Moi. Mäki ihastun tosi helposti ja nopeesti tyyppeihin. Yleensä ihastun kans poikaoletettuihin, mut joskus myös tyttöoletettuihin ja kaikkiin muihinki. Oon seksuaalisuudeltani tietääkseni panseksuaali, ku ihastun tyyppeihin välittämättä niinkään niitten sukupuolesta vaan enemmänki siitä millasia ne muuten on. En tiiä voiks tätä laskee es ihastumiseks, mut ku nään kaupungilla, netissä tai jossai muual jonku söpön pojan/nuoren miehen ni ”ihastun” siihe heti ja ajattelen et ompa se söpö yms. Samaa käy myös joskus tytöistä/nuorista naisista ja muista ihmisistä, mut ei läheskää nii usein emt miks ja tän takii mietinki viel et oonko ihan varmasti panseksuaali vai oonko sittenki joku muu. Noi niinsanotut ihastumiset loppuu onneks yleensä parin sekunnin päästä ku unohan jo sen tyypin tai maksimissaan parin minuutin päästä. Mut sit ku tapaan jotai tyyppii useamminki ku vaa kerran ni ihastun siihen sellai kunnol tai es niin et aina ku nään sen ni se ihastus tulee takas. Esim. jos mun koulussa tai luokalla tai jossai harrastukses yms on joku mun mielestä söpö ja kiva tyyppi ni ihastun siihen kunnolla tai tollei es vähän. Mua itteeni tää asia vähä ärsyttää joskus ja mietityttää kans et mistä tää johtuu, mut veikkaan et tää mun juttu on ainaki suht normaalia nuorille, vai onko? En tiiä, mut mullakin on toi juttu, et oon ihan varma et ne tyypit ja kaikki muutkin ajattelee et mä oon ihan tyhmä ja tylsä ja outo jne. Ja sellanen mä oonki, en tuu varmaa koskaa saamaan ”sellasta” kumppania vaikka kuinka jo nyt haluisin sellasen. Mäkään en uskalla lähes koskaan puhua niille mitään ellei ne oo jotain mun kavereita, koska pelkään et sanon jotai tyhmää tai outoo ja sama pätee ihan kaikkiin muihinki ihmisiin. Oon tosi huono alottamaan keskustelua tai pitämään sitä yllä ja muutenki sosiaalisis tilanteis oon ihan huono. Pelkään oikeesti aina et teen jotai noloo tai tyhmää ja sit kaikki pitää mua outona enkä uskalla enää sanoo lähes koskaa mitää. Mulla on tuokin sama juttu et pidän itteeni paljon alempiarvosena kun muut ihmiset ja vihaan sitä miltä näytän ja millanen oon. Oon yrittäny kuntoilla/harrastaa liikuntaa ja syödä terveellisemmin ja vähemmän, mut en vaa jaksa sitä enkä ikinä saa itteeni laihtumaan, joka vie mun voimat enkä jaksais enää elää muutenkaa. Mäkin välillä fantasioin jotain mitä muka voisin tehä niitten tyyppejen kaa, mut ei, enhän mä ikinä oikeesti sellasta pääsis tekemää. Mäkin kaipaan fyysistä kosketusta ja rakastajaa tosi paljon. Kärsin myös masennuksesta ja ahdistuksesta. Mut eipä mulla kai muuta, moikka ja tsemppii sulle ja muille!
[tämä viesti on siirretty ketjusta ”Ongelma” Päivystäjä mukana keskustelussa -palstalle.]
Hei!
Hyvä, että kirjoitit ajatuksistasi ja tunteistasi. Kiitos viestistäsi.
Aloitan tuosta ihastumisesta. Vaikka se ärsyttää sinua itseäsi, niin ihastumisessa on myös hyviä puolia. Eikö ole ihanaa, että maailmassa on suloisia, mielenkiintoisia ja mukavia tyyppejä? Toivon, että pystyisit ajattelemaan ihastumisen tunteita positiivisena asiana. Sehän on hyvä tunne, joka ei vahingoita ketään. Päinvastoin, siitä tulee hyvä olo ja se saa sinut ehkä hyvälle tuulelle ja hymyilemään kanssaihmisille?
Fantasiointikin on aivan normaalia ihan kaiken ikäisille eikä siitä tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa tai pitää sitä mitenkään huonona asiana. Tässäkin ajattelisin, että on hienoa, että tapaat puoleensavetäviä ihmisiä. Kaikille meille ihmisille (ja muille eläimille) on tyypillistä kaivata kosketusta ja toisten ihmisten hyväksyntää. Siinä ei ole mitään pahaa.
Joillekin on tärkeää löytää termi omalle seksuaaliselle suuntautumiselle tai sukupuolen ilmentymiselle ja tämä on ihan ymmärrettävää silloin, kun se oma minuus muuttuu ja rakentuu. Mutta ihan yhtä ok on vain olla oma itsensä ja antaa itselleen lupa ilmentää itseään sillä tavalla, mikä milloinkin tuntuu hyvältä ja antaa itsensä ihastua kehen tahansa lokeroista piittaamatta. Setan sivuilla on laaja ja uusittu sanasto, josta voit saada tukea itsesi määrittelyyn, jos koet sen sinulle tärkeänä. Identiteetin lukitseminen johonkin tiettyyn ei kuitenkaan aina ole mahdollista, sillä saatat ajatella itsestäsi eri tavalla jo ensi vuonna tai huomata itsestäsi uusia puolia vaikka 30-vuotiaana ja se on ihan okei!
Haluaisin lohduttaa sinua, että suurin osa nuorista jännittää sosiaalisissa tilanteissa, vaikka se ei aina näy ulos päin. Sosiaaliset taidot kehittyvät vuosi vuodelta sitä mukaa, kun opit tuntemaan paremmin sekä itsesi että lähellä olevat ystäväsi ja tuttavasi. Kun saat kokemusta siitä, että osasit ja pärjäsit, on puhumaan ryhtyminen seuraavalla kerralla helpompaa. Usko pois! Voit edetä pienin askelin ja esimerkiksi vuoden päästä saatat huomata, että olet piirun verran rohkeampi kuin mitä juuri nyt olet. On myös ihan ok olla porukassa hiljaa ja kuunnella muiden juttuja. On ihmisiä, jotka pitävät enemmän nimenomaa hiljaisemmista kavereista.
Tuosta masennuksesta, ahdistuksesta ja kuoleman ajatuksista olen kyllä huolissani, samoin siitä, että ajattelet olevasi alempiarvoinen kuin muut. Toivottavasti se liittyy vain murrosiän mukanaan tuomaan epävarmuuteen, mikä on täysin normaalia ja tosi yleistä ja menee ohi, kun aikaa kuluu (vaikkei se ehkä nyt sinua lohdutakaan). Tiedäthän, että olet aivan yhtä hyvä ja arvokas kuin kuka tahansa muu. Täällä ei ole ketään toista sinun kaltaistasi, olet ainutlaatuinen!
On varmasti raskasta elää masennuksen, ahdistuksen ja kuoleman ajatusten kanssa. Oletko saanut niihin apua vai oletko vain yrittänyt sinnitellä niiden kanssa? Toivon, ettet ole yksin noin suurien asioiden kanssa, vaan sinulla on aikuisia, jotka tietävät niistä ja että saat niihin ammattiapua.
Jos kukaan ei vielä tiedä, niin voisitko kertoa niistä perheesi aikuisille? En tiedä, minkä ikäinen olet tai missä asut, mutta melkein joka paikkakunnalla on myös Nuorten Ohjaamo, josta saa matalalla kynnyksellä monenlaista apua myös kesällä, kun koulut ovat kiinni. Löydät lähimmän Ohjaamon esimerkiksi googlaamalla. Olisi tärkeää, ettet jää yksin masennuksen, ahdistuksen ja kuoleman ajatusten kanssa. Ne ovat liian isoja asioita yksin kannettaviksi ja niihin kaikkiin on saatavilla apua.
Jos haluat harjoitella asiasta puhumista tai kertoa lisää elämästäsi, meidät tavoittaa ympäri vuoden numerosta 116 111. Soittaminen on maksutonta ja voit jutella aina täysin anonyymisti. Autamme sinua mielellämme!
Lämpimin terveisin
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä