Siirry sisältöön
Surullinen

Hei kaikki ! Oon 14 ja must tuntuu et tää on yleistä tosi monilla, mut mua tää harmittaa. Ainakun oon kotona tai äiti tulee juttelee, niin tiuskin ja angstaan sille vaan. En tiiä miks , mut aina sen jälkee mulle tulee paha mieli ku alan ajatella et mitä jos äiti nyt lähtis kokonaan mun elämäst pois? Sille jäis sellane kuva must et oon kauhee tiuskia sille enkä muka välittäis siit. Joo tiiän mun pitäis puhuu äitinkaa mut en pysty. Haluisin vaa halaa sitä ja sanoo et rakastan sitä, mut en voi. En vaa pysty siihe! Sitku äiti ain sanoo mulle et rakastaa mua ja onks mul kaikki hyvin ku oon vaisu ja vihane koko aja , mut emmä äitinkaa vaa pysty puhuu asioist! Mua ahistaa tosi paljon tää!! Kouluski opettajat on ilmottanu mun luokkikselle et vaikutat masentuneelt ku oon alakulone ain ja surulline. En jaksa selostaa nyt miks, mut mun ystävät tietää mun asioist! En pysty avautuu aikuisille! Onks se normaalii? APUA !!

sama ongelma

Mulla on itellä just sama. Opettajille varsinkin. Mua raahataan kuraattoreille ja psykologeilla sen takia mut ei auta ):

Nimetön

Toi on ihan normaalia, ja itsekin oon kärsiny siitä seiskaluokkalaisesta lähtien (ja oon jo 18). Tulee välillä sanottua pahastikin, ja jälkeenpäin jään katumaan sanojani ja toivoisin voivani ilmaista tunteitani paremmin.

Joskus kuitenkin oon rohkaistunu avautumaan, ja huomannu sen kannattavuuden:). Tuntuu kyllä et vois kuolla siihen paikkaan, mutta jälkeenpäin huomaa ettei se niin kauheeta ollutkaan.

Ymmärrän kuitenkin hyvin, miks et pysty noin kertarysäyksellä vaan kertomaan rakastavasi äitiäsi, sillä se on tosi hankalaa. Niinpä tässä on muutamia vinkkejä, jotka kenties vois auttaa:

– voit joskus auttaa pyynteettömästi joissain kotihommissa,
jotka äitisi usein tekee itse. Sen ei tarvitse edes olla
suurta, esim. astioiden pesemistä kerran viikossa.
– anteeksipyynnöllä on suuri merkitys. Tääkin on tosi vaikeeta,
mutta kun kerran huikkaa vaikka sori tiuskittuaan, se käy
vähitellen helpommaksi.
– mielikuvaharjoittelu on yllättävän tehokasta. Mene silloin
tällöin omaan rauhaasi ja kuvittele itsesi kertomaan
äidillesi, kuinka paljon välität hänestä. Se tuntuu
hätkähdyttävän todelliselta, mutta vähitellen alkaa tuntumaan
yhä luontevammalta. Tätä voi myös soveltaa tiuskimisen
vähentämiseen: kuvittele itsesi tilanteeseen, jossa mielesi
tekee sanoa jotain purevaa, ja opettelekin hillitsemään
itsesi.

Ja vielä lopuksi muista, että äitisikin on ollut joskus nuori. Kyllä hän tietää miltä tuntui olla ikäisesi, ja takuuvarmasti hänkin on kapinoinut vanhempiaan vastaan. Ja tääkin vaihe on ohimenevä kaikeksi onneksi:). Itsellä viime syksy oli erityisesti sellainen, että äidin arvo oli alentunut huomattavasti silmissäni ja tuntui, että vain tiuskin hänelle. Mutta sekin vaihe meni itsestään ohi. Muutokset eivät kuitenkaan tapahdu hetkessä, ja kehu itseäsi ylitsevuotavasti jokaisesta pienestäkin onnistumisesta. Toivottavasti neuvoistani on sinulle apua. Tsemppiä!

anonymous

Ei hätää, tämä on ihan normaalia. Ylleensä on hieman vaikeata avautua aikuisille ja itselläni on ollut tuosta kokemusta. Asiaan ei voi oikein muuttaa mutta älä huoli ei äitisi ole menossa minnekkään. Alakuloisuus ja mielen muutos tulee ainoastaan hormooneistasi kyllä se siitä tasottuu ja kun tunnet itsesi hieman rohkeammaksi mene toki puhumaan äitisi kanssa tästä. Muista myös että äidilläsi on ollut samat kokemukset nuorempana vaikka ei ehkä sitä ole huomannut/muistanut.

Moi!

Nuoruudessa on normaalia, että ihmissuhteissa on välillä isojakin myrskyjä. Mun mielestä on kuitenkin tosi hieno asia, että sä pystyt ajattelemaan sun suhdetta äitiis. Jos et pysty puhumaan äitisi kanssa, voitko kertoa jollakin toisella tapaa välittäväsi hänestä? Vaikka sanoa vain sen, että haluaisit halata häntä jos pystyisit, se vois merkata jo tosi paljon. Masentuneisuus ja ahdistus tietenkin vaikuttavat myös mielialaan, ja niihin olisi hyvä hakea apua, jos ne vaikeuttavat arkeasi. Voit aina soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen, jossa voi olla helpompi puhua, sillä voit kertoa asioistasi täysin nimettömänä. Välittämisen ei tarvitse olla suurta showta, vaan nimenomaan pieniä tekoja: jo hymy tai ystävällinen ele merkitsee paljon, ja siten voit myös kertoa välittäväsi. Tsemppiä kovasti sulle! =)

Koita kestää. olet taistelija luonne.

Vastaa aiheeseen: Äitini

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top