Meen syksyllä yläasteelle ja mua jännittää ja mietityttää asiat. Millasta siellä oikeesti on? Onko vaikeeta jne.?
Ainahan on joku ”muotti” johon pitäis mahtua. Pitäis meikata ja olla täydellinen. Ite en oo mikää pieni. Oon tosi epävarma kehostani ja se mietityttää paljon. Oon myös tosi poikamainen ja näytän pojalta, vaikka oon siis tyttö. Olen vielä kaiken lisäksi kaapissa oleva homo. Oon erilainen ja pelkään et mua kiusataan siitä. Oon kyllä aika hyvä koulussa. Pelkään, että siitäkin kiusataan. Onko OK, jos huijaa, että olisi saanut kokeesta, vaikka kasin, vaikka saikin kympin? Minä olen herkkä, ja minulle ilkutaan siitä. Kun olin terkkarilla parin luokkalaiseni kanssa, terkkari kysyi minulle henkilökohtaisesta asiasta ja herkistyin. Kaverini, jotka olivat siellä kertoivat muille luokkalaisilleni ja sain kuulla siitä. Minulle sanottiin, että ookko sä nyt ihan pikku vauvaks ruvennu. Nyt kutosella on jotenkin tuntunut, että olisin ulkopuolinen, ja kaveri eivät välitä tai pidä minusta. Paras kaverinkin on jotenkin loitontunut minusta ja hengaa ja juttelee yhdelle muulle luokkalaiselleni koko ajan. Vaikka minulla on hyvät kaverit, toivon että saisin yläasteella vielä lähempiä ja parempia ystäviä.
Mietin välillä samoja asioita. Mun mielestä kuitenkin saan pitää pääni ja saan olla sellainen kuin olen. Me vaihdetaan koulua yläasteelle, mutta luokka pysyy samana, vaikka puolikas luokasta menee toiseen kouluun. Siksi ei jännitä niin paljon. Tosiaan vähän mietityttää ja pelottaa, että onko yläkoulussa kiusaamista ja kuinka paljon.. En ole kiusaaja, enkä halua olla kiusattu. En jäisi katsomaan sitä kiusaamista hetkeksikään. Muutenkaan me ei koronan takia päästy tutustumaan siihen yläkouluun, joten nähtävästi kaikki tulee yllätyksenä.
Heippa!
Kiva, että kirjoitit ajatuksistasi. Kerroit viestissäsi, että sinua jännittää ja mietityttää yläasteelle meno. Moni ajattelee, että yläasteella täytyy olla todella coolisti, kaikki meikit naamassa jne. Se ei kuitenkaan ole niin. Yläaste on täynnä erilaisia ihmisiä. Mielestäni yläasteessa ei ole edes hirveästi eroa ala-asteeseeen verrattuna. Toki vapauksia on enemmän ja oppilaat ovat vanhempia. Suosittelen sinua juttelemaan ajatuksistasi vanhemmillesi. Uskon, että he varmasti osaisivat auttaa sinua. Voit myös soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen 116 111.
Me kaikki olemme erilaisia, ja erilaisuus on rikkaus. Uskon, että saat varmasti paljon uusia ystäviä. Ole ihan rohkeasti oma itsesi! Olet upea tyyppi!
-Lilja, verkk@ri
Pääsin just yläkoulusta ja jatkan lukioon. Oon kans homotyttö.
Sun ei tartte näyttää miltään tietyltä eikä omia numeroita tartte kertoo muille. Mua ei ainakaan kiusattu hyvistä numeroista, mut joku saattaa kyl olla kateellinen.
Yläkouluissa on monesti jonkun verran homofobiaa, mut jos sulla on kavereita niin tyypit ei uskalla olla sulle yhtä ilkeitä. Ja jos sulle ollaan ilkeitä nii ne ei tarkoita sitä henkilökohtasesti, vaan ne tarkottaa: ”Olen pelokas ja epävarma, joten yritän näyttää siltä kuin minulla olisi valtaa.”
Suunnilleen joka koulusta löytyy kuitenkin vähintään yks semmonen ”homoporukka”. Ne voi olla vaikka gootti/punk/kawaii/alternative -tyyleihin pukeutuvien porukka (ne on yleensä homoja). Tai sit esim anime-fanit, kpop-fanit ja tyypit, jotka kirjottaa fanficejä tai piirtää OC:ita. Sellasilta tyypeiltä saa vertaistukee ja ne auttaa, jos joku kiusaa. Suosittelen. Hyvää seuraa!
Sateenkaarinuorille on joissain kunnissa nuorisotiloja, kokoontumisia tai vertaistukiryhmiä. Kato Setan sivuilta.
Jos susta alkaa tuntuun oikeesti pahalta, mee puhuun kouluterkalle, kuraattorille, opettajalle tai jollekin.
HAE APUA AJOISSA.
Älä yritä olla joku muu. Voit silti pitää joitakin asioita vaan omana tietona, jos haluut. Jos on vaikee löytää kavereita, yritä tarkkailla ympäristöös, koska siä saattaa olla toinenkin joka ettii kaveria ja voit kokeilla, jos teillä synkkais.
Huom: Yläkoululaiset on yleensä tosi epävarmoja itsestään. ERITYISESTI ne, jotka näyttää päinvastaselta.
Noh, onnee matkaan.
Moikka ! 🤗
Haluan kertoa sulle oikeastaan samat asiat kuin Verkk@ri Lilja.
Toivottavasti yläkoulusi alkoi hyvin !
Tsemppiä ! 🤗