Siis mua on jo pitkään ahistanu tosi paljon ja siis se on silleen et yleensä on iha et en ees muista sitä kunnol mut sit välil tulee et kaikki ahistaa ja rupeen olee sillon vähän vsinoharhane ja mua pelottaa kaikki sillon ja tekis vaa mieli itkee.
Hei.
Kiitos viestistäsi ja rohkeudestasi kertoa ahdistuksestasi.
Ahdistus voi tuntua hyvinkin pelottavalta niin kuin itsekin sitä kuvailet varsinkin, jos ahdistuksen syy ei ole täysin selvä ja ahdistus iskee yllättäen. Ahdistuksen syitä ja itse ahdistusta olisi hyvä päästä purkamaan keskustelemalla jonkun kanssa. Voisitko esimerkiksi vanhempiesi kanssa ottaa asian puheeksi? Myös koulukuraattorin kanssa voi asiasta käydä keskustelemassa. Mitään valmiita vastauksia siitä miksi olo on mikä on ei tarvitse olla, kun esimerkiksi kuraattorin puheille menee. Yhdessä voitte miettiä ahdistuksen syitä ja ratkaisuja olotilaasi. Jos puhuminen tuntuu hankalalta, olisiko mahdollista kirjoittaa vaikka kirje, jossa kerrot miltä sinusta tuntuu ja sitten antaa se henkilölle, jonka toivot auttavan sinua?
Muista, että itkeä saa ja tunteita on aina hyvä näyttää avoimesti. Uskon, että ahdistuksesi helpottaa, kun saat juteltua ja pohdittua asiaa jonkun turvallisen aikuisen kanssa. Jos haluat pohtia oloasi meidän kanssamme voit aina soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen (suomeksi 116 111, på svenska 0800 96 116). Yhdessä päivystäjän kanssa voitte miettiä mahdollisia ratkaisuja tilanteeseesi.
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjä