Jooh eli mua on vaivannu pitkään tämmönen vaiva mistä en ole oikein osannut puhua kenellekään, enkä oikein osaa kovin hyvin kuvaillakkaan tätä, mutta yritän nyt kuitenkin kun ei tän kanssa jaksaisi enää elää.. Eli siis 17v tyttö olen, ja pelkään/tulee TODELLA ahdistava tai paniikinomainen tunne sosiaalisissa tilanteissa, tai paikoissa missä ei edes montaa ihmistä ole paikalla.. Kaikki alkoi joskus yläasteella. Ensin se oli vain luokkatilanteissa, mutta nykyään paikoissa joista en pääse pois ja varsinkin sellaisissa joissa on hiljaista! Ja tilannetta pahentaa entisestään jos kuulen ääntä vatsastani (kuulostaa typerältä, mutta..) Ja tämä on rajoittanut elämääni huomattavasti. Aloitin lukion 2010 syksyllä, mutta lopetin parin kuukauden jälkeen juuri näiden asioiden takia. Sanoin vanhemmilleni että lukio ei vain ollut se juttu, vaikka totuus oli täysin eri. Lukion jälkeen aloitin ammattikoulun jonka parin viikon jälkeen jätin samallailla kesken. Samoista syistä. Tuon amiksen lopettamisen jälkeen sain vihdoin kerrottua yhdelle ystävälleni asiasta, joka sai minut kerrottua vanhemmilleni.. Mutta siihen se jäikin. Äitini sanoi, että kärsi nuorempana jonkilaisesta paniikista tai jostain semmoisesta, mutta sanoi että se meni ohi sitten. Mutta tämä ei mene ohi, ei minulla.. Jatkunut jo liian pitkään enkä jaksa enään.. Tunnen itseni myös tämän johdosta että olisin allapäin, tai yksin. Ehkä jopa hieman masentunut? Pienetkin asiat itkettävät ihan älyttömästi ja tuntuu, että haluaisin vain itkeä koko päivän ja sitten itkeä vähän lisää. Nojoo.. Tällä hetkellä olen töissä, ja pystyn välttämään tuollaiset paikat missä ahdistus raukeaa. En tiedä kenelle voisin puhua asiasta, kun en ole koulussa niin en kouluterveydenhoitajaltakaan voi mitään kysyä, enkä viitsi vanhemmillenikaan sanoa taas asiasta, kun he luulevat että nyt kaikki on kunnossa. Koko pelkoni tuntuu täysin naurettavalta, mutta en jaksa enää. Ainiin, vielä semmoinen juttu, että hermoni ovat TODELLA kireällä. Tai ehkä vähän oudosti sanottu, mutta saan jonkilaisen ’’kohtauksen’’ jos joku perheestäni esimerkiksi syö samassa huoneessa missä olen paikalla……….. Tulee todellatodella ahdistava olo ja tekisi mieli vain hakata päätä seinään tai jotain.. Noniiin, siinä kaikki mitä nyt tuli mieleeni.. Kiitos!
Moi, hyvä että tulit kertomaan ongelmastasi! Et varmasti ole ainut jolle sosiaaliset tilanteet ovat ahdistavia. Sinun kannttaisi mennä keskustelemaan asiasta esimerkiksi kuraattorille tai psykologille. Myös vanhemmille puhuminen voisi olla hyvä asia. Voit myös harjoitella tälläisia tilanteita joissa yleinsä ahdistut. Mieti mikä voisi johtaa siihen että sinua alkaa ahdistaa. Voisit pikku hiljaa alkaa harrastamaan jotain ryhmälajia. Opit tuntemaan joukkueesi hyvin ja ahdistus voi kadota. Toivottavasti näistä olisi jotain apua! Tsemppiä! :)
Sinuna menisin puhumaan psykologille.
Hei ”sesi”,
kirjoitit vakavasta asiasta viestissäsi. On hienoa, että olet uskaltautunut kertomaan ystävillesi teoistasi. Voisiko kavereidesi reaktio olla sitä, että he ovat oikeasti tosi huolissaan sinusta ja toivovatkin, ettet enää koskaan tekisi mitään vastaavaa? Eivät he varmastikaan tarkoita todella sitä, että olisit tyhmä. Heidän voi olla vaikea pukea huoltaan sanoiksi ja siksi totesivat noin ”voimakkaasti”.
Nyt olisi tärkeintä, että uskaltautuisit juttelemaan myös jollekin luotettavalle aikuiselle. Ystäväsi olivat oikeassa siinä, että kuraattori on juuri sellainen aikuinen, jonka kanssa voi mennä juttelemaan huolista. Koulussa myös terveydenhoitaja on luotettava aikuinen, joka haluaa auttaa sinua. Voisitko pyytää jotain kaveria vaikka tueksesi kuraattorin/terkan luo? Olisi tietysti tärkeää, että myös vanhempasi tietäisivät ahdistuksestasi. Voisitko ajatella juttelevasi heille tai kirjoittavasi kirjeen, jossa kerrot olostasi ja synkistä ajatuksistasi?
Tunteiden ailahtelu on normaalia ja joskus itsensä voi tuntea vähän masentuneeksi. Jos olo kuitenkin jatkuu pitkään ja etenkin, jos synkät ajatukset piinaavat ja pahaa oloa ajatutuu purkamaan itseensä, on syytä jutella jollekin ja pyytää apua.
Usko pois, sinusta välitetään. Ystäväsi ja perheesi ja monet ympärilläsi olevat ihmiset. Uskalla pyytää apua, olet sen ja kaiken hyvän arvoinen!
Tsemppiä!!
Hei,
kuulostaa siltä, että tarvitsisit nyt aikuisen apua mahdollisimman pikaisesti. Oletko aiemmin puhunut olostasi ja tuntemuksistasi kenellekään? Olen varma, että sinua voidaan auttaa! Voisitko kertoa vanhemmillesi? He voisivat varata sinulle ajan lääkärille.
Lääkäri on ainut, joka voi tehdä varman diagnoosin. Jotta saisit oikeanlaista apua, kannattaa hakeutua lääkärin luo. Ymmärrän, jos sinua pelottaa kertoa, mutta jos olosi on nyt aivan kamala, niin apu tuskin sitä ainakaan huonommaksi tekisi, vaan päinvastoin.
Rohkeutta ja koita jaksaa! Toivon, että saat apua mahdollisimman pian ja tunnet taas olevasi enemmän oma itsesi.
Joskus muakin ahistaa, välillä tosi pahasti. Juttelen usein mun parhaan kaverin kanssa silloin. Itse en oikein osaa jutella aikuisille, varsinkaan tuntemattomalle. Tärkeintä ois kuitenkin että puhut jollekkin joka on oikeesti kiinnostunu, jaksaa kuunnella ja kannustaa sekä lohduttaa sinua :) se voi olla kaveri, tuttava, äiti, isä, sisko, veli, psykologi, nettituttava tms. Tsemppiä! Koeta jaksella :)
Oon ite 15-vuotias tyttö ja oon sitä mieltä, et sun pitäis kertoo jollekin tosta sun ahdistuksesta. Kerro siitä oikeesti sun poikaystävälle tai vanhemmille tai jotain ja jos käyt kouluu, ni kannattaa mennä ehkä jollekin psykologille. Mut kannattaa puhua jollekin.
Moi.
Oletko ajatellut puhua asiastasi terveydenhoitajan tai kuraattorin kanssa? Pystyisitkö vähitellen avautumaan läheisillesi tunteistasi? Usein läheiset ihmiset ajattelevat, että meillä menee hyvin, jos näytämme siltä ulospäin. Sisäinen tuska saattaa jäädä tehokkaasti piiloon ulkokuoren alle. Olet rohkea, kun jaksat tsempata itseäsi eteenpäin, ja se voi kantaa vielä pitkälle. Ahdistusta olisi kuitenkin hyvä lievittää, ja puhuminen on usein ensimmäinen askel kohti parempaa oloa.
Halaus ja tsemppiä sulle! =)
Itsellänikin on välillä sellainen tunne! Se on kauheaa, tiedän sen, mutten osaa auttaa. :( Toivottavasti helpottaa edes ajatella, ettet ole ainoa. Mutta hei, kyllä se tunne jossain vaiheessa paranee? Yritä vaikka jutella jollekin aikuiselle. Mulla itellä helpotti vähän kun mä kirjoitin mll:n nettikirjepalveluun. :/
Moi
Osaan samaistua tekstisi hyvin , koska itselläni on sama tilanne elämässäni. Mutta sen olen oppinut, että esittäminen ”kaikki on okei” pahentaa vain oloa ja rikkoo sinua sisältäpäin vielä enemmän. Olisi erittäin tärkeää, että voisit puhua olostasi jollekkin. Onko sinulla ketään läheistä ystävää, jolle voisit puhua olostasi? Voisitko harkita kertovasi poikaystävällesi olostasi? Itse tein rohkean teon ja hain oloni apua. Puhuin ystäville, joilta sain valtavasti tuk ea. Lisäksi pääsin psykologin juttusille. Älä vaadi itseltäni liikoja. Vähemmälläkin pärjää. Aina ei tarvi olla se ”täydellinen suorittaja”. Anna itsellesi lupa epäonnistua. Joskus elämä ottaa enemmän kuin antaa, mutta kaikesta voi selvitä. Kenenkään ei tarvi olla yksin. Toivon sydämeni pohjasta sinulle kaikkea hyvää ja toivottavasti uskallat puhua olostasi jollekin.
Tsemppiä ja halaus
Hei! Tiedän tunteen kun ahdistaa eikä maailmassa tunnu mikään toimivan. Minua auttaa hieman se etten välttele ahdistuksen syyn miettimistä. Yritän kuitenkin olla koko ajan miettimättä asiaa koska joskus ahdistus voi näkyä ja se saa toiset huonolle tuulelle. Yritä nauttia elämän kivoista asioista ja käy vaikka serkuilla ym. läheisillä ja jos yhtään helpottaa yritä kertoa asiasta jollekin. Apua löytyy aina!
Heippa!
Hienoa että uskalsit tulla tänne kertomaan ahdistuksestasi, toivon että voin jotenkin auttaa ja neuvoa sua että saisit jostain vaikka apua ja jutteluseuraa tähän asiaan liittyen :)
Monesti tuohon ikään voi liittyä ahdistus, muakin ahdisti n. sun ikäisenäsi ja vähän nuorempanakin aika paljon erilaiset asiat mutta se meni ohi.
Se voi olla siis ikään liittyvää, mutta pelot ja ahdistukset voi tulla monesta eri syystä.
Onko kukaan kohdellut sua noihin asioihin liittyen väärin, vaikka ahdisteltu?
Tai ootko voinut lukea, nähdä tai kuulla jostain jotain ahdistavaa mikä on jäänyt kummittelemaan?
Myös se, että tuohon ikään liittyy niin mahdolliset ahdistukset ja mielialanmuutokset, myös seksuaalisuuden kehittyminen, eli vaikka kyseessä voi olla jotain traumaperäistä tms, voi olla myös kyse ihan näistä kahdesta asiasta yhdessä? Tietty jos se tulee ”kohtauksina” ja ahdistaa paljon voi myös vaikka paniikkihäiriö olla ongelmana? Yleensä se on lievää se ikään liittyvä ahdistus ja pelko, joten olisi hyvä tarkistaa asia ja jutella vaikka jollekin.
Mä en ole minkäänlainen lääkäri tai psykologi, niin olisi hyvä jos voisit jutella jonkun kanssa tästä, ei ole mitään noloa pelätä esim. raiskauksia ja sen takia olla vähän varovainen siinä suhteessa, mutta se voi olla inhottavaa oman elämän kannalta kun pitää pelätä ja olla ahdistunut.
Kerroit jo että sulla on serkku jolle haluaisit kertoa asiasta, rohkaisen sua kertomaan ja pyytämään apua aloittamalla keskustelun vaikka sillä että pyydät ettei hän kertoisi asiasta kellekään? Tai onko sulla jotain läheisempää sukulaista/tuttua jolle uskoisit että kertominen olisi vielä helpompaa?
Aina ei tarvitse edes puhua, voit kirjoittaa viestin, lähettää tämän nykyisen viestisi minkä tänne kirjoitit, tai vaikka käyttää Huoli puheeksi – lomaketta ja siitä monesti keskustelu jatkuu itsestään joko kasvokkain tai muuten :)
Jos olet kertomasi mukaan huoneen nurkassa tärisemässä, ethän silloin myöskään jää yksin?
Aina ei tarvitse olla kokoajan puhumassa, jo pelkkä halaus voi piristää mieltä ja sitten rohkaista puhumaan omalla ajallaan, älä siis ahdistu siitä että pitäisi saada kaikki sanottua yhdellä kertaa.
Harrastatko mitään tai onko sulla kavereita, entä miten hyvät välit sulla on vanhempiisi/muihin lähisukulaisiin? Joskus jo pelkkä tekeminen (mm. harrastukset) voi rentouttaa ja muuttaa ajatuksia, monesti kun pitää keskittyä johonkin niin ei ehdi ajattelemaan ahdistavia ajatuksia.
Kavereista ja perheestä saa parhaimmillaan tukea ja uskon että he kyllä ymmärtävät, et ole mitenkään vääränlainen tai outo kun pelkäät, me kaikki pelätään välillä ja useasti kun puhuu asiat selviksi niin pää ja ajatukset selviintyy sekä tajuaa ettei se ollutkaan niin paha juttu kertoa tästä ja pyytää apua.
Jos sulla on vielä jotain mistä haluaisit puhua, muista että MLLn puhelin- ja kirjepalvelu sekä chat (myös tämä nuortennetti) auttaa kyllä! :)
Aurinkoisia kesäpäiviä ja siunausta! Vaikutat tosi rohkealta ja fiksulta, varmasti asiaan saadaan apua kun sitä pyytää :)
Kiitos kaikille ketkä on jaksanu vastata tähä.
En ole kokenut varsinaista seksuaalista häirintää mutta muutama poika luokaltani on puristellut tisseistä ja ottanut kiinni lantiosta ja ns, vetäneet itseensä kiinni. Kyseiset pojat tekevät niin melkein kaikille meidän luokkalaisille tytöille joten ajattelin aina kun jouduin asian kohteeksi että tämä on jokin leikki tai ihan normaali asia. Ahdistuin kuitenkin aina kun näin kävi mutta sain pidettyä sen pois muiden nähtäviltä. En kuitenkaan koe asiaa ylitsepääsemättömäksi.
Minulla on oma hevonen jota käyn ratsastamassa lähes joka päivä. Tallilla ahdistusta ei yleensä ole sillä tallilla ei minun käymis aikaani ole yleensä muita. Harrastan myös jefua eli jenkkifutista missä ahdistus myös pysyy loitolla. Menen harrastuksiin yleensä siis sina hyvällä ja turvallisella mielellä.
Vanhempiini minulla on tosi hyvä suhde mutten koe kertomista oikeakdi vaihtoehdoksi ja pelkän sen ajatteleminenkin ahdistaa.
Yksi kaverini tietää tästä kaikesta ja tukee mua hyvin. Hän ymmärtää minua sillä hänellä on/on ollut masennus.
Heippa!
Olet tosi rohkea avatessasi tälläistä tilannetta. Joskus kirjoittaminen on helpompaa, kuin puhuminen. Tilanteesi on todella kurja, ja muistathan ettei sinun tarvitse olla sen kanssa yksin! On aivan oikein kertoa siitä.
Voit soittaa meille Lasten ja nuorten puhelimeen numeroon 116 111, joka on auki arkisin klo 14-20 ja viikonloppuisin klo 17-20 (puhelu on maksuton ja luottamuksellinen) tai kirjoittaa MLL:n Lasten ja nuorten nettikirjepalveluun (www.mll.fi/nuortennetti). Saat kirjeeseesi henkilökohtaisen vastauksen luotettavalta aikuiselta. Voit myös chatata kanssamme ma-ke klo 17-20.
Valoa päiviisi!
Voimaterveisin,
Nuortennetin ylläpito