Elämäni on kuin oikeudenkäynti

Niin päiväkodeissa, kouluissa kuin työpaikoillakin esiintyy ihmiskuntamme yksi suurimmista ongelmista — kiusaaminen. Eniten juuri nuorten kouluikäisten keskuudessa esiintyvä agressiivinen käyttäytyminen, on eleellistä, fyysistä tai verbaalista pahan mielen tahallista aiheuttamista. Myös tahatonta kiusaamista tapahtuu, kun esimerkiksi pieni lapsi ei ymmärrä loukkaavansa toisen tunteita, tai omasta mielestä ”läppä” satuttaa kaveria.

Sosiaalisen median mukana tulleista huonoista puolista yksi on se, että se on mahdollistanut nettikiusaamisen ympäri maailmaa. Nettikiusaaminen on kiusaamiselle erittäin vaarallinen muoto. Kiusaajaa on vaikea saada kiinni, sillä hänen on niin helppo piiloutua anonyymiksi avatarin taakse. Näissä tapauksissa poliisin tutkinnat auttavat löytämään syyllisen. Useimmissa kiusaamistapauksissa väkivalta tai ilkeät kommentit esimerkiksi ulkonäöstä ovat jatkuvia ja kiusattu saa tuntea pahaa oloa päivittäin. Myös syrjintä, uhkailu tai sylkeminen päälle, ovat yleisiä tapauksia. Keskimäärin 6-10% Suomen peruskoulun oppilaista joutuvat jatkuvan kiusaamisen kohteiksi. Kiusaamisvalistus pursuaa jo korvistakin ulos, mutta silti tuntuu että on vielä monta ihmistä jotka eivät osaa ajatella sen seurauksia.

Miksei kaikki ihmiset eivät elä sovussa keskenään, ilman kiusaamista? Hyvään kysymykseen ei löydy yhtä oikeaa vastausta. Minun kohdallani kiusaaminen alkoi siitä, että painoin enemmän kuin muut, enkä ollut ennen kasvupyrähdystä saman kokoinen kuin kaverini. Tästä huomaa miten ympäristö vaikuttaa kiusaamiseen: koulussa tietynlainen pukeutuminen on arvostettua, ja pukukoodista poikkeavaa oppilasta voidaan siksi syrjiä. Kiusattu saattaa tuntea itsensä syypääksi kiusaamiseen, mutta pahaa oloa ei aiheutuisi ilman kiusaajaa. Kiusaajan motiiveiksi on monia vaihtoehtoja. Hän saattaa haluta parantaaa omaa asemaansa kaveriporukassa olemalla ”kovis”. Kiusaaja voi olla ahdistunut tai pettynyt, tai kärsiä huonosta itseluottamuksesta, jota haluaa kiusaamisella peitellä. Hän purkaa pahaa oloaan heikompaan. Usein kiusaajaa on itseä aiemmin kiusattu, esimerkiksi vanhassa koulussaan tai nuorempana.

Kiusaajia ei aina ole vain yksi. Esimerkiksi ala-asteellani koulumme suosituin poikaporukka kiusasi minua yhdessä: yksi aloitti sanomalla minua lihavaksi, pari muuta lähtivät mukaan ja vierestä seuraavat kaksi poikaa kannustivat heitä. ”Anna sen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos”, opettajat aina sanovat. Se ei ole niin helppoa. Kiusattu ei mahda mitään sille, että juuri hän on kohteena.

Kun itse olin kiusattu, ahdistavalle ololle ei tuntunut löytyvän ratkaisua. Opettajalle kertominen johti aina kiusatun ja kiusaajan väliseen puhutteluun, johon otettiin mukaan todistajia ja valamiehistö. Ajattelin että elämäni on kuin oikeudenkäynti josta ei tule loppua. Jos opettajalle kertominen ei tuota tulosta, koulupoliisille puhuminen saattaa auttaa. Pitää muistaa, että kiusaainen voi olla rikos. Kunnianloukkaus tai laiton uhkaus ovat hyviä esimerkkejä. Jo poliisilla uhkailu saattaa vaikuttaa kiusaajan toimintaan. Mutta otetaanko netti-, koulu- tai työpaikkakiusaamista poliisilaitoksella vakavissaan? Eikö maailmassa ole muitakin, vielä pahempia rikoksia ratkottavana?

Aloitin tukioppilastoiminnan MLL:llä yläasteella, sillä en itse uskonut poliisienkaan tehoavan. Sanoin alempien luokkien oppilaille tapaamisissa, että he voivat tulla puhumaan minulle kiusaamistapauksista, sillä olen itsekin kokenut saman. Pari tyttöä kertoivat tunteistaan, ja sanoivat välinpitämättömyyden tepsineen: ”Ei sitä sitten enää kiinnostanutkaan kiusata, kun en välittänyt mitä se sanoi.” Vertaistuen saaminen on erittäin tärkeää, ja auttaa monia selviämään kiusaamisesta. Toisen positiivinen asenne rohkaisee, ja kohottaa omaa itsetuntoa. Jos kiusatusta tuntuu oudolta puhua tuntemattomalle oppilaalle, niin henkilökohtaisista asioista, voi ottaa kaverin mukaan tai puhua asiasta siskolle tai pelkästään kaverille.

Kiusaamisella on kohtalokkaat seuraukset. Videopalvelu Youtubessa on monia kiusattujen lisäämiä videoita, joissa he kertovat tarinaansa. Yhdessä katsomassani videossa tyttö oli viillelyt itsensä verille, ja vuosi myöhemmin sain tietää että hän oli surmannut itsensä. Kaikkien kiusaajien pitäisi miettiä ainakin miljoona kertaa kiusaamistaan uudelleen. Onko se jopa ihmishengen arvoista? Kaikista tärkein kysymys itselle kiusaajan tapauksessa on ”Miltä minusta tuntuisi jos minua kiusattaisiin?” Maailma ilman kiusaamista on parempi.

Melina