Heii vaan kaikille!
Oon 18-vuotias henkilö pääkaupunkiseudulta. Mietin hetken, voinko kirjoittaa tänne, koska olen lain silmissä aikuinen, mutta toivottavasti en ole liian vanha tänne. :D
Ongelmanihan siis on se, että kiinnyn ihmisiin liian nopeasti, liian paljon. On siis eräs henkilö, kenestä olen ollut kiinnostunu jo jonkun aikaa. Olemme jutelleet tms. jonkun verran ja ollaan tunnettu jo aika pitkään. Kuitenkin jostain syystä jotenkin päädymme toistemme luokse, missä nyt ikinä ollaankaan. Aina jompikumpi pistää viestiä, että missä toinen menee ja että voitaisiinko nähdä jne. Olen myös ollut todella monia kertoja hänen luonaan yötä ja hän meillä, ollaan vietetty kivoja öitä (jos ymmärrätte mitä tarkoitan). Ja muutama päivä sitten sain kuulla, että tämä henkilö oli tunnustanut jollekin toiselle rakkautensa.
Kuitenkin sain tietää, että tänä samana päivänä kun hän oli rakkautensa tunnustanut, hän oli luonani yötä. Ongelmahan siis tässä on se, että minkä ihmeen takia tämä henkilö aina pyytää minua heille yöksi tai että hän pääsisi minun luokseni? Ja totta kai, vakava masennus – ja epävakaa persoonallisuushäiriö -diagnoosien papereilla varustettu kun olen, otan tästä itseeni aika pahasti. En vain ymmärrä ja tahtoisin saada neuvoja teiltä.
Tiivistettynä siis, jos joku ei tekstistäni ymmärtänyt:
Henkilö, josta olen kiinnostunut, pitää toisesta henkilöstä (puheiden mukaan), mutta silti aina pyytää minut hänen luokseen yöksi. Mitä on tämä?
[Osa viestistä poistettu]
Hei!
Hienoa, että olit yhteydessä! Se vaatii rohkeutta. Haluaisitko jutalla aiheesta lisää luotettavan aikuisen kanssa? Voit soittaa meille Lasten ja nuorten puhelimeen numeroon 116 111, joka on auki arkisin klo 14–20 ja viikonloppuisin klo 17–20 (puhelu on maksuton ja luottamuksellinen) tai kirjoittaa MLL:n Lasten ja nuorten nettikirjepalveluun (www.mll.fi/nuortennetti). Saat kirjeeseesi henkilökohtaisen vastauksen luotettavalta aikuiselta. Voit myös chatata kanssamme ma-ke klo 17–20.
Toivottavasti olet vielä yhteydessä, voimia Sinulle.
Lämpimin terveisin,
MLL Ylläpito