Siirry sisältöön
.

Oikeesti tarviin vaan apua enkeksi mitään sanottavaa ku ainoo mikä tulee mieleen on oikeesti pääsisimpä pois täältä

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei nimimerkki ”.”

Olen todella pahoillani, että voit tällä hetkellä huonosti. On kuitenkin tosi hyvä, että päätit kirjoittaa siitä tänne lyhyesti. Joskus onkin vaikea aloittaa tai muotoilla sanoiksi se, miltä tuntuu. Sitä voi kuitenkin harjoitella ja tämä oli erinomainen alku, hyvä sinä!

Helpoin keino koululaiselle ja opiskelijalle on hakea apua omasta oppilaitoksesta. Siellä sinua auttavat kouluterveydenhoitaja, kuraattori ja psykologi. Myös jollekin mukavalla opettajalle voi kertoa, että tarvitsee apua. Apua on kyllä saatavilla, sinullekin.

Aluksi puhuminen voi tosiaan tuntua hankalalta, mutta se on ihan normaalia ja helpottuu kyllä ajan mittaan. Voi olla, että ensimmäisillä kerroilla työntekijä kyselee sinulta asioita ja saat vain vastailla hänelle. Voit myös kertoa suoraa tai laittaa hänelle viestiä, että sinun on vaikea puhua asiasta, mutta haluat kyllä apua.

Kun olo on huono eikä ole kokemusta avunhakemisesta, voi tuntua siltä, että helpointa olisi vain kadota. Se on ihan ymmärrettävää. Joskus avun hakeminen voi tuntua raskaalta, jos ei tiedä, mistä aloittaisi. Tai joskus ensimmäistä aikaa pitää vähän odottaa ja se vaatii vähän kärsivällisyyttä.

On kuitenkin tärkeintä, että haluat voida taas hyvin. Sinä olet arvokas ja ainutlaatuinen ja sinulla on täysi oikeus olla onnellinen ja nauttia taas elämästäsi. Ota siis mahdollisimman pian yhteyttä oppilaitoksesi työntekijöihin, jotta saat apua oloosi. Tai jos et ole tällä hetkellä koulussa, niin myös paikkakuntasi terveyskeskuksessa sinua autetaan. Siinä tapauksessa voit soittaa ajanvaraukseen ja kertoa siellä, että et voi hyvin ja tarvitset apua.

Voit milloin tahansa myös soittaa meille tai tulla juttelemaan chat-palveluumme. Olemme auki joka päivä ja palvelumme ovat sinulle ilmaisia. Ethän jää yksin, olet tärkeä!

Lämpimin halauksin
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Just Me✨

Miten voit juuri nyt? Oletko kertonut jollekin olostasi? Jollekin luotettavalle? Ei ole pakko vastata <3 tiedän tunteen kun mikään ei kiinnosta mutta on olemassa aina jotain parempaa jonka takia kannattaa odottaa <3

Vastaa aiheeseen: .

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top