Hei ”14 vuotias tyttö”!
Kiitos, kun rohkeasti kerroit tapahtuneesta! Olen tosi pahoillani, että olet joutunut rikoksen uhriksi. Uhkailu, kiristäminen ja alastonkuvien lähettäminen on rikos, joista tekijä kuuluu saattaa vastuuseen. Muista, että sinä et ole tehnyt mitään väärää, vaan tekijä on toiminut rikollisesti!
Tällaisen jälkeen olo voi olla esimerkiksi ahdistunut ja itkuinen sekä unta voi olla vaikea saada. Nyt olisi tosi tärkeää, että saisit kaiken mahdollisen avun ja tuen itsellesi. <3
Valitettavasti jouduin tästä viestistä moderoimaan osan tekstistä pois, sillä emme voi julkaista muiden palvelujen nimimerkkejä täällä. Toimit kuitenkin hienosti ja rohkeasti, kun haluat samalla varoittaa muita!
Olemme viestiesi ja antamiesi tietojen perusteella vieneet asian eteenpäin poliisille, jotta he voivat selvittää tilanteen ja huolehtia, että sinä olet turvassa ja saat apua.
Me voimme täällä Nuortennetissä tarjota sinulle myös lisää keskustelutukea. Voit soittaa numeroon 116 111 arkisin klo 14-24 ja viikonloppuisin klo 17-24. Lasten ja nuorten chat päivystää joka päivä klo 17-20 ja Lasten ja nuorten nettikirjepalveluun voit kirjoittaa milloin tahansa. Kaikki yhteydenotot ovat nimettömiä ja luottamuksellisia. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Halutessasi pystymme auttamaan sinua myös tekemällä sinusta lastensuojeluilmoituksen, jos otat yhteyttä palveluihimme (puhelin, chat ja nettikirjepalvelu). Lastensuojelun työntekijöiden tehtävänä on auttaa ja huolehtia, että lapset ja nuoret ovat turvassa.
Haluan kannustaa sinua tukeutumaan asiassa myös sinun omiin läheisiin aikuisiisi. Muista, että tapahtunut ei ole syytäsi ja nyt aikuisten kuuluu auttaa sinua. Oman aikuisen kanssa olisi hyvä ilmoittaa tapahtuneesta myös poliisille.
Täältä voi lukea vielä lisää seksuaalisesta häirinnästä netissä. Samalta sivulta löytyy linkki myös Nettivihje-palveluun, jonka kautta voi käydä ilmoittamassa tapahtuneesta. https://www.nuortennetti.fi/netti-ja-media/seksuaalinen-hairinta-netissa/
Olet tärkeä ja arvokas! <3
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä