Käytämme evästeitä parantaaksemme sivujemme käyttäjäystävällisyyttä ja toimivuutta. Jatkamalla verkkosivuilla vierailua, hyväksyt evästeiden käytön vieraillessa Mannerheimin Lastensuojeluliiton verkkosivustolla. Lisätietoja.
Ovat tarpeen sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.
Luovat tilastollista tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivua ja tiivistävät pyyntöjen toteutuksen nopeutta.
Keräävät tietoa ja analysoivat, kuinka loppukäyttäjä käyttää verkkosivuja ja mitä mahdollista mainontaa käyttäjä on nähnyt ennen vierailuaan verkkosivuilla. Koordinoivat ja mittaavat mainoksia. Käytämme yhtä tai useampaa evästettä verkkomarkkinointiin ja kohdentamistarkoituksiin sekä kiinnostuksen kohteisiin perustuvan käyttäjäprofiilin luomiseen.
On ärsyttävää kuinka vieläkin pop-kulttuurissa se että on ainoa lapsi saa vieläkin aikaa mielikuvan hemmotellusta ipanasta.Itse olen ainoa lapsi ja tunnen monia joilla on sisaruksia ja aina sama:”Oletpa onnekas”,lausahdus tulee.Ja joo mun ei tarvitse jakaa asioita mutta esim lomilla olen monesti yksin kun ystävät on muualla ja aina paine kohdistuu minuun koska ei ole ketään muuta koulussa yhä olevaa.
Moikka!
Kiitos tärkeästä keskustelunavauksesta! Tuot pohdinnassasi hyvin esiin sen, mitä perheen ainoa lapsi usein kaipaa elämäänsä. Ainoana lapsena kokee ehkä useammin yksinäisyyttä ja lisäksi aikuisten odotukset ja toiveet kohdistuvat kaikki siihen ainoaan lapseen, joka voi lisätä paineita. On todella luonnollista kokea toisinaan myös epävarmuutta omista valinnoistaan, jos aikuiset ympärillä tuovat omat mielipiteensä ja toiveensa hanakasti esiin.
Toivon, että löydät tasapainon olla silti oma itsesi ja ehkä tämän palstan kautta löydät myös samassa elämäntilanteessa olevia nuoria, joiden kanssa jatkaa keskustelua.
Aurinkoisia loppusyksyn päiviä!
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
Hei, ymmärrän itse asiassa kantasi oikein hyvin ja jokaisella asialla on puolensa. Itse olen taas päinvastaisesta puolesta. Minulla on kolme sisarusta, olen siis perheen kolmas neljästä lapsesta. Itse olen kadehtinut ainoita lapsia siitä, että heillä on yleensä perheillä enemmän varaa asioihin, toisin kuin meillä, kun jouduimme jakamaan jokaiselle tarpeitansa.
Mutta ymmärrän tuon yksinäisyyden erittäin hyvin vielä. Olen kummallisessa ikähaarukassa tässä kolmas neljännestä, missä 06 ja 07 sisarukseni ovat ensinnäkin nyt muuttaneet pois, mutta he aina olivat omassa supussaan, kun taas 012 pikkuveljeni on jo sen verran nuorempi että meillä ei ole paljoa yhteistä. Sen lisäksi sain taakakseni sen ”keskimmäisen lapsen syndrooman”, jossa en saa huomiota juuri lainkaan vanhemmilta tai sisaruksilta. Jään siis suurimmaksi osaksi yksin, paitsi silloin kuin minulta halutaan jotain, missä tapauksessa minulta vaaditaan paljoa vain sen takia että kaikista sisaruksistani minun koulutulokseni ovat huomattavasti parhaat. Sisarukset eivät välttämättä korjaa yksinäisyyttä siis.
Mäkin oon ainoo lapsi. Ei voi sanoo et oisin mitenkään hemmoteltu. Mun kasvatus on TODELLA tiukkaa. Mulla ei ole yhtään ystävää tai juurikaan edes kaveria. En uskalla kertoo äidille huolista koska aina kun sanon jostain esim päänsärystä tämä on yleisin vastaus:
”Sori mä en osaa tähän asialle mitään. Koita pärjäillä.”
Oon 11v eikä mua päästetä pidemmälle kuin kilometrin lenkille. Ei kaupungille kokeneen ihmisen kanssa.
En saa edes olla oma itseni. Äiti määrää miten pukeudun tai millaisen huoneen saan. Tekisin grunge huoneen mut äiti sanoo:
” Asutaan saman katon alla. Muidenkin täytyy pitää sun huoneesta.”
Mä siis ymmärrän tilanteen. Ei olla ainoina lapsina MITENKÄÄN hemmoteltuja. Meillä on vaan tiukemmat säännöt.