Olen 13 vuotias tyttö ja olen koko vuoden ajan kärsinyt vahvasta ahdistuneisuudesta ja alakuloisuudesta. Ilmeentyy mm. itsetuhoisena ajatteluna ja käytöksenä, paniikki- ja stressikohtauksina ja agressiona.
Välillä tuntuu kuin kirjaimellisesti tukehtuisin huoleeni.
Ahdistun helposti lähes kaikesta, hengitys kiihtyy ja haluan vain juosta pois, mutta lamaannun täysin ja käperryn huoneeseeni sohvan nurkkaan.
Aina jos vapaudun hieman päässäni pyörii vain loukkauksia itseäni kohtaan, jotta en millään tuntisi oloani mukavaksi. En ole enää varma teenkö sen vain itse vai alanko seota täysin. Yleensä nämä eivät ole vaivanneet koulussa, mutta viime aikoina paha olo on tunkeutunut myös kouluelämään.
En enää ole oikein varma itsestäni, en tiedä mitä haluan, jos unelmaani kysyttäisiin, en osaisi sanoa mitään. olen täysin toivoton
Heippa!
Onpa ikävä kuulla, että olet jo noin pitkään tuntenut olosi ahdistuneeksi ja alakuloiseksi. Osaat kyllä kuvata oloasi tarkasti ja sinusta saa viestisi perusteella ajattelevaisen kuvan. Joskus tuo hieno piirre voi kääntyä myös siinä mielessä itseään vastaan, että ajattelu lisää huolta ja huoli synnyttää ahdistusta. Osaatko sanoa, mitkä asiat juuri sinua huolettavat? Entä mitä asioita ja keitä ihmisiä elämääsi kuuluu?
Millaisissa tilanteissa tuota mainitsemaasi ”vapautumista” tapahtuu? Teetkö silloin jotain kivaa tai olet ehkä muiden, sinulle tärkeiden, ihmisten kanssa?
Joskus, kun mieli on alakuloinen tai siellä pyörii paljon huolen aiheita, on vaikea nähdä mitään hyvää tai toiveikasta. Voi olla jopa pelottavaa ajatella tulevaa, kun siitä ei tosiaan voi tietää. Anna itsellesi kuitenkin rauha siihen, että vielä ja aina ei tarvitse tietää, mitä haluaa ja mitkä ovat niitä omia unelmia. On tärkeää elää tässä hetkessä ja ennen kaikkea pitää huolta itsestään. Erityisen tärkeää, mutta myös meille kaikille usein niin vaikeaa, on antaa itsellemme kannustusta, rohkaisua, kiitosta ja positiivista palautetta. Mitä jos kokeilisit pysäyttää ajatuksesi, kun seuraavan kerran huomaat alkavasi heitellä itsellesi niitä loukkauksia? Jos sanoisitkin mielessäsi ”STOP. Nyt mulla on oikeus nauttia tästä hetkestä ja olla iloinen. Huolet voivat odottaa. Nyt mulla on vapautunut ja aika hyvä hetki, nautin siitä. (Toki omaan suuhusi sopivaksi nuo lauseet, mutta tuohon malliin – yritä väkisin pysäyttää ajatus ja kääntää huomio vapautuneeseen/kivaan oloon, vaikka se kestäisi vain hetkenkin)
Oletko koskaan jutellut vanhempiesi kanssa ahdistuneesta ja alakuloisesta olostasi? Entä voisitko ajatella, että juttelisit uudelleen tai menisit juttelemaan kouluterkkarin kanssa? Kun asioita pähkii yksin mielessään, niistä kasvaa helpommin isompia.. Kannattaa jakaa oloasi ja ajatuksiasi läheiselle ja/tai luotettavalle aikuiselle!
Minä olen toiveikas sinun suhteesi! Uskon, että sinäkin löydät toivoa jälleen!
