Hei
Halusin rohkaistua kirjoittamaan edes tänne anonyymisti.
Minulla oli muutama vuosi sitten todella vaikeaa elämässä päättyneiden ihmissuhteiden vuoksi ja aloin viiltelemään itseäni, en mitenkään paljoa, ja tosi pieniä viiltoja mutta satuttamista kuitenkin.
No tänä keväänä minulla on ollut paljon ahdistusta ja alhaista mielialaa. Sorruin kerran viiltelyyn mutta se enemmänkin sattui, kuin tuotti sitä ”hyvää oloa”, mitä aikaisemmin sain.
Olen yrittänyt päästä pään sisäisitä ”Olet turha, epäonnistuja ja vaan mokaat kaiken” ajatuksesta yli mutta koen epäonnistuneeni. En satuta itseäni, muutakun nyppimällä sormia (kynsiä ja kynsivalleja). Mutta minulla on ahdistusta ja koen paniikkikohtauksia ja välillä ahdistaa niin, että rintaan sattuu.
Minulla on ADHD, enkä käytä lääkkeitä henkilökohtaisista syistä mutta en koe ADHD:lla olevan asiaa ahdistukseen.
Ahdistun enemmän kotona, koska minulla on ongelmia vanhempieni kanssa. Olen yli 18-vuotias eikä minulla ole sellaista täysi-ikäisen vapautta vaan kaikki asiat edellleen pitää kertoa vanhemmille, mm. kenen kanssa vietän aikaa ja heistä paljon tietoa, myös se kenen kanssa snäppään yms. Ja jos pidän jonkin asian itselläni, minua syytetään salailusta ja sitten uhkaillaan huoli-ilmoituksen teolla.
Tämä on todella inhottavaa. Sitten minulle sanotaan ilkeään sävyyn, että minulla on jokin ”salainen elämä” kun en kerro kaikkea. Sisareni ovat sanoneet minulle ettei minun tarvitse kaikkea kertoa. Vaikeaa on kuitenkin kun olen ainut ”lapsi” joka asuu kotona.
Nuo ovat niitä syitä miksi minua ahdistaa lähes joka päivä. Minulle huudetaan, eikä minua kuunnella. Jos korotan ääntä tai sanon jonkun asian tarkoittamatta sanoa sitä jollai tietyllä äänensävyllä, minut luetaan väärin ja joskus se tuntuu ihan tahalliselta.
Minulla on vain sellainen olo, ettei minusta pidetä. En saanut kesätöitä, joten siinäkin tunnun epäonnistujalta.
Ainut hyvä asia on ystäväni ja poikaystäväni jotka saavat minut sentään jatkamaan elämääni, koska olen myös harkinnut itsemurhaa, vaan että silloin kaikki huomaisivat, kuinka huonosti voin ja kuinka paljon minuun sattuu.
En kuitenkaan voisi tehdä sitä ystävieni ja sisarusteni vuoksi.
Haluaisin että vanhempani oppisivat ymmärtämään minua mutta heidän kanssaan keskustelu asiasta on mahdotonta, koska äiti aina ”loukkaantuu” jos vähänkin sanon että minulla on paha olo. Mutta se on totuus että paha oloni riippuu heistä.
Voisitteko auttaa minua, mitä minun pitäisi tässä vaiheessa tehdä ja miten saan laskeneen mielialan ylös, koska haluaisin olla iloinen ja energinen mutta nyt olen vain ahdistunut, alakuloinen ja väsynyt.
Hei!
Hyvä, että kirjoitit tänne elämästäsi. Jos mitään ei tee, mikään ei muutu, eikö? Nyt sait purettua vähän tuota tilannettasi ja ehkä jäsenneltyä samalla ajatuksiasi. Oli ihana kuulla, että sinulla on hyvät suhteet sisaruksiisi, sinua rakastava poikaystävä ja olet päässyt viiltelystä eroon. Siinä on monta hyvää asiaa!
Kuulostaa siltä, että vanhempiesi käytös on ainoa asia, mikä vetää mieltäsi alas ja on ehkä myös syynä siihen, miksi pääsi sisäinen puhekin on niin rumaa. Olet jo yrittänyt puhua heille, mutta se ei ole auttanut. Mikä siis avuksi? Kuulostaa siltä, että jonkun toisen on puhuttava heille ja kerrottava, miltä sinusta tuntuu ja mitä heiltä toivoisit.
Onko siis lähelläsi jotakuta aikuista, joka voisi kertoa heille, miltä sinusta tuntuu? Onko sinulla esimerkiksi läheistä tätiä, kummia tai isovanhempaa? Tai olisiko sisaruksistasi siihen? Vanhempasi saattavat närkästyä hetkiseksi siitä, että vedät jonkun ulkopuolisen mukaan, mutta voit sanoa, ettei sinulla ollut enää muuta vaihtoehtoa, sillä olet yrittänyt kyllä puhua heille, mutta he eivät ole kuunnelleet sinua.
Sen lisäksi, että kerrot, mikä heidän käyttäytymisessään sinua satuttaa ja loukkaa, olisi hyvä miettiä valmiiksi myös sitä, mitä toivot heiltä. Miten toivot heidän reagoivan eri tilanteissa? Millainen puhe ja tuki saisi sinut voimaan paremmin? Mitä heidän pitäisi tehdä, jotta tuntisit olosi rakastetuksi? Mitä konkreettisemmin osaat toiveesi sanottaa, sen parempi.
Jos et löydä ketään puhemiestä läheisistäsi, toivon, että haet apua ammattilaisilta. Koska koulut ovat jo loppu (en tosin edes tiedä, oletko tällä hetkellä jossain oppilaitoksessa), helpoin tapa etsiä apua on paikkakuntasi ohjaamosta. Jos se ei ole sinulle tuttu, löydät sellaisen googlaamalla Ohjaamo + oma paikkakuntasi. Siellä on monenlaisia palveluita saman katon alla kaikille alueen alle 30-vuotiaille nuorille. Voisitko käydä siellä? Voit ihan vain marssia sisään ja sanoa, että tarvitset apua mielialaan ja ongelmiin kotona. He kyllä osaavat auttaa sinua.
Olet täysin oikeutettu olemaan taas oma, energinen ja iloinen itsesi! Kuulostaa siltä, ettei asiat muutu ilman, että haet tilanteeseen apua. Toivon, että asiat lähtevät pian parempaan suuntaan, vaikka vanhempasi ensin vähän loukkaantuisivatkin jonkun ulkopuolisen tultua avuksesi. On ihan oikein hakea apua, jos ei enää itse pärjää.
Toivon sinulle kaikkea hyvää! Ja muista, että voit aina myös soittaa meille numeroon 116 111 tai tulla tänne Nuortennetin chattiin, jos haluat jutella kanssamme tai tehdä yhdessä suunnitelmaa, kuinka edetä. Palvelumme ovat auki joka päivä ja ovat sinulle täysin maksuttomia ja anonyymejä.
(Ja hei, suosittelen myös lainaamaan kirjastosta Henriikka Rönkkösen kirjan ”Olet ihana, rakas ja tärkeä” -kirjan, jonka avulla opit ehkä puhumaan itsellesi kauniisti.)
Lämpöisin ajatuksin
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä