Onko muita yksinäisiä, eristettyjä tai eristäytyneitä?
Luulen, että olen kokenut yksinäisyyttä lähes koko 20-vuotisen elämäni.
Minulla on ihmisiä elämässäni: käyn töissä ja työporukka on oikein mukava. Harrastan joukkueurheilua ja vietän kilpailukaudella joka päivä useita tunteja joukkueeni kanssa. Minulla on melko hyvät perhesuhteet ja vietän heidän kanssaan paljon aikaa.
Kaikesta huolimatta koen, ettei minulla ole ystäviä tai oikein ketään, kenelle puhua murheistani. En ole läheinen yhdenkään ihmisen kanssa. En uskalla päästää muita lähelleni, en tiedä, miten rakennetaan ja ylläpidetään syviä, merkityksellisiä ihmissuhteita. Jos keskustelenkin jonkun kanssa syvemmin, en yleensä anna silti itsestäni juuri mitään. Saan usein palautetta, että jään ihmisille ”etäiseksi”.
Suurimman osan vapaa-ajastani vietän yksin. En käy juhlissa, baareissa, en tapaile ihmisiä kaupungilla tai kenenkään kotona. En käytä edes juurikaan sosiaalista mediaa. Instagramia ja Redditiä toisinaan, mutta niissäkään en juuri vuorovaikuta tuttujen kanssa.
Erityisesti näin kesäisin saattaa kulua kokonaisia päiviä, etten keskustele kenenkään toisen ihmisen kanssa, jos minulla ei ole työvuoroa. Urheilujoukkueeni ei kokoonnu kesäkuukausina. Minulla ei ole vapaa-ajan kavereita.
Samaistuuko joku? Minkälaisia kokemuksia teillä on yksinäisyydestä, joko absoluuttisesta (ihmisiä ei yksinkertaisesti ole elämässä) tai tämänkaltaisesta mitä minulla, että ihmisiä kyllä on, mutta ei merkityksellisiä ihmissuhteita?
