Ahdistaa, mutta olen kuitenkin onnellinen. kai?
Mulla on kaikki asiat perjaatteessa ihan ok, ei oo mitään isoi ongelmia. Mulla ei oo koskaan ollukaa mitään sellasta kunnolla, paitsi et joskus viimevuoden lopulla mulla oli tosi huonot välit mun isään sen takia, et se käytti liikaa alkoholia ja me riideltiin siitä usein ja se asia oikeesti hajotti mua. Sillon mä viiltelin, mut ikinä ei käyny itsemurha mielessäkään. Puhuin mun hyvän kaverin kanssa aina ku ahdisti tai oltiin riidelty isän kanssa ja se kuunteli ja tuki mua. Oon sille tosi kiitollinen siitä, en olis tässä varmaan ilman sitä.
Mut kuitenkin, nykyään mun ja isän välit on ihan ok ja se ei käytä enään alkoholia muuten, ku ehkä yhden oluen perjantai iltana. Mulla on kyllä siitä vään syyllinen olo, koska se lopetti juomisen sen takia, et sanoin sille todella rumasti. Tottakai se on hienoo ja hyvä asia, et se ei juo ja oon ylpee isästä. Mut koska se lause, jonka takia se lopetti oli niin kauhee ja sai iskän itkemään. Ja mä sanoin sen. ”Mä inhoon sua, mä en kunnioita sua. Oot pelkkä turha alkoholistipaska, voisit muuttaa helvettiin täältä nii kaikilla olis paljon parempi olla. Tajuatko sä vitun sairas ihminen, että mä [osa tekstistä poistettu] sun takia, mä olen rikki sun takia ja ihan helvetin väsyny tähän paskaan” (Anteeksi kirosanoista, halusin vaa laittaa lauseen silleen miten se meni oikeestikki) Mä huusin ton lauseen itkien [osa tekstistä poistettu] ja kerroin miltä musta tuntuu.
Tästä kirjottamisesta ei tuu mitään…
No kuitenkin, nykyään oon ihan onnellinen, mut mua ahdistaa joka päivä. [osa tekstistä poistettu] Pidän kuolemaa tosi ”ihansama” asiana, kuolen jos kuolen ja se on vaa ihan hyvä asia. Nyt en oo edes uskaltanu kertoo tästä tolle mun kaverille jonka kanssa viimeks aina puhuin, vaikka tiiän et se tukis mua ja auttais. En halua kertoa vanhemmilleni.
Toivon, että joku mll’n aikuisista vastaisi minulle, haluan kuulla aikuisen näkökulman tähän.
Hei,
ensinnäkin haluan sanoa, että vaikutat tosi fiksulta ja olet todella rohkea! Todella rohkea, että uskalsit sanoa isällesi noin suoraan, miltä sinusta tuntui ja miten hänen juomisensa vaikutti sinuun. Kirjoitin juuri toiselle tällä palstalla olevalle nuorelle, että joskus meille aikuisille täytyy todella s e l k okielellä kertoa, miten pahalta tuntuu ja mitä aikuisen käytös saa aikaan. Sinä teit sen ja isäsi havahtui todellisuuteen. Ymmärrän, että ehkä itsekin järkytyit siitä, miten ”rajusti” tuli sanottua, mutta ehkä se oli tarpeen, jotta isäsi teki muutoksen. Voisiko olla, että ilman purkaustasi, isäsi edelleen joisi ja tekisi hallaa paitsi muille, myös omalle terveydelleen? Isäsi ja perheesi on varmasti sisimmässään kiitollinen sinulle.
Sinulla on paha olo edelleen, mikä on ikävä kuulla. Ihanaa, että omaat luotettavan hyvän ystävän, jolle olet voinut uskoutua. Pelkäätkö hänen reaktiotaan, jos uskoutuisit hänelle nytkin? Vai pelkäätkö kuormittavasi häntä? Minä uskon, että ystäväsi haluaisi tietää, miten sinä voit ja haluaa olla tukenasi. Ystävät ovat sitä varten, että heihin voi tukeutua, mutta silti minusta ajatuksesi ja tekosi kuulostavat sen verran huolestuttavilta, että toivoisin sinun juttelevan jollekin aikuiselle pahasta olostasi ja mitä teet sitä purkaaksesi. Vanhemmille et siis halua jutella, mutta entäs koulukuraattori tai terveydenhoitaja? He ovat ammattilaisia, jotka haluavat ja osaavat auttaa sinua. Jos sinua huolettaa se, että vanhempiisi ollaan yhteydessä, niin kannattaa sanoa heti alkuun, että haluat jutella asioista, mutta et halua vanhempiesi tietävän.
Toivon, että olet yhtä rohkea, kuin olit aiemmin ja suot itsellesi sen, että haet apua pahaan oloosi. Voiko siinä ainakaan hävitä mitään? Sen sijaan voit voittaa, eli saada pikku hiljaa jälleen valoa mielen maisemaasi ja alkaa nauttia elämästä täysin rinnoin! Olet avun ja kaiken hyvä arvoinen!
Tosi paljon tsemppiä ja halauksia sulle!!