Siirry sisältöön
”-”

Hei, haluun nyt kertoo täällä mun pari ahdistelukokemusta. (voitte kans kertoa omianne jos haluatte) Kun asuimme Turussa [kaupunginosa poistettu] (asumme edelleen turussa), niin jouduin siskoni ja äitini kanssa kerrostalossamme kohteeksi. Pari aikuista miestä tuli puhumaan ja huutelemaan (ahdistelemaan). Lopulta sammuivat käytävälle 12 aikoihin.
Toinen itseasissa tapahtui tänään, ihan vähän aikaa sitten kun olin ystäväni kanssa bussissa. Sinne tuli joku aikuinen mies. Vähän ajan päästä siitä hän tuli kysymään meiltä, että olemmeko näppäriä sormistamme. Että jos olisimme voineet auttaa häntä laittamaan farkkujensa kiristysnauhan kiinni kun hän ei sitä itse saanut (Farkkujen vetpketju oli auki, ystävä kertoi, tiesimme mitä mies halusi). Ystäväni sanoi ei ja mies lähti.
Kun ystäväni jäi pois bussista, laitoin kuulokkeet päähäni ja hyvä että laitoin, koska kuulin kuinka mies avasi ja sulki vyötään ja yritti puhua minulle. Olin koko matkan keksustaan asti ahdistunut, mies katsoi välillä sinne missä olen. Kun pääsin ulos bussista ja menin toiseen, pystyin olemaan taas rauhallinen.
Toivon ettei kenellekkään käy samalla tavalla koska se oli traumatisoivaa.

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei.
Kiitos viestistäsi. Hienoa, että halusit purkaa tilannetta kirjoittamalla, se onkin hyvä tapa saada ulos ahdistusta ja selventää asioita mielessään.

Kerroit viestissäsi kokemastasi seksuaalisesta ahdistelusta niin kotinurkillasi kuin bussissakin. Seksuaalinen ahdistelu ei ikinä ole hyväksyttävää ja lasketaan myös rikokseksi suomen laissa. Kun joutuu tai on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi ei ikinä kannata jäädä asian kanssa yksin. Yleisillä paikoilla voi hakeutua toisten ihmisten seuraan, vaihtaa bussissa paikkaa tai herättää muiden ympärillä olevien huomio sanomalla kovaan ääneen mitä ahdistelija yrittää sinulle tehdä. Toivon, että olet päässyt purkamaan traumaattisia kokemuksiasi jonkun kanssa puhumalla. Puhuminen tai kirjoittaminen auttaa aina tunteiden käsittelyssä ja tilanteen ymmärtämisessä. Oletko ehkä äitisi kanssa puhunut yhteisestä kokemuksestanne? Jos täysin ulkopuolisen kanssa haluaa keskustella ahdistelukokemuksista voi käydä esimerkiksi koulukuraattorin juttusilla.

Olet toiminut tilanteessa hienosti ja olen iloinen, että haluat nostaa asian keskusteluun myös täällä palstallamme. Kenenkään ei pitäisi kokea ahdistusta bussimatkalla keskustaan tai muissakaan tilanteissa koska kokee seksuaalista ahdistelua. Hän, joka seksuaalisesti ahdistelee, on aina se, joka tilanteessa tekee väärin. Sinulla on oikeus sinun tunteisiisi ja jos missään tilanteessa tuntuu oudolta tai ahdistavalta kannattaa tilanteeseen reagoida ja purkaa jonkun kanssa jälkikäteen.

Jos haluat purkaa kokemiasi tilanteita, haluamme mielellämme auttaa sinua myös. Voit esimerkiksi soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen (suomeksi 116 111, på svenska 0800 96 116) tai kirjoittaa meille chatin kautta.

Hyvää kesän jatkoa toivottaa,
Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjä

Vastaa aiheeseen: Ahdistelukokemuksia

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top