Moi!
Vanhemmat on siis eronneet (vuosi sitten) ja kuulin tossa yks päivä, kun oltiin iskän äidillä kun iskä kerto, että on tosi yksinäinen, (ei oo uutta tyttö ystävää tai mitää, mut me lapset käydään kyl säännöllisesti iskällä) ja oon yrittäny koko vuoden parhaani mukaan olla iskän kanssa, jottei tuntis olevasa yksinäinen ja nyt kuulen et se ei riitä tarpeeks nii tulee jotenkin syyllinen olo. Ja sit ku iskä on yksin kotonaan niin mietin usein että mitäköhän se tekee ja miltä siitä tuntuu olla yksin.
Enkä nyt tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Osaatteko antaa vinkkejä?
Ainakin tsemppii sun isälle
Kannattaa kysellä kuulumisia usein varmaan ja sitten hienovaraisesti muistuttaa että se vois hengata sen kavereiden kaa enemmän..? En kyl tiiä
Moi! Sun ei tarvitse tuntea olevasi vastuussa sun isän yksinäisyydestä. Ymmärrän, että haluat auttaa, mutta ei tarvitse potea minkäänlaista syyllisyyttä. Uskon, että yhdessä viettämänne aika on ollut isällesi merkityksellistä. Että mielestäni on ihan hyvä jatkaa niinkuin aiemminkin ja viettää kivaa yhteistä aikaa.
Jos asia jää mietittymään, voisi siitä puhua esimerkiksi jonkun sukulaisen kanssa. Onko isälläsi esimerkiksi sisaruksia, jotka olisivat sinulle läheisiä. He aikuisina ehkä osaisivat auttaa isääsi enemmän ja voisivat ehkä nähdä häntä useammin kuin yleensä.
Ja jos tuo ei ole mahdollista ja asia mietityttää niin ehkä voisit käydä juttelemassa asiasta esimerkiksi koulupsykologin kanssa
Tsemppiä haastavaan tilanteeseen!
Moikka! Mä ymmärrän sua aika hyvin, koska asun mun äidin kaa ja iskä asuu yksin. Yritän kuitenki aktiivisesti viettää sen kaa aikaa ja jutella, se oikeesti merkitsee paljon ainakin toivon mukaan. Et mun mielestä on hyvä et oot läsnä sun iskän elämässä ja kerrot sille välillä et se on teille tärkee ❤️ Paljon tsemppii sun iskälle, toivottavasti hän saa jotain uutta kivaa elämään!
– Verkkari
