Siirry sisältöön

Minua kiusataan netissä

Kiusaamisviesteihin vastaaminen voi yllyttää kiusaajaa. Eli viesteihin ei kannata vastata, mutta kiusaamisesta kannattaa ehdottomasti aina kertoa luotettavalle aikuiselle tai kaverille.

Kiusaaminen lamaannuttaa ja hävettää, ja voit tuntea itsesi voimattomaksi tapahtuneen edessä.  Alla olevat vinkit voivat helpottaa oloasi. Muista, että nettikiusaaminen voi pahimmillaan täyttää rikoksen tunnusmerkit, jolloin asiaa selvittää poliisi. Sinun pitää vain pystyä tekemään rikosilmoitus. Pyydä rikosilmoituksen tekemiseen apua.

Tallenna kiusaajan toiminta

Tallentaminen on tärkeää, koska kiusaamista pystytään helpommin selvittämään, kun teosta on jäänyt todisteet. Nettikiusaaminen voi olla rikos, ja silloin sitä selvittää poliisi. Poliisi tarvitsee todisteita, jotta tekijä saadaan vastuuseen teostaan.

Ota kuvakaappaukset mahdollisuuksien mukaan kaikesta kiusaajan tekemästä. Viestit, videot, profiili, nettisivuosoitteet, nimimerkit ovat kaikki tärkeää todistusaineistoa. Kiusaaja käyttää nimettömyyttä hyödyksi, mutta jossain vaiheessa hänkin tekee virheen ja hänen jäljilleen on helppo päästä.


Blokkaa käyttäjä

Monissa somekanavissa, yhteisöpalveluissa ja chateissa pystyy estämään viestit tietyiltä käyttäjiltä, piilottamaan tai lisäämään muita käyttäjiä mustille listoille, jolloin he eivät voi ottaa sinuun yhteyttä.


Ilmoita toiminnasta somepalvelun ylläpitoon

Useilla sivustoilla ja somepalveluilla on asiantunteva ylläpito, jonka tehtävänä on poistaa palvelusta häirintää.  Ylläpitäjä voi poistaa pilkkaavan tekstin tai kuvan palvelustaan ja mahdollisesti selvittää tekstin kirjoittajan. Kiusaaja voi myös saada porttikiellon nettipalveluun.


Muista, että olet kokenut hirveän asian, ja siitä pitää kertoa. Uskalla kertoa tunteistasi ja kokemuksistasi myös hyville kavereille, perheenjäsenillesi, vanhemmillesi tai muille sinulle tärkeille, läheisille aikuisille. Myös koulusi tukioppilaille voi kertoa kiusaamisesta netissä!

Sinusta voi tuntua, että aikuiset eivät ymmärrä nettimaailmaa, mutta sinun hyvinvointisi on heidän vastuullaan. Aikuiset haluavat kuulla mitä sinulle kuuluu! Kannattaa aina kertoa: he välittävät sinusta ja haluavat auttaa ja tietää, miksi sinusta tuntuu pahalta.

Kiusaaja on syypää, et sinä. Eli kerro, vaikka olisit ollut itse jotenkin tapahtumissa osallisena jossain vaiheessa. Netissä kiusaamistilanteet voivat saada nopeasti suuren yleisön, eikä tilannetta voi enää hallita.

Jos puhumisen aloittaminen arasta aiheesta kasvokkain  vanhemmalle tuntuu hankalalta, voit aloittaa vaikka lähettämällä viestin yhteisessä viestiketjussa tai jättää paperilapun luottoaikuisen löydettäväksi, jossa kerrot että haluaisit jutella. Kerro myös hyville ystävillesi kiusaamisesta -yhdessä raskas taakka on kevyempi kantaa!

Vanhempia kannattaa pitää alusta asti kärryillä siitä, mitä netissä teet, mitä sovelluksia käytät, millaista sisältöä näet ja kenen kanssa siellä vietät aikaa. Kun huoltajien kanssa on alusta asti juteltu somesta sinun on helpompi mennä kertomaan heille myös ikävämmistä sattuneista asioista.


Suomessa intiimien kuvien luvaton levittäminen on rikos. Myös yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen ja  kunnianloukkaus ovat rikoksia.

Toimi näin: 

  • Ota kuvakaappaus mahdollisesta keskustelusta kuvan jakamiseen liittyen.
  • Tiedätkö minne kaikkialle kuvaasi on jaettu? Jos tiedät, pyydä kaikkia poistamaan kuva.
  • Jos kuva on jaettu somepalvelussa, pyydä palvelun ylläpitoa poistamaan kuva. Perusteluna kuvan poistamiseen on, että kuva
    on jaettu ilman lupaasi ja sinä olet alle 18-vuotias.
  • Kerro tapahtuneesta luotettavalle aikuiselle.
  • Ilmoittakaa tapahtuneesta yhdessä poliisille tai Nettivihjeeseen.

Nettikiusaaminen voi olla rikos! Älä epäröi tehdä rikosilmoitusta. Poliisi arvioi silloin onko teko ylittänyt rikoksen tunnusmerkistön. Sinulla pitäisi olla kuitenkin todisteita tapahtuneesta, eli kuvakaappauksia viesteistä ja tieto profiilista, jonka kautta viestit lähetettiin.
Pyydä tueksi vanhempaa tai muuta sinulle tuttua aikuista, sukulaista, nuorisotyöntekijää, valmentajaa tai opettajaa. Rikosilmoitus ja yhteys poliisiin on tärkeää, jotta tilanne saadaan ratkaistua ja kiusaaja joutuu vastuuseen teoistaan.


Minua kiusataan – mitä teen?  Tai onko kaverisi kertonut sinulle kiusatuksi joutumisesta, etkä tiedä mitä tehdä? MLL:n koulutetut vapaaehtoiset aikuiset auttavat sinua.

Ota yhteys MLL:n Lasten ja nuorten maksuttomaan puhelimeen, p. 116 111. Voit ottaa yhteyttä myös chatilla tai nettikirjeellä. Tärkeintä on, ettet sinä tai kaverisi jää kiusaamistilanteissa yksin.


Euroopan unionin osarahoittama -logo

The contents of this publication are the sole responsibility of The Mannerheim League for Child Welfare and do not necessarily reflect the opinion of the European Union.

Aiheeseen liittyvät

Apua ja tukea

Osallistu

Back to top