Moikka!
Mä oon ihastunut yhteen mun luokalla olevaan poikaan, mutta ongelmana on, että tämä poika käyttäytyy vähän oudosti mua kohtaan ja mietin, mistähän tää voisi johtua. En ole kamalan hyvä tulkitsemaan ihmisiä, joten siksi päätin kysyä teiltä mielipiteitä. Emme oikeastaan ole siis kavereita, jos se nyt jotenkin asiaan vaikuttaa. :D
– Kerran yhdellä tunnilla tää poika toi mulle jotain (kai kynän tai sakset tai jotakin tällästä. Tää tapahtu aika kauan aikaa sitten niin en ihan muista. :D), vaikka siis en pyytänyt tuomaan ja olisin voinut hakea sen itsekin.
– Usein koulussa tää poika kävelee todella läheltä mua (meidän välissä on noin 5-20cm), vaikka tilaa olisi paljonkin. Muutenkin esimerkiksi ennen tunnin alkua tää asettuu lähelle mua.
– Jos seison jossakin lähellä sitä ja sen kavereita, niin se saattaa alkaa puhua kovalla äänellä aivan kuin varmistaakseen, että varmasti kuulen, mistä he puhuvat.
– Tää liittyy välillä tuohon edelliseen tilanteeseen (mutta välillä tää voi tapahtua ihan vaikka luokassakin), mutta siis välillä tää poika hakee huomiota esim. puheillaan tai jotenkin muuten käytöksellään.
– Jos hymyilen sille, niin se näyttää tulevan todella iloseks siitä.
– En ole tästä ihan täysin varma (koska tää poika kääntää päänsä niin nopeasti pois kun huomaa, että mä huomaan sen tuijotuksen. Oon kyllä pari kertaa huomannut, mutta en ole sitten ihan varma, onko tää vaan ollut sattumaa.), mutta välillä musta tuntuu, että ihan kuin se tuijottaisi mua salaa.
Jos hän välttelee katsekontaktia nii se on yleensä merkki että se on kusessa suhu.
Mä tiedän ton tunteen. Mulla oli sama juttu pari vuotta sitten. Poika availi mulle ovia ja nosti kynäni lattialta, jos se putosi. Hän myös hymyili aina, kun katsoi minua. Tästä kaikesta päätellen ajattelin, että hän on pihkassa muhun, ja niin minäkin ihastuin häneen. Sinun tilanteestasi poiketen tämä poika on mun ysävä, mutta ei me silti kovin läheisiä olla. Tätä jatkui kevääseen asti, mutta sitten kaikki loppui kuin seinään. Hän ei enää katsellut minua, eikä muutenkaan oikein huomioinut. Aloin miettiä onko hän sittenkin vain muuten kohtelias, eikä lainkaan kiinnostunut minusta sillä tavalla. Yritin itsekkin hillitä tunteeni ja kesän lopulla tunteeni häntä kohtaan eivät olleet ystävyyttä syvemmät.
Eli koskaan ei voi olla täysin varma, onko toinen ihastunut, ellei hän itse sitä kerro. Nauti kuitenkin ihastumisen kutkuttavasta tunteesta ja jos poika päättää tehdäkin aloitteen, niin pidä silti pää kylmänä ja harkitse tarkkaan onko hän silti sielunkumppanisi. Luota myös Jumalaan, sillä hän tietää parhaiten, ja tuntee jokaisen sydämen.
Joo, saattas olla. Koska mäki oon ihan tosi kovasti ihastunu yhteen meiän luokkalaiseen ja oon huomannu kun se tuijottaa ja kerran huomautin Siitä sille niin se lopetti. Mut jos sulla on vaikka Sen puhelinumero niin voit vaik tekstata sille jos et suoraan uskalla. Niin mä tein ja se on sanonu mulle monta kertaa että tykkää musta mut nyt se on vähän ottanu etäisyyttä… Ja sori en ees kattonu tän päiväystä et kuin vanha toi sun juttus oli. XD
olen ihastunut yhteen romaani poikaan joka on myös puoliksi suomalainen ja antoi semmosta kuvaa että tunteet olisivat molemmin puolista ja yhtäkiä esti/ ignooras mut ja tää mun ihastus katteli mua ja tuijotti mua päästä varpaisiin ja se vaihtoi koulua koska ne muutti pois huusmun nimeä vaikka sillä ei ollut mitään asiaa mulle mitä teen onko mä kuvitellut kaiken vai onko hän ihastunut muhun autakaa pliis