En tiiä miten alottasin tämän tekstin.
Mulla pitäs muka alottaa lukio kohta mutta mulla ei ole yhtään motivaatiota siihen koska koko ysiluokka on ollu pelkkää helvettiä. Mulla on myös psyykkisiä häiriöitä jotka vaikeuttaa ihan kaikkea. Oon hyvä koulussa mutta en jaksa käydä siellä enää.
En osaa pyytää anteeksi entiseltä parhaalta ystävältä koska oon ollu hänelle ilkeä ja antoin meidän ystävyyden kuihtua kasaan ja nyt on liian myöhästä tehdä mitään. Oon valvonu monia öitä sen takia. En vaan osaa. Ei olla nähty kolmeen vuoteen ja en tiiä miten jaksan enää.
Haluaisin kertoa minun tutuille siitä miten mulla oikeasti menee mutta en uskalla koska minun luottamus on petetty ennenkin. En pysty kertomaan edes psykologille kaikkea koska mulla pelottaa että joudun johonki minne en todellakaan halua.
Oon pitäny noin 99% minun tunteista vaan minun sisällä yli 3 vuotta.
Kaikki muut jatkaa eteenpäin ja hankkii uusia ystäviä, mutta minä en vaan pysty siihen. Haluan pitää ne samat kaverit kun ala-asteella mutta tuntuu etten osaa olla enää kaveri kellekään. En oo hengannu kenenkään kaverin kans melkein kahteen vuoteen, koska mulla ei ole ketään kenen kans viettää aikaa.
En tiiä että miten ihmeessä oon jaksanu edes tänne asti. Ennen yläastetta päivän vaikein asia oli varmaan kokeisiin lukeminen mutta nykyään se on sängystä nouseminen. Haluaisin vaan nukkua ja unohtaa kaiken ja toivoa että kaikki myös unohtaa minut
Hei!
Kiitos viestistäsi. Kuulostaa siltä, että sinulla on nyt paljon murheita. Uskon, että ne kuormittavat sinua paljon ja vaikuttavat jaksamiseesi. Onneksi ne kuulostivat siltä, että monille niistä on kuitenkin tehtävissä ainakin jotain.
Se, että haluat pyytää anteeksi parhaalta ystävältäsi, kuulostaa tosi hyvältä! Uskon, että hän arvostaa anteeksipyyntöäsi ja sitä, että ymmärrät kohdelleesi häntä huonosti. Kaikki me teemme virheitä, mutta tosi harva uskaltaa sen myöntää. Jos asia painaa sinua noin paljon, niin laita ihmeessä hänelle viesti. Sitten asia jää hänen harkintaansa, mutta ainakin sinä olet tehnyt voitavasi ja voit nukkua yösi levollisesti. Toivon, että hän antaa sinulle anteeksi ja voitte jatkaa ystävyyttänne. Joskus ystävyys sammuu ja tilalle tulee uusia. Mutta ainakaan asia ei sitten enää paina sinua, vaan tiedät osaavasi olla nykyään parempi ystävä kuin nuorempana.
Ymmärrän, että haluaisit muutoinkin viettää aikaa ikätovereittesi kanssa. Jos mahdollista, mieti kaikkia mahdollisia ihmisiä, joiden kanssa olisi mahdollista sopia jotain yhteistä tekemistä. Onko luokallasi joku toinenkin, jolla ei ole seuraa? Onko jossain harrastuksessa joku mukavan oloinen tyyppi, jota voisit pyytää jonnekin? Jos et harrasta mitään, niin onko koulussasi jotain toimintaa, johon voisit mennä mukaan? Tai käykö joku tuttusi tai sukulaisesi jossain, johon voisit mennä mukaan? Vaikkei uusia, syviä ystävyyssuhteita syntyisikään, on kaikki toiminta ja tekeminen kuitenkin aina piristystä arkeen ja jotain, mitä odottaa.
Vaikka muut tuntuvat ”jatkavan eteenpäin” ja tekevän kivoja asioita, niin toivon, ettet vertaisi itseäsi toisiin, vaikka se onkin tosi luonnollista ja ymmärrettävää. Jos sinulla on ollut henkisesti hankalaa viime vuosina, niin on ihan ymmärrettävää, että et ole jaksanut olla hyvä ystävä tai sinulla ei ole motivaatiota kouluun. On ihan erilaista jaksaa tehdä asioita, jos voi hyvin.
Toivoisin, että pystyisit kertomaan voinnistasi rehellisesti tutuillesi ja psykologillesi. Kaikilla meillä menee joskus huonosti ja se on ihan okei. On surullista, jos on tunne että se pitää piilottaa. Jos joku sinun läheisesi voisi huonosti tai hänellä olisi murheita, etkö itsekin haluaisi kuulla niistä ja saada olla apuna? Sinustakin voisi olla harmillista, jos he eivät uskaltaisi kertoa siitä sinulle, vai mitä luulet? Samalla tavalla toivon, että kertoisit läheisillesi, miten voit. Jos joku kysyy, mitä kuuluu, voit harkita vastaavasi joskus rehellisesti esim. ”No nyt on ollut vähän vaikeaa”. Tai ”No itse asiassa oon ollut nyt vähän alamaissa” tms. Jos et halua puhua siitä sen enempää, voit myös kertoa sen. Mutta ainakaan sinun ei tarvitsisi esittää, että voit hyvin.
Toivon myös sydämestäni, että kertoisit psykologillesi rehellisesti aina sen, miten voit ja mitä ajatuksia tai tunteita sinulla on ollut. Osastohoito tai sijoitus, jos niitä pelkäät, ovat aina viimeisiä vaihtoehtoja, jos mikään muu apukeino ei toimi. Jos nämä tai mikä tahansa muu asia pelottaa sinua, niin juttelethan niistä psykologisi kanssa. Hän kertoo, milloin sinulle suositeltaisiin jotain muuta hoito- tai asuinpaikkaa. Mutta jos hän ei tiedä, miten voit tai minkä asioiden kanssa joudut painimaan, hän ei osaa auttaa sinua.
Uskon, että kaikki asiasi kyllä ratkeaa parhain päin. Tee asioita, jotka auttavat sinua itseäsi. Tukeudu toisiin ihmisiin ja salli itsesi olla välillä heikko. Kun saat apua ja olet itsellesi armollinen, saat vielä voimasi takaisin ja sitä myötä moni asia helpottuu.
Paljon voimia tulevaan kevääseen! Jos haluat jatkaa kanssamme kirjeenvaihtoa, niin suosittelen sinulle kirjepalveluamme. Se on täysin anonyymi ja siellä voit vastata kirjeisiimme niin monta kertaa kuin haluat. Voit myös soittaa meille numeroon 116 111 tai tulla chattiin juttelemaan. Palvelumme ovat auki joka päivä ja ne ovat täysin maksuttomia ja luottamuksellisia.
Lämmöllä,
Lasten- ja nuortenpuhelimen ja chatin päivystäjä