Siirry sisältöön
Tyttö

En tahdo että äitini on ylpeä minusta, tai että hän tulee minusta iloiseksi. Toisinsanoen en pidä hänestä. Hän ei ole tehnyt mitään väärää tai mitään josta olisin vihainen. En tiedä miksi mutta häpeän häntä. Soitan harppua ja en tahdo kotona harjoitella jos hän on kuulolla koska en halua hänen nauttivan musiikistani. Muiden lähellä oleminen on minulle ihan ok. Hävettää se, että olen tullut äitiini ja perinyt useita kasvonpiirteitä. Onko tämä normaalia?!

HotChocolate

Moi!

No siis jossain määrin tiettyyn ikään kuuluu jopa vanhempien inhoaminen ja ainakin vieroksuminen, mutta toisinaan jo pelkästään hyvien käytöstapojen vuoksi on hyvä oppia ”kouluttamaan” itseään.

Onko äitisi kuitenkin huomannut että tunnet tällaisia tunteita ja saatat vältellä häntä?
Jos on, voisit vaikka sanoa ettet tiedä miksi käyttäydyt niin tms.
Sillä vaikka se voi olla normaalia ikäjuttuja niin tällainen voi joskus loukata toisia ja väärinymmärtysten välttämiseksi olisi hyvä jutella ja pyytää anteeksi vaikkei sitä itse vielä niin häpeäisikään.

Vanhempien periytyneet piirteet monesti aiheuttaa ihmisissä (niin nuorissa kuin vanhemmissakin henkilöissä) välillä vähän häpeää tai inhoa (toki myös ihastusta ja ihailua) varsinkin jos piirteet eivät ole niin haluttuja.
Sekään ei siis ole mitään epänormaalia mutta toki se voi tuntua ikävältä toisesta kun miettii, miltä itsestä tuntuisi jos joku käyttäytyisi itseään kohtaa niin.

Veikkaan siis että paras ”lääke” tähän on että juttelisit äidillesi ja reilusti kertoisit miltä susta tuntuu. Uskon että hän ymmärtää koska aika varmasti hänkin on käynyt läpi samanlaisia tunteita sinun iässäsi.
MLL myös tarjoaa jutteluapua ja kätevän Huoli puheeksi – kaavakkeen jos niistä olisi sinulle apua!

Kaikkea hyvää ja tsemppiä! :)

:)

Voit keskustella hänen kanssaan tilanteestasi että miltä se tuntuu.
Itse olisin iloinen jos äitini pitäisi minusta niin:)

Nimetön

Mulla on vähän sama tilanne. Kaikki mitä äiti sanoo on tosi ärsyttävää ja käy hermoille. Tuntuu että oikeesti jaksaisin tehdä mitä tahansa kunhan äiti ei ole näkemässä ja ei saa kuulla siitä mitään. En halua äitin olevan mukana missään harrastuksissa, en halua viettää aikaa millään tavalla äidin lähellä vaikka siinä ei oo mitään järkeä ja ärsyynnyn vaan lisää kun yritän tehdä niin. Eli on vähän pakko olla ärsyyntynyt… Huohhhhhhhhhhhhhh

Äiti on aina äiti

Olen varma, että aivan jokaista välillä ja tietyssä iässä hävettää omat vanhempansa. Tosiasiassa uskon, että kaikkien muidenkin vanhemmat ovat aivan samalla tavalla ” ärsyttäviä” ja se on vähän niinkuin niiden tehtäväkin. Jossain vaiheessa tajuaa, että oli ihan hyvä kun äiti oli ärsyttävä eikä antanut tehdä kaiken näköistä tyhmää. Tiedän tunteen, mutta se menee ohi ;)

Tyttö

Ymmärsit väärin ”äiti on aina äiti”. Ei haittaa että äiti tietää tekemisistäni. En tee mitään tyhmää, eikä äitini kiellä tai kannusta tekemästä sellaista -.-

:(

Äitini ja isäni ottaa minulta koko ajan family linkin kautta whatsapin ja muut somet ja pelit pois! He huutavat minulle joka päivä, ja he sanovat minua valehtelijaksi jne! Miten saan heidät lopettamaan? SE EI OLE KIVAA! OLEN SANONUT SEN MUTTA HE EIVÄT KUUNTELE:((((

Juu sama juttu

Malin ärsyttää kun mun äiti on natsi mut se saa mut aina leppymään
6/5

11v

Family link on niin vtun ärsyttävä -.-

Vastaa aiheeseen: Vihaan äitiäni

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top