Siirry sisältöön
16v

Oon siis 16-vuotias ja tuntuu, että koko ajan ahdistaa ja stressaa silleen pikkusen. Ei mulla oo mitään paniikkikohtauksia tms. koskaan ollut, mutta sellainen jatkuva ahdistus. En tiiä kauanko tätä on jatkunut, mutta helposti varmaan lähemmäs vuoden. Nää on varmaan enemmänkin jo jotain pakkoajatuksia, mutta suurimmalta osin sen ahdistuksen syynä on erilaiset ajatukset, kuten, että lapsena olo on liian kallista, takaumia vanhoista pienistä asioista ja asioista, mitä oon tehnyt. Jonkinsortin pakkotoimintona on se, että sitä ahdistusta helpottaa hetkellisesti keskisormen näyttäminen. Tää kuulostaa vähän oudolta, mutta se oikeasti auttaa hetkellisesti. Pelkästään jo sekin, että näyttää keskaria taskussa tai silleen, että keskisormi on vähän koholla tuntuu auttavan. Sitten ahdistaa se, että miten pärjään koulussa niin hyvin ”minimaalisella” panostuksella. Yksikin kaveri saa vain kaseja, vaikka on lukenut päiviä siihen kokeeseen ja ite saan ysiä tai kymppiä sillä, että luen edellisen illan ja aamun. Siis onhan se kiva, että mä pärjään hyvin, mutta kun ei se koulussa pärjääminen vaikeaa ole, jos on vain hyvä muisti ja on tarpeeksi nokkela, että kykenee soveltamaan tietoja. Nuo takaumat menneistä pikkuasioista saattaa usein lähes lamaannuttaa mut sitä tapahtunutta seuraaviksi päiviksi. Mulle vaan tulee ajatuksia jostain, vaikka olisin käsitellyt sen jo useaan kertaan. Yleensä musiikin kuunteleminen ja videopelien pelaaminen auttaa ahdistukseen, mutta kun eihän sitäkään voi koko aikaa tehdä. Ja sekin varmaan perustuu siihen, kun on pakko keskittyä siihen peliin tai musiikkiin. ”Uni-ongelmia” mulla on ollut lähes aina, nyttenkin kirjoittelen tätä viestiä kello 5.30.

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei 16v!

Kerrot että tunnet olosi ahdistuneeksi ja stressaantuneeksi jatkuvasti ja pohdit voiko aiemmat tapahtumat elämässäsi vaikuttaa tähän oloon. Oletko pystynyt puhumaan kellekään näistä takaumista ja asioita, jotka vaivaavat mieltäsi? Usein kun asian saa kerrottua, voi olo helpottua ja keventyä yllättävän paljon.

Kirjoitat, että olet löytänyt erilaisia keinoja helpottaa ahdistusta, kuten keskisormen näyttäminen taskussa, pelaaminen tai musiikin kuuntelu. Huippua! Nämä keinot ovat juuri sellaisia, jotka vaativat keskittymistä ja voivat laukaista ahdistuksen, kun se alkaa nostaa päätään. Niin kauan kuin asiat, jotka helpottavat oloasi eivät haittaa tai vahingoita sinua tai ympärilläsi olevia, ovat ne sopivia ja hyviä keinoja helpottaa omaa oloa.

Tärkeää on kuitenkin saada apua asiaan, joka saa sinulle ahdistuneen olon ja ajatukset laukkaamaan. Jos lähipiiristäsi ei löydy ketään kelle jutella, voit aina soittaa tai kirjoittaa meille Lasten ja nuorten puhelimeen (p.116 111) ja chat- ja kirjepalveluun https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/ Palveluissamme pystyt nimettömästi juttelemaan ihan mistä aiheesta tahansa!

Kaikkea hyvää ja aurinkoa sinulle toivotellen,

Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Vastaa aiheeseen: Ahdistaa koko ajan

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top