Mulla olisi vähäsen kyseltävää näistä aivojen ”pehmittymisestä”.
Oon siis 14v poika, muuton takia jouduin vaihtamaan koulua (oon seiskalla) ja rakastuin heti ekalla viikolla yhteen uuden kouluni (luokkani) tyttöön. Nämä tapahtui kaksi kuukautta sitten. Sanoin sille tytölle kuukauden ujostelun jälkeen tunteistani ja kyseinen tyttö vastasi että on pahoillaan muttei tunne mua kohtaan mitään. Sen jälkeen mie oon alkanu kuuntelemaan rakkauslauluja ja kirjoittelemaan rakkausrunoja ja piirtelen kouluvihkoihinikin sydämiä yms. rakkauteen liittyviä asioita. Asiaa vaikeuttaa se että koulussa mie oon pelätty tyyppi, koska osaan käyttää teräaseita aika hyvin ja en kaihda tappeluja. Joten nyt muista tuntuu että näin ei voi jatkua. Mikä neuvoksi? Mie ajattelen koko ajan sitä tyttöä ja koulussakin sydäntäni särkee ihan kirjaimellisesti kun näen sen tytön.
Moi.
onpa kurja juttu! Onneks uskalsit avautua tytölle ja sait häneltä ystävällisen vastauksen. On ikävää tulla torjutuksi. Minut on myös torjuttu ja se kyllä sattui. Tyttö ei varmaan ymmärtänyt sinun kiinnostusta häneen, että mistä se johtui. Häntä ei varmaan vielä yhtään kiinnosta seurustella kenenkään kanssa. Voit vain hyväksyä hänen tunteensa. Tee tuttavuutta muiden ihmisten kanssa!Ei sinun tarvitse lannistua tästä vastoinkäymisestä ;) Tiellesi tulkoon ihana tyttö ♥:llä Gary
mulla oli kasilla sama ongelma, rakastin yhtä poikaa niin paljon et olisin voinu hypätä junan alle sen takia. tästä seurasi masennus [osa tekstistä poistettu] koulussa alettiin kiusaamaan, ainoo asia mikä oloi mun päässä oli [osa tekstistä poistettu] itkin koko ajan, en ollu oikeen hereillä yhtään, koska en halunnu kohdata todellisuutta. kerroin kiusaamisestani isälleni, joka sanoi, että mun pitää muuttua, koska mulla on asenneongelma kiusaajiani kohtaan. se veti mut pohjalle. vuosi jaksoin sitä sit yks päivä mä kävelin kotiin bussipysäkiltä (yleensä itken sen koko matkan) mut yhtäkkiä huomasin etten pystyny itkemään, se oli vapauttavaa. vaikka kuinka ajattelin tätä kyseitstä poikaa en vaan itkeny, oikeestaan olin onnellinen. siitä lähtien mä oon ollu tosi hyvä koulussa janykyään on poikaystäväkin, joka kertoi, että oli rakastanu mua ihan koko yläasteen ajan. asia mistä se piti mussa oli se kun en koskaan luovuttanu. seiskan aikana mulla oli toistasataa kipeenä olemisii. pystyin aina jotenkin huijjaamaan vanhempii et mua oksettaa tai muuta vastaavaa, mut tsemppii, kyl säkin joku päivä oot onnellinen:)
