Tajuan että anoreksia on sairaus joka voi tappaa tai aiheuttaa pysyviä vaurioita kehoon. [osa tekstistä poistettu]
Oon pettynyt itseeni ja vartalooni. Näen peilistä ällöttävän lihavan tytön jolla ei oo mahollisuutta koskaan sopeutua näiden ympäröimieni laihuliinien joukkoon. Oon 15v ja 163 cm pitkä [osa tekstistä poistettu] vaikuttaa mun mielestä uskomattoman suurelta. Paras kaverini on samanpituinen [osa tekstistä poistettu]
Oon miettinyt että johtuuko mun ihanteet hänestä. Tutustuin häneen noin 9kk sitten kun vaihdoin koulua ja hän on huomautellut mulle pitkin tätä aikaa että olen pullukka. Ei suoranaisesti, mutta sanoo aina välillä tyyliin ”mun pikku pullukka” ja jos oon sanonut että onpas mulla pyöreä maha niin hän vastaa aina: ”vähän treenaat mahaa ja vähennät kaloreita niin laihut” hän sanoo sen aina tosi huomaamattomasti joten ei ehkä tajua sitä itse. Mutta mulla ei tosiaan ole ollut painoni kanssa mitään ongelmaa ennen kuin tutustuin tähän tyttöön.
Mutta en vaan voi olla ajattelematta että oon kauheen lihava. [osa tekstistä poistettu] Oon epätoivonen enkä tiiä mitä pitäisi tehdä.. Haluan laihtua, mutta tiedän että se on väärin…
Apua! Mitä teen?
Hei,
tekstisi perusteella taidat kokea aika ristiriitaisia tunteita? Tiedät, miten vaarallinen sairaus on kyseessä, mutta haluaisit saavuttaa sen ulospäin näkyvät oireet, koska koet painetta näyttää laihalta. Uskoisin, että moni ikäisesi nuori kokee samoja paineita, mikä on todella surullista. On surullista, jos nuori ja terve ihminen joutuu haaveilemaan sairaudesta, koska ajattelisi sen tuovan laihuuden = onnen. Haluaisin ravistella tätä mielikuvaasi, ettet vain pilaisi omaa terveyttäsi. Laihuus ei tuo onnea. Langanlaihuus ei myöskään ole sen arvoista, että menettäisi itsensä siihen synkkyyteen ja ilottomuuteen, mitä anoreksia tuo mukanaan.
Ennen kaikkea anoreksia on mielensairaus, vaikka kehossa se ulospäin näkyy. Syömisen ja syömättömyyden miettiminen koko valveillaoloajan on todella kuluttavaa ja raskasta. Se vie tilaa muilta asioilta ja nautinnoilta. Sen lisäksi ei jaksa tehdä asioita tai olla enää niin sosiaalinen. Sairauden pahetessa elämä ja mieli alkavat pyöriä miltei vain ja ainoastaan sairauden ympärillä. Mieli masentuu, koska keho ei voi hyvin. Väsyttää, itkettää.. Lopulta sitä tekisi kaikkensa, että paranisi ja voisi kokea onnen ja vapauden tunteita, mutta se ei olekaan enää niin helppoa, kun sairaus on saanut yliotteen. Uskoisin, että jos kysyisit keneltä tahansa syömishäiriöstä toipuneelta tai toipumassa olevalta, että haluaisiko sairauden (ja langanlaihuuden) takaisin, he sanoisivat, että eivät koskaan enää halua vajota siihen paikkaan, jossa sairastaessaan olivat.
Minusta ystäväsi kommentit eivät kuulosta hyvän kaverin kommenteilta. Oletko sanonut hänelle, että et tykkää siitä, että hän kommentoi ulkonäköäsi tai kutsuu sinua ”pullukaksi”? Mikä sinusta itsestäsi olisi oikeasti kauniimpaa ja loppu peleissä tärkeämpää – se, että olisi langanlaiha, mutta onneton ja miettisi joka suupalaansa vai se, että on normaalipainoinen, terveennäköinen, iloinen ja rennompi? Ja nauttii elämästä!
On tietysti hyvä elää terveellisesti, mutta terveellisyys ei ole yhtä kuin syömättömyys ja määrien jatkuva tarkkailu, vaan säännöllisesti syöminen ja pikemmin sen ruuan laadun tarkkailu. Herkkupäiviä saa ja jopa pitää olla! Jos haluaa kiinnittää huomiota ruokavalioonsa ja painoonsa, niin silloin kannattaa miettiä, miten voisi korvata joitain epäterveellisempiä ruokia terveellisemmillä (esim. jos joka pv iskee makeannälkä, voisiko sitä tyydyttää marjoilla ja hedelmillä karkin tai limsan sijasta) tai voisiko alkaa syödä kasviksia vielä enemmän ja vaalean leivän sijasta ruisleipää. Ja voisiko aloittaa uuden liikuntaharrastuksen tai ihan vain alkaa pyöräillä tai kävellä enemmän.
Kaikista tärkeintä olisi oppia rakastamaan itseään ja tuntemaan itsensä hyväksi ja arvokkaaksi, kauniiksi, sellaisena kuin on. Jokaisella meistä on varmaan piirteitä, joista emme pidä niin paljon itsessämme, mutta se tekee meistä meidät. Tulee itse olla itsensä paras ystävä ja myös kohdella itseämme sen mukaisesti.
Sainko sinua yhtään kyseenalaistamaan sitä, mitä tavoittelet? Toivon, että miettisit asiaa ja itseäsi uudelta kantilta. Toivoisin myös, että alkaisit kritisoimisen sijaan löytää itsestäsi positiivisia ja kauniita puolia ja yrittäisit tietoisesti muuttaa ajatusmalliasi. Näin toivon sydämeni pohjasta. Jos nykyinen seurasi ei tue hyvinvointiasi, niin toivon, että siihenkin tulee jonkinlainen muutos. Mieluusti siten, että ystäväsi ymmärtäisi, etteivät hänen kommenttinsa ole asiallisia.
Voisitko myös harkita meneväsi kouluterveydenhoitajan juttusille, jos paineet ja nämä ajatukset edelleen vaivaavat sinua? Tai olisiko joku muu lähiaikuinen sellainen, kenen kanssa voisit puhua? Tänne voi aina kirjoittaa, samoin nettikirjepalveluun. Muista myös Lasten ja nuorten puhelin ja chat!
Kauniita ajatuksia sinulle Sinusta!
Vaikein, mutta ainut keino, on hyväksyä oma kehosi sellasena ku se on! Tottakai itse näkee muut hokeimpina ja parempina ihmisinä ylipäätään ja itsestään on helppo löytää virheitä. Kukaan ei ole täydellinen ja ihan varmasti jokaisella on kohta, josta ei pidä omassa kehossaan, taatusti! Tarkoituksena on vain oppia rakastamaan itseään sellaisena kun on! Tiedän, on helpommin sanottu ku tehty tä, että hyväksy kehos, mutta näin se on. Ehkä voisit vihjaista kaverillesi, että et pidä tuosta, mitä hän sanoo. Lisäksi yritö olla halveksimatta omaa kokoasi ääneen, sillä siten uskottelet itselleski et oisit oikeesti muka läski, mitä tuskin olet oikeasti!
Lue toi teksti uudestaa, ja kuvittele, että kirjoittaja et olut sä itse, vaan joku sun kaveri. Kirjoita konkreettisesti ohjeita, miten selvittää tilanne. Ei helppoa tuokaan, mutta vaivan arvoista. Tottele itse näitä ohjeita