Ajatuksia koulu-uupumuksesta

Luin Savon Sanomien verkkolehdestä artikkelin ”Väsyneelle nuorelle” (5.5.2019) ja artikkeli kosketti minua niin, että halusin heti jakaa aiheesta lisää ajatuksia Nuortennetin Instagram-tilillä.

Nuorilla on ihan älyttömän kovat paineet. Jo nuorena pitäisi yrittää arvailla, että mitä sitten joskus isona haluaa tehdä työkseen ja ylipäätään koko elämällään, digitalisoituminen tuo älyttömästi stressiä, toisen asteen koulutus ei ole ilmaista nähnytkään koska koulukirjoihin, tietokoneeseen ja muihin tarvikkeisiin menee yhteensä tuhansia euroja rahaa lukion aikana, ellei sitten onnistu saamaan kaikkia kirjoja käytettynä. Tähän päälle vielä kokeiden tuoma ahdistus ja ylipäänsä se hirmuinen tehtävien kasa ja se, että yhteiskunta ja ympäristö painottaa koko ajan hyvien arvosanojen merkitystä tulevaisuudessa. Nuori saa siitä mieleensä pysyvästi ajatuksen, että jos mokaa edes kerran, edes pienesti, paljon on pilalla. Niin se ei ole. Eikä epäonnistumisia pitäisi mielestäni pelätä ollenkaan, ne aina opettavat jotain eikä niihin kuole. Jokainen tekee virheitä.

Nuorista monesti tuntuu siltä, että aikuiset eivät ymmärrä. Nauravat vain tai ignooravat. Ei ole ketään kenelle puhua asioista ja kaikkien murheiden kanssa jää yksin. Tein Instagramissa kyselyn siitä, pitäisikö apua ja tukea koulun aiheuttamaan ahdistukseen saada paremmin ja kyselyyn vastanneista 100 % oli sitä mieltä, että kyllä. Mun mielestä se on hälyttävä merkki siitä, että jotain on tehtävä toisin. Jokainen ahdistunut ja liian uupunut nuori on liikaa.

Sain Nuortennetin Instagramiin viestin: ”Mä koen, että Suomessa ollaan liian arvosanakeskeisiä, tärkeempää on saada hyvä numero kuin oikeesti oppia asia.” Mielestäni tämä kommentti kertoo tärkeimmän siitä, mikä suomalaisessa koulusysteemissä mättää ja pahasti. Se, että jo ala-asteelta lähtien lapsille ja nuorille opetetaan että 4 = ”huono, ole parempi” ja 10 = ”tämä on se ainoa hyvä, pysy tässä”! Tämä jää lasten ja nuorten päähän muhimaan ja jos on kyseessä pätkääkään suorittajaluonne, mitä muuta saadaan pidemmän päälle kuin uupumusta, stressiä ja ahdistusta? Minä olen joutunut lukioaikana opettelemaan ja iskemään sen ajatuksen päähäni, että koearvosana ei kerro kaikkea osaamista eikä määritä mua. Tärkeintä on, että itse tiedän lukeneeni asiat ja opiskelleeni jotain tärkeää itseäni ja elämääni varten. Olen myös opetellut ajattelemaan niin, että jos saan kokeesta seiskan, olen osoittanut jo paljon osaamista. Sehän on lähempänä kasia kun vitosta!

Näin Nuortennetin someseuraajat ovat kokeneet koulu-uupumuksen:

”Tuntui että pitää tehdä enemmän vaikka kroppa ja mieli huusivat väsymystään.”

”Nukuin liikaa tai liian vähän ja unohtelin asioita enemmän.”

”En saanut apua vaikka olisin sitä ehkä tarvinnut.”

”Oli sellane olo et pitäs vaan tehä hommia enemmän ja enemmän vaikka olin aivan loppu.”

”Olin stressaantunut koko ajan. Mietin kouluhommia aina ja suutuin ja itkin helposti.”

”Itken tosi paljon ja herkästi kaikesta ja haluun olla paljon yksin.”

Kun on tosi stressaantunut, kouluhommista on vaikea päästää irti illallakaan. Rentoutuminen on tosi vaikeaa, kun käy koko ajan ylikierroksilla. Jos tilanne on sellainen, että tuntuu ettei enää jaksa yksin, voi niiden omien fiilisten ja kokemusten läpikäyminen yhdessä ammattiauttajan kanssa olla hyvä idea.

Stressinhallintakeinoja arjessa tarvitsee meistä jokainen. Ne ovat niitä pieniä asioita joka ikinen päivä, jotka pitävät meidät kunnossa. Pyysin someseuraajia laittamaan omia keinoja minulle ja sain muutamia:

”Harrastukset ja kaikkein tärkein mulle on luonto ja lepo.”

”Mulla auttaa aikatauluttaminen ja se et välillä keskittyy johonki mieleiseen juttuun.”

”Puhu avoimesti jos tuntuu, että hommat kasaantuu.”

Jokaisella toimii erilaiset jutut ja onkin tärkeintä löytää ne itselle parhaat. Minulla on käytössä paperikalenteri ja vähällä en siitä enää ikinä luopuisi. Kun on hetkiä, että pää meinaa hajota siihen kun on liikaa kaikkea yhtäaikaa, paperikalenteri vain pelastaa.

Ihan avainjuttuja mulla on lisäksi uni ja ruokavalio. Ylipäänsä arkirytmi, että nukun sen kahdeksan tuntia ja syön säännöllisesti. Viimeisenä mainitsen läsnäolon ja hyväksymisen. Ei ole suorittajalle aina helppoa hyväksyä, että hommat on levallaan ja kesken enkä juuri nyt voi sille mitään, vaan on pakko välillä huilahtaa ja ehkä nukkua yön yli. Mutta harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa. Hommat hoituu kyllä aina ajallaan.

Mitä ajatuksia herää aiheesta? Olisi mukava kuulla!
Muista pitää huoli itsestäsi! Ihanaa kevättä!

Terkuin Kata

Kata

Nuortennetin toimittaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *