Moikka. Mulla olis sellanen ongelma että oon yksinäinen ja mulla on vaan yksi kaveri kuka ei tietenkään voi hengata melkein ikinä. Oon yrittänyt tutustua moniin tyyppeihin mutta aina on käynyt niin että he ei oo tykänny mun seurasta :/ Harrastan kyllä semmoista lajia missä muita ja he ovat kyllä kivoja mutta kaikki asuvat muilla paikkakunnilla ja loput ovat aikuisia.
Mikä mussa voi olla sellaista että kukaan ei halua olla mun kaveri tai poikaystävä? Omasta mielestä oon mukava, kiltti, urheilullinen ja aina kaikille kiltti ja haluan että muilla on mukavaa.
Miten voisin saada kavereita? En enään uskalla tutustua kehenkään traumojen perusteella ja oon muutenkin ollut koko kouluikäni lähes kiusattu.
t. 16 v tyttö
Et ole ainoa, joka on samalla tavalla ajatellut. Mäkin oon ajatellut samoin, joskus silloin kun mulla ei ollut kavereita. Kukaan ei nytkään sen kummemmin musta tyksi, ainakaan suurin osa. Mutta olen vain löytänyt minulle sopivia ystäviä. :) Enpä usko, että kukaan ajattelee susta pelkkää pahaa eikää eikä halua olla kaveri. Ja jos multa kysytään, niin vaikutat oikein mukavalta. Ystäviä kannattaa hankkia vähitellen, voit vaikka aloittaa tarkastella sinulle sopivaa ystävää. Ystävyydessä on luottamusta, yritä joskus antaa sitä. Ystäviä saa vain tutustumalla, älä menetä toivoasi! Myös pelot pitää joskus kohdata, kannattaa yrittää! :)
Hei,
Tekstisi on koskettava. Myös naapurissani asuu kiva ja nätti tyttö, jolla on aivan sama tilanne. Olen hieman nuorempana kokenut myös yksinäisiä aikoja. Ystävät muuttivat pois, ja olin kauhean ujo tutustumaan uusiin ihmisiin.Muutimme lopulta myös uuteen paikkaan.
Lopulta totaalinen kyllästyminen ajoi minut ulos ja vähitellen sain uusia kavereita. Ujouden työstäminen vaati kyllä myöhemmin paljon työtä. Itseni arvostelun tie ei oikein johtanut minnekään.
Hienoa, että sinulla on kaveri ja kiva sosiaalinen harrastus. Olet myös rohkeasti tutustunut muihin. Siitä on sinulle iloa jatkossa. Kaikki nuo mukavat piirteesi kuulostavat hyviltä.
Älä menetä rohkeuttasi. Jos päätät etsiä uutta harrastusta tai myöhemmin opiskelupaikkaa, voisitko samalla pohtia, olisiko niihin liittyen mahdollisuuksia tutustua samanikäisiin ihmisiin. Monissa opiskelupaikoissa on harrastuskerhoja ja yhteisiä illanviettoja, joihin kannattaa osallistua.
Mieleeni tuli vielä ehdotus uusiin ihmisiin tutustumiseen liittyen. Olisiko siitä apua, jos et ainakaan kovin pian uskoisi ajatustasi, että kanssasi ei viihdytä. Meno täällä on aika hidasta, jäyhää ja itse olen tulkinnut esim. ihastumisen kyllästymiseksi.
Kiusaaminen on sikamaista. Toivon sinulle voimia olla antamatta valtaa kiusaajien myyräntyölle. Olet yhtä arvokas kuin muutkin. En ole asiantuntija, mutta uskoisin, että voisit saada myös aikuista apua tilanteeseesi tai ainakin rohkaisua koulun kautta.
Rohkeutta, uskoa tulevaan ja voimaa sinulle ☺.
Kuulostaa niin tutulta, mutta saman kokeneena haluan sanoa, että tilanne tulee kyllä muuttumaan! Sillä vika EI todellakaan ole sussa. Kuulostat ihanalta ihmiseltä ja on aivan varmaa, että joku päivä joku sut ”löytää”. Itsellenikin kävi niin! Olin jo lohduton aikoinaan mutta lukion jälkeen ammattikoulussa alkoikin ihmiset huomaamaan minut. Sain kavereita (ei välttämättä maailman parhaita ystäviä mutta kuitenkin) ja samoihin aikoihin sain myös poikaystävän. Jälkeenpäin ajateltuna en edes tiedä mitä tapahtui, miksi kaikki muuttuikin paremmaksi ja minut huomattiin ja minusta kiinnostuttiin. Ympäristön (eli koulun) vaihdos auttoi. Yritä jaksaa vaan pysyä ihmisten läheisyydessä, niin saatat huomata, että yllättävistäkin paikoista voi uusia ystävyyssuhteita löytyä, kuten esim kirjastosta! Ja hienoa että sulla on harrastus.
Muista myös että hymyilevä ihminen huomataan!
Toivon kaikkea hyvää ja ympärillesi paljon luotettavia uusia ihmisiä joihin tutustua!
Hmm.. Onko lähialueella yhtää nuorisoseuraa?? Ite oon käyny parikin kertaa heidän järjetämissä tapahtumissa ja löytäny kavereita. Ja kyllä jun itsekkin huomaa asuvansa alueella missä muut ovat paljon nuorempia, niin on vähän pakkokin käydä siellä. :)
Pystyn samaistumaan osaan tekstistä aika hyvin.
Ala-asteella olin eloisa ja sosiaalinen tyttö ja pystyin tutustumaan helposti uusiin ihmisiin. Asiat kuitenkin muuttuivat, kun muutin perheeni kanssa yläkoulun alussa uudelle paikkakunnalle. Elämässäni oli silloin muutamia vaikeita asioita, enkä onnistunut saamaan kavereita. Sain ennemminkin ”tuttavia” joiden kanssa olin koulussa, mutta en pystynyt puhumaan heidän kanssaan säätä kummosemmista asioista. Minusta tuli yläkoulussa todella epävarma ja se epävarmuus ei ole vieläkään lähtenyt.
Olen tällä hetkellä lukiossa, ja tunnen itseni hyvin yksinäiseksi. Minulla on tuttavia kyllä, mutta tunnen heidänkin seurassa olevani yksin. Vapaa-aikani vietän opiskelun lisäksi yleensä kotona neljän seinän sisällä. Yksinäisyydessä, oikeastaan yksinäisenä yksinolossa, pahinta on se, että syvennyn vain lisää siihen kurjaan yksinäisyyden mereen.