Oon nyt aloittanut yliopiston ekan vuoden, ja en tiedä miksi, mutta joka päivä kun tuun kotiin, iskee ihan hirvee tunne ja tuntuu että seinät kaatuu päälle. Koulussa on paikan päällä hyvä fiilis ja tuntuu että pärjään, mutta kotona ei. Asun vielä vanhempien luona, muutettiin uudelle paikkakunnalle kesän alussa.
Mulla ei ole ollut motivaatiota tutustua uuteen paikkakuntaan, en pysty edes käymään lähikaupassa kävellen. Jouduin jättämään kaverit ja harrastukset vanhalle paikkakunnalle. Me ei muutenkaan kavereiden kanssa nähdä hirveästi kasvotusten, ei nähty silloinkaan kun asuttiin lähekkäin. Nyt ei pysty enää ollenkaan näkemään spontaanisti jos haluaisi, vaan kaikki pitää sopia päiviä etukäteen.
Uudella paikkakunnalla on hyvät bussiyhteydet, mutta lähimmät ruokakaupat on vanhahkoja ja tuntuu ettei niiden valikoima ole edes yhtä hyvä kuin vanhalla paikkakunnalla. Lähimpään kirjastoon pitää myös mennä autolla tai bussilla, ei pysty edes kävellä sinne kuten ennen olisi pystynyt.
Mun oma opiskelijaryhmä on tosi kiva, ja meillä on kivat tuutorit. Tunnen koko ajan painetta siitä että pitäisi jo muuttaa omilleen, vaikka vanhemmat on sanoneet että voin ihan hyvin asua kotona ainakin kaksi ekaa yliopistovuotta kun opiskelijoiden taloudellinen tilanne ei tällä hetkellä ole mitenkään kehuttava. Vanhemmat on jatkuvasti töissä, ja oon aika paljon kotona yksin koirien kanssa. Kotona on vähän jännittynyt ilmapiiri. Jos kysyn mitä tänään on ruokana, vastaus on yleensä ”olet aikuinen, huolehdi itse”. Oon usein sen takia ollut sitten syömättä kunnon ruokaa, koska jos kaapissa ei ole mitään, en halua itsekään lähteä sinne kaupalle. Mulla olis toki ajokortti, mutta ajaminen ahdistaa niin paljon että mieluummin kävelen.
Musta tuntuu että saatan tarvita jotakin jutteluapua. Oon laitellut lukion opolle ja lempiopettajalle sähköpostia ihan vain jakaakseni kuulumisia, mutta kumpikaan ei ole vastannut. Yritin myös katsella YTHS:n sivuilta onko heillä mitään, mutta niiden mielenterveyspalvelut rajoittuu aika vahvasti sellaisiin ryhmätapaamisiin jotka eivät ole ihan ehkä mun juttu.
Toivoisin että olo helpottaisi. Tykkään olla paljon omassa huoneessa, mutta silti kotona sellainen sopeutumattomuuden tunne iskee pahiten. Oon miettinyt että haluaisin yrittää palauttaa edes jotakin vanhoja harrastuksia jollain tavalla takaisin. Tykkäsin tosi paljon mun teatteriryhmästä, ja oon miettinyt olisiko ihan hyvä idea hakea yliopiston speksi-ryhmiin niin pääsisi tutustumaan uusiin ihmisiin eikä ehkä olisi niin paljoa aikaa velloa vaan kotona. Haluaisin jutella äidin kanssa mun olosta, mutta tuntuu ettei ikinä ole hyvää hetkeä. Jos yritän kasvotusten, äiti on huonolla tuulella. Jos suunnittelen laittavani asiat viestillä kun oon kampuksella, koulussa onkin niin paljon parempi olo että viestin laittaminen tuntuu siellä sitten tosi typerältä. En oikein tiedä mitä tekisin.
Hei opiskelija,
Lämmin kiitos kirjoittamastasi viestistä tänne Nuortennettiin. Toivottavasti omien ajatusten ja tunteiden kirjoittaminen kevensi mieltäsi ja kirkasti ajatuksiasi siitä mitä kaipaat elämääsi enemmän voidaksesi paremmin.
Kerrot monista isoista muutoksista elämässäsi, muutto uudelle paikkakunnalle, ystävien ja harrastusten jääminen vanhalle paikkakunnalle sekä opintojen aloittaminen yliopistossa. On täysin normaalia, että uusi paikkakunta, uudet ihmiset ympärillä sekä opinnot vaativat nyt totuttelua – yritä olla armollinen itsellesi. Asiat varmasti helpottavat pikkuhiljaa ajan kanssa, kun ihmiset ja paikat tulevat tutummiksi ja uudet rutiinit rakentuvat arkeesi.
Kerrot pohtineesi keskusteluavun piiriin hakeutumista. Hyvä sinä! On suurta viisautta hakea itselleen tukea ja apua, yksin ei tarvitse jäädä <3 Jos kaipaat pikaisesti keskusteluapua, voit aina soittaa meille Lasten ja nuorten puhelimeen (116 111) tai kirjoittaa chattiin. Olemme auki vuoden jokaisena päivänä ja meille voi jutella mistä tahansa asiasta nimettömästi ja luottamuksella. Ilta-aikaan (klo 20–24) nuorten Tukilinja päivystää samassa numerossa ja siellä voi jutella yhtä lailla omasta olostaan ammattilaisen kanssa.
Mikäli kaipaat säännöllisempää tukea, voit halutessasi kirjoittaa meille nettikirjeen https://lasten-ja-nuorten.kirjepalvelu.mll.fi/ tai varata ajan työntekijälle joko chattiin tai puhelimitse Tukilinjalle. Näin pystyt juttelemaan saman työntekijän kanssa säännöllisemmin, yhtälailla nimettömästi ja luottamuksella. Laitan linkit vielä tähän alle:
https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/nuorten-tukilinja/nuorten-tukilinjan-soittoajanvaraus/
https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/lasten-ja-nuorten-chat/
Voit olla ylpeä itsestäsi kuinka pidät huolta omasta jaksamisestasi ja haet itsellesi apua. Kaiken uuden ja kuormittavan keskellä on tärkeää, että annat itsellesi aikaa rentoutua, palautua ja kerätä voimia. Tärkeän harrastuksen pariin palaaminen uudella paikkakunnalla kuulostaa hienolta idealta ja kuten sanoit, antaa mahdollisuuden myös tutustua samanhenkisiin ihmisiin ja löytää uusia tärkeitä ihmisiä elämääsi.
Voimia ja aurinkoa syksyysi!
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä