Onko muita yksinäisiä, eristettyjä tai eristäytyneitä?
Luulen, että olen kokenut yksinäisyyttä lähes koko 20-vuotisen elämäni.
Minulla on ihmisiä elämässäni: käyn töissä ja työporukka on oikein mukava. Harrastan joukkueurheilua ja vietän kilpailukaudella joka päivä useita tunteja joukkueeni kanssa. Minulla on melko hyvät perhesuhteet ja vietän heidän kanssaan paljon aikaa.
Kaikesta huolimatta koen, ettei minulla ole ystäviä tai oikein ketään, kenelle puhua murheistani. En ole läheinen yhdenkään ihmisen kanssa. En uskalla päästää muita lähelleni, en tiedä, miten rakennetaan ja ylläpidetään syviä, merkityksellisiä ihmissuhteita. Jos keskustelenkin jonkun kanssa syvemmin, en yleensä anna silti itsestäni juuri mitään. Saan usein palautetta, että jään ihmisille ”etäiseksi”.
Suurimman osan vapaa-ajastani vietän yksin. En käy juhlissa, baareissa, en tapaile ihmisiä kaupungilla tai kenenkään kotona. En käytä edes juurikaan sosiaalista mediaa. Instagramia ja Redditiä toisinaan, mutta niissäkään en juuri vuorovaikuta tuttujen kanssa.
Erityisesti näin kesäisin saattaa kulua kokonaisia päiviä, etten keskustele kenenkään toisen ihmisen kanssa, jos minulla ei ole työvuoroa. Urheilujoukkueeni ei kokoonnu kesäkuukausina. Minulla ei ole vapaa-ajan kavereita.
Samaistuuko joku? Minkälaisia kokemuksia teillä on yksinäisyydestä, joko absoluuttisesta (ihmisiä ei yksinkertaisesti ole elämässä) tai tämänkaltaisesta mitä minulla, että ihmisiä kyllä on, mutta ei merkityksellisiä ihmissuhteita?
Samaistun jotenkin joka on oikeestaan outoo koska oon 16, asun kunnassa jossa perhene lisäks muitakin sukulaisia, mulla on paljon kavereita. Silti oon tosi yksinäinen, puhun kyllä perheelle päivittäin ja serkkuja nään melko usein ja kaverieita kans mutta musta tuntuu silti niin yksinäiseltä. Kellään mun kavereilla ei oo samoja kiinnostuksenkohteita ja ainut kaveri kenen kaa pystyin olla oma itseni suoraan sanoen on muuttunut ***ksi kaveriksi, mun kaverit koulussa sano mua hikeks ja nörtiks ja nauro sille rttä tykkään kirjoista ja oon hyvä koulussa ja läpällähän ne sen aina tarkotti mutta ***lta tuntu kuitenkin, enhän mä edes lue paljoo kokeisiin ja anteeks vaan että tykkään lukea kirjoja. Kenellekkään en voi jakaa mun murheita, yksi online kaveri oli sellanen jolle jotain kerroin aikoinaan mutta se ei oikeen tajunnut ja en osaa puhua tunteista. Kesälomaa oon odottanut siitä lähtien kun lukuvuosi alkoi mutta nyt on vaan lähinnä ollu masentavaa, viikon välein kavereiden kaa hengattu ja muuten huomaan että oon se kuka snapissa alottaa aina keskustelut kun ei muita kiinnosta jutella mun kanssa.
Mä tavallaan ymmärrän sua vaikka mulla onkin tosi läheinen ystävä jonka kanssa oon siis aina koulussa ja joskus muutenkin mut mä vaan tykkään olla yksin. Mua ei haittaa vaikka olisin viikon näkemättä muita kun äitiä ja veljeä joiden kanssa siis asun, joskus harvoin saatan tuntee itteni yksinäiseksi mut melkein aina tykkään siitä ja viihdyn itteni kanssa
