Aluksi, Mitä on misofonia? Misofonia on tietynlaista, spesifiä ääniyliherkkyyttä, jossa tietyt äänet tuntuvat ärsyttäviltä ja jopa vastenmielisiltä. Näitä ääniä kuullessaan henkilöllä herää voimakkaita tunteita ja reaktioita ääniä kohtaan.
Minusta tuntuu että minulla on misofonia mutta en tiedä miten saada joku diagnoosi tai voiko sellaista saada. En vain kestä enää sitä että tuntuu että olen outo kun en kestä monia ääniä. Normi elämä on jo välillä haastavaa kun koulussa on ruokailu ja muutenkin monia ärsyttäviä ääniä sekä ettei halua mennä esimerkiksi yökyliin tai piknikille ei ole mukavaa. Minun tilaanteessani kun kuulen tiettyjä ääniä haluan usein itkeä tai huutaa koska minua ärsyttää niin paljon.
Haluaisin selvittää onko kyseessä misofonia mutta en tiedä miten, tietääkö joku että pääseekö esimerkiksi koulu terveydenhoitajan Kautta johoniin missä selvitettäisiin asia tai jos ei niin miten pääsisi?
Misofoniaa ei tunnisteta suomessa käytössä olevassa ICD-10 tautiluokituksessa sairaukdeksi, joten varsinaista misofoniadiagnoosia ei ole olemassa. Kuitenkin omaa oloa voi helpottaa esimerkiksi käyttämällä laadukkaita kuulosuojaimia tai korvatulppia, altistamalla itseään vähitellen epämiellyttäville äänille, joskus jopa psykoterapiasta on apua ääniyliherkkyyksiin.
Mikäli tämä aiheuttaa ongelmia arjessa, kannattaa ehdottomasti jutella vaikka sen kouluterveydenhoitajan kanssa. Joskus ääniyliherkkyydet voivat johtua myös jostakin korvan sairaudesta, joten ne olisi ehkä hyvä sulkea pois.
Moikka!
On ikävää kuulla, että sinulla on ollut tilanteesi vuoksi koulussa haastavaa ja ääniyliherkkyys on rajoittanut normaalia elämääsi sekä aiheuttanut sinulle pahoinvointia. Olet todella rohkea, kun avauduit tänne asiasta, joka on sinulle vaikea.
On hienoa, että olet tunnistanut, että tarvitset tilanteeseen apua ja hahmotat, mitkä asiat tuottavat sinulle haasteita. Et missään nimessä ole outo, sillä useat ihmiset kokevat erilaisia haasteita esimerkiksi ääniyliherkkyyden kanssa erilaisista syistä. Kouluterveydenhoitaja on hyvä henkilö auttamaan tässä tilanteessa, sillä hän osaa ammattilaisena arvioida tilannettasi ja ohjata sinut eteenpäin oikeanlaisen tuen piiriin. Tämän avulla voidaan selvittää, kärsitkö misofoniasta tai onko oireiden taustalla jokin muu syy sekä miten sitä voidaan mahdollisesti hoitaa tai helpottaa. Vaihtoehtoisesti voit myös pyytää esimerkiksi vanhempiasi varaamaan ajan yleislääkärille, joka voi tarvittaessa tehdä sinulle lähetteen erikoissairaanhoitoon tai muihin tarpeellisiin tutkimuksiin.
Oletko jutellut tilanteestasi kenenkään läheisen aikuisen, kuten vanhempiesi tai opettajan kanssa? Kertomalla aikuiselle tilanteestasi, voivat he olla tukenasi ja auttaa miettimään keinoja, joilla oloasi voitaisiin helpottaa jo välittömästi. Olisiko esimerkiksi koulunkäyntiin mahdollista saada mukautuksia, jotta äänet tuottaisivat sinulle vähemmän haittaa? Jos asiasta kertominen jännittää, voisitko kirjoittaa kokemuksistasi ja tunteistasi kirjeelle, minkä voisit antaa? Sinä ansaitset saada apua tilanteeseesi eikä sinun tarvitse kannatella tätä yksin.
Vaikka nyt on vaikeaa, toivon suuresti, että tilanteesi tulee helpottumaan ja saat apua sekä vastauksia oireisiin. Muista, että voit aina soitella meidän ilmaiseen Lasten ja Nuorten puhelimeen (puh. 116 111) anonyymisti ja luottamuksellisesti, jos haluat jutella tilanteestasi tai mistä tahansa asiasta. Voit myös kirjoitella meille chatissa tai nettikirjeen välityksellä, jos se tuntuu sinusta paremmalta: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/lasten-ja-nuorten-chat/
Paljon jaksamista sekä lämpöä sinulle kevääseen <3
Moi!,mulla on ihan sama ongelma, pari päivää sitten melkein löin mun kaveria, kun hän vihelteli yms. Sit kans ruuan maiskutus ja kaikki pienetkin äänet. Esim kans kova hengitys. Ne kuulostaa niin ärsyttävältä! Oon miettiny et onks mul se misofonia? Kaipaan vastauksia🙏🏽🙏🏽
Mulla kanssa alkaa ahdistaan niin paljon että on vaikea hengittää kun joku yskii tai syö suu auki. Mutta vielä Suomessa ei voi saada misofonia diagnoosia mutta toivottavasti joskus pystyisi saamaan❤️❤️
Mulla on ihan sama ja jotku äänet saa mut itkemään huutamaan tai potkimaan joska mä en halua kuulla niitä ja tuntuu että en pääse niitä pakoon. Mun vanhemmat aina suuttuu mulle jos mä vähän suutun jostain äänestä muta ne ei vaa ymmärrä. Mä sain aika vasta kuulosuojaimet mutta ne ei peitä puhetta+ mä kuulen mun sykkeen ja syke ja sellaset tikittävät äänet on yks kaikista pahimmista (mulle) ja sitte ku mulla tapahtuu joku tommonen ärsyttävä ääni tilanne nii mulle vaan huudetaan tai käsketään hengittää rauhassa mutta mä en vaan voi tehdä sitä ku en kuule ees omia ajatuksiani tai siltä se tuntuu ku joku vaikka hengittää. Ja mulla on tosi tarkka kuulo ja kuulen kaikki ne korkeat taajuudet ja kuulen jopa laitteiden signaali äänet(tai jotku) mitä muut ei kuule. Mä haluisin tavata jonku vaikka terkkarin tästä asiasta mutta aina ku otan puheeksi vanhemmille nii sitte vaa sanoo että sua vaan ”ärsyttää ne äänet vähän enemmän ku muita” URGAGARGHHHG. Mä haluun apua pliis joku vastaa… P.S. Mua ärsyttää myös kaikki vilkkuvat asiat (eli ei liity tähän) mutta niinku tää ihme vilkkuva viiva mikä on tässä ku kirjottaa… se tappaa mua (dramaattisesti sanottuna) ja joskus luokassa esim ope jättää wordsissa ton ihme tikun päälle en pysty kattoon taululle ja ope on silleen että ”*NIMI* voikin kertoa vastauksen” mutta en tiiä ku en vaan pysty kattoo sinne nii pliide auttakaa mua:(
Mulla täysin samanlaista ongelmaa misofonian kanssa. Itse käyn terapiassa keskustelemassa aiheesta ja saan paljon erilaisia näkökulmia ja ideoita miten toimia tilanteessa kun alkaa hermostuttaa ja kierrokset nousee. Vielä en ole saanut mitään keinoa itselle joka auttaisi aina, mutta välillä jokin niistä toimii. Onko joillain myös kuulemisen lisäksi sellaista että ärsyttää jos
näkee jotain? Itsellä ärsyttää jopa ehkä enemmän jos nään jonkun heiluttelemassa jalkoja.
Itselläni kanssa ollut näitä ongelmia lähes joka päivä, useita toistuvia ääniä en vaan kykene sietämään enkä oikein kykene pysymään paikallaan kun tuntuu että tekisi mieli joko kuristaa äänen (tai liikkeen) lähde tai lähteä ovet paukkuen tilasta ulos sjjsjdhsh
Isoimpia haasteita tulee vastaan koulussa kun välillä tunneilla alkaa raivostuttaan kun joku liikehtii, heiluttaa jalkaa, hengittää, naputtaa kynää pöytään ja joidenkin tiettyjen ihmisten äännähdyksetkin saa tunteet pintaan #eihauskaa
toinen umpisolmu on siinä, kun nukun pikkusiskoni kans samassa huoneessa, mutten vaan yksinkertaisesti kykene sietämään häne hengitystä jdjdhhshsgsh
usein potkin suutuksissani sänkyä että hiljenis edes hetkeksi mutta siitäkös se tappelu saadaan taas aikaseks, jes.
Sillon kun huomautan asiasta tai ilmasen etten voi sietää niin vanhemmat sanoo vaan ettei toinen voi hengitykselleen mitään, että pitäs vaan sietää, että on yhtäkkiä mun vika että saatan herättää siskon kolistelemalla, ja MULLE valitetaan että öitää antaa siskon nukkua ja pitäs vaan kestää.
Muttakun en kykene. Monesti oon koittanu mutten vaan pysty. Joudun nukkumaan kuulokkert päässä eikä sekään aina blockaa ääniä tarpeeksi
Apuja tässä tilanteesa kaivattas, ja onhan näitä mielen sekä muunkin ongelmia vaikka muille jakaa, en voi muuta sanoa ku että haluun tästä talosta ulos nii nopsaa kö mahrollista
Moi.
Oon ite koko elämäni kärsinyt samasta asiasta ja jättänyt reissuja väliin koska en voi nukkua samassa huoneessa jonkun kanssa. Yleensä myös jonkun TIETYN henkilön äänet saa mulle oikeesti itsetuhosen olon. Hengitys, Räpsytys kaikki on hirveetä. Jos joudun kuunnella niitä laitan airpodeista vastamelun/white noises täysille spotifystä. Siten saan nukuttua edes vähän. Oon myös monta vuotta käyttänyt semmosia junior defense työmies kuulosuojaimia vaikka ne ovatkin hieman epämukavat. Jos on tarpeeksi tiukat niin blokkaa äänet kivasti. Toivottavasti helpottaisi:)