiseni pojat eivät ole henkisesti valmiita vakavampaan seurusteluun.
Joskus haluaisin olla vanhempi, jotta kaikki olisivat vähän kypsempiä.
