Vihdoinkin

Mul alko viime viikolla amis ja mun luokka on ihan ok mukava. Siellä on yks tuttu ja mukava tyttö E ja yks vanhan koulun poika M. Asiat on sujunu tähän asti paremmin kuin olisin uskonut. Luokan tytöt on ihan sairaan kauniita ja mukavia (vaihteeks) ja pojat aika komeita.

Kontekstina olen hetero, en omaa tunteita poikaa M kohtaan ja vielä ei ole ihastusta. Asiaan. (Pahoittelut, kirjoitan murteella) PITKÄ

E ja minä puhuimme yhten päivän käytävässä/auditoriossa ja se keskustelu päätyi ”kauneuteen”. Sanoin että E on kaunis, mitä hän on. Hänellä on terveet ja ihanan tumman ruskeet hiukset jotka sopivat hänelle ja hän pukeutuu hänelle sopiviin vaatteisin. E:n silmät ovat myöskin aivan sairaan ihanat ja hänellä on miellyttävä ääni.
Yhtäkkiä hän sanoi ”Sä oot kyllä tosi kaunis” ja tottakai minä kielsin sen. En vain tunne oloani kauniiksi. Noh, kiemurtelin siinä ja kiistin asian. E toisti kehunsa uudelleen ja kiitin häntä ennenkuin vaihdoinmme puheenaihetta.

Tuo yksi kehu on jäänyt pyörimään päähän jo pariksi päiväksi. Onhan eräät ihmiset ennenkin kutsuneet minua kauniiksi, vaikkakin hyvin harvoin. Kerran eräs henkilö kertoi että minull aon mukavat silmät ja toinen sanoi että kroppani on kaunis (ihan platonisesti). Isoäitini aina sanoi ”MA on malli ja MI on kuin porseliini nukke”. Tämä oli viitaus nuoremman sukulaiseni kasvonpiirteisiin ja minun painooni. Vaikka kaikki nämä kerrat ovat olleet erilaisia, ne ovat silti olleet samanlaisia kokemuksia minulle.

Olen aina ollut hoikka ja pitkä (nyt 166-168cm), mutta se ei ollut terveellisestä syystä. Hyvin tiivistetysti ”urheilin” noin kolmesta neljään tuntia päivässä ja söin aivan liian vähän vaikka olenkin pieniruokainen (isoäiti on ollut sama ja äidin puolella myös. pärjään siis pienemmällä ruokamäärällä). Loppuhuipennuksena vanhempani eivät koskaan ajatelleet että minulla olisi ollut syömishäiriötä, jonka vuoksi minua ei koskaan testattu. Oma äitini ei myöskään tehnyt mitään kun ihmiset haukkuivat ja kiusasivat minua painoni takia.
Painoa tuli 20kg kutos ja seiska luokan välissä. Ei terveellisestä syystä. Äitini pakotti siihen sillä ilmeisesti minä nolasin hänet. (Varaa, mut joo)
Nopean painonnousun seurauksena kai tuli venytysarpia reisiin sekä lantion ja pakaran väliselle alueelle. Niitä ei voi piilottaa vaikka eivät näykkään niin selvästi.

Yks kaveri joskus kysy et miten mä oon niin laiha ja kaunis ja sanoin et ”Mä en syö ja mä kidutan itseäni.”. Sama kaveryryhmä seiskalla useeseen otteeseen huomautti että koulussa on pakko syödä. Se oli varmaan aino syy miks en taas ”laihduttanu” ne 20kg pois.

Rintani ovat aina olleet hieman pieneenpäin. Ei mahdottoman pienet, mutta eivät ihan keskikokoisetkaan. Äitini on kommentoinut kokoa halveksuvasti useaan kertaan. Koulussa on kutsuttu laudaksi vaikka en mielestäni täysi lauta olekkaan. Ja kyseisellä henkilöllä ei ollut yhtään varaa, sillä hän oli silloin ihan yhtä ”lauta” kuin minä.

Pienenä isäni leikkasi minulle otsatukan jotta säästyisi rahaa ja usean epämiellyttävän kokemuksen jälkeen hän vei parturiin ja ehdotti että parturin rouva leikkaa aivan lyhyeksi. Siitä tuli ”polkkatukka” joka ylettyi vain korviin asti. Vihasin sitä ja koulukaverit kutsuivat rumaksi. Tietysti uskoin heitä, vihasinhan sitä tukkaa itsekin.
On myös ollut aknea koko murrosiän ja nyt on selässäkin. Vihdoin äiti ehdotti että mentäisiin lääkriin siitä, mutta mitään ei ole vielä tapahtunut. Selässä on jo violetteja arpia.
En myöskään tiennyt mitään siitä miten pitä kasvojen iho puhtaana. Ilmeisesti se tieto pitäisi itse tietää eikä sellaisia saa kysyä muilta.
En myöskään saanut valita omia vaatteitani päivälle, vain ostohetkellä. Tämä loppui vasta kun pääsin nelos-vitos luokalle.

Viimeisten muutaman kuukauden aikana olen alkanut ajattelemaan että kroppani näyttää hyvältä. Ei mikään paras ja se ei ole haluamani näköinen, mutta mites muuten voi puhua ihmisten kanssa jos ei näytä siedettävältä.
Vihdoinkin raaskii ajatella että joku voisi tykätä kehoni ulkonäöstä. (Oikeesti mä oon saanu iloisen hermoromahduksen kun tajusin ton ja se oli ihanaa!)

Tykkään mun hiuksista myös. Ne on tosi pitkät, alaselkään ylettyvät ja semmotteet ”dirty-blond” väriset. Olen harkinnut että latvat pitäisi siistiä, mutta muuten se on kauniit. Oon aina rakastanu pitkiä hiuksia niin ne on saanu olon aika hyväks.

Tässä viikon aikana E:n kehujen jälkeen oon alkanu aatteleen et ehkä mä oikeesti oon kaunis jollain hullulla tavalla. En mä meikkaa muuten paitsi peitän mustat silmän aluset ja en omaa kauheesti vaihtelua vaatteiden suhteen.

Mä valitsen vaatteita jotka saa mut ylpeeks mun kropasta. Jos mä pidän toppia joka paljastaa olat ja osan rintaa, niin se on vaan mua varten. Sori niille joita kiihottaa solisluus, mut mun solisluu on mulle suorastan helvetin kaunis näky ja mä haluun kattoo sitä peilistä!

Kasvot ei mun mielestä ole niin kauniit ja tekisin kulmille jotai (aika vaaleet niin joskus näyttää siltä että niitä ei ees olis), mutta rakastan mun ripsiä. Silmien ja huulien muoto on ihan mukava.
Siis ei mun kasvot niin hassumat oo, mut niiden ”hyväksymiseen” menee vielä aikaa, mut oon pikkase ylpee siitä et pariin otteeseen oon jo aatellu et olisin kaunis päästä varpaisiin.

TD;LR Vihdoinkin aattelen et oon kaunis kärsimisen jälkeen. Parempi myöhässä kun ei koskaan. Ja nyt tekee jotenkin oudosti mieli iskee joku poika ja pukeutuu mukaviin vaatteisiin kouluun.