Vittu.

En jaksa… Mua kiusataan koulussa, eikä mulla oo yhtään kaveria. Ne harvat, jotka ei kiusaa, ignooraa täysin ja se satuttaa mua ihan yhtä paljon. Siis ei mua haittaa, jos joku ei välitä, mut… on vaan juttuja, joita ei voi selittää ruudun läpi. Oon kertonu tästä koulukuraattorille ja kolmelle opettajalle, mutta kukaan ei ota mua tosissaan. Mitä H*LVETTIÄ tää tarkottaa? Mitä mun pitäis tehä? En oikeesti jaksa enää. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. En jaksa. VITTU, EN JAKSA. Yleensä lukittaudun välkäksi vessaan tai kysyn opelta, voinko auttaa sitä vaikka hakemaan varastosta jotain. Ne on ainoita hetkiä, kun kukaan ei uskalla huudella mitään tai lyödä. Ei ne USKALLA aikuisten nähden. Vessan oveakin ne voi korkeintaan hakata ja potkia, mutta ei pakottaa avaamaan (ainakaan yleensä). Vanhemmatkaan ei usko, vaikka oon kertonu monta kertaa. Tuntuu, että ketään ei vittu kiinnosta mun ongelmat…

[osa viestistä poistettu, siirretty kokonaisuudessaan Päivystäjä mukana keskustelussa-palstalle]