Siirry sisältöön
moips!

Moi! Haluisin ketoo sellasesta jutuskast, että mul ei oikeen ole kamuja. No siis… Joo, mulla on/oli koulussa 3 hyvää kaveria ja me oltiin vähän niinku ”nelikko”. (Mulla on bestis joka käy eri koulua, nään sen ehkä 2 kertaa viikossa) Ja me tehtiin KAIKKI yhdessä. Mutta oikeestaan vaan koulussa. Vapaa-ajalla ei olla melkein ikinä yhessä, ehkä 1 kolmessa viikossa tai harvemmin. No kuitenki, yks niistä meidän nelikon jäsenistä lähti matkalle perheensä kanssa. Tai oikeestaan se muutti sinne hetkellisesti. Ja kun se oli siellä me ajateltiin, että me ollaan nyt hetkellinen kolmikko. Mutta meidän ystävyyden välissä on aina ollut yksi Niina. Se on aina yrittäny päästä meidän porukkaan, mutta ei. No kuitenki. Sille yhdelle meidän kolmikon jäsenelle ja mulle tuli toosi paha riita ja se kesti ihan siihen asti, että se yks palas jo sieltä matkalta. Mutta me sovittiin se ja jatkettiin sitten taas nelikkona. Mutta sitten kävi niin, että se tyttö joka oli siellä matkalla, meni samalle leirille sen Niinan kanssa. Ja niistä tuli tosi hyvät kaverit. (Ja mä olen ollut aina läheisempi sille tyypille jonka kanssa olin riidoissa, ja ne kaks muuta meidän ”nelikkolaista” taas ovat paremmat.) Ja tota se joka oli mun parempi kaveri halusi kuitenki olla myös sen kanssa joka oli siellä matkalla, joten mä olin aina kahestaan sen viimesen kanssa. Nyt se joka oli parmpi kaveri sen kanssa joka oli siellä matkalla haluaa myös olla sen kanssa, ja ne sitten on nelisteen kaikkialla sisällä. Eli jos meidän vaikka pitää kävellä omasta luokasta kässsän luokkaan, niin ennen käveltiin se yhessä nelisteen, nyt ne ei edes odota mua. Ja kun me ollaan ulkona niin se joka on sen ”matkustelian” parempi kaveri, niin se vaan tulee mun luokse ja on ihan norm. Ja kun mä yleensä kävelen sen kanssa samaa matkaa kotiin koulusta, niin sen jälkeen kun en enää sitten jaksanu kulkea sen kanssa niin se lähettelee mulle kaikkia viestejä että: ”Oletko vihanen?” ja ”Miks oot tommonen?” ja muuta vastaavaa. Niin mitä mun pitäis tehdä?? En halua olla yksin?! (tää oli sit aik sekava):)

..

Sekavapa hyvinkin, hyvä jos tajusin jotain edes :D . Yritä lähentää suhteitasi niihin muihinkin.

mäwaa

No siis jos sinusta se Niina on mukava, ystävysty sen kanssa! sitten voitte olla viidestään :) mulla kans on ollu sama että enen oli yksi nelikko, sitten yksi lähti pois ja tuli tilalle yksi, sitten tuli viisikko, ja ne keiden kanssa ennen olin kahestaan (niitä on kaks) on ruvennu olee toistensa kans. se on masentanu ihan hirveesti ja oon koittanut sopia. muttei onnistu. mut nyt osaan ajatella asiat eri kannalta, mun ei tarvii nähä niitä koulussa. jos mä sovin mun parhaiden luokkakavereiden kanssa keiden kanssa oon aina ollu koulussa, voin unohtaa kokonaan ne kans… mut toisaalta ne mun parhaat luokkakaverit on niiden kahen kaverit.. no, pointti on se, että ystävysty sen Niinan kanssa ja kerro muille että susta tuntuu pahalta!

Vastaa aiheeseen: Ystäviä vai ei?

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top