Oon 13w tyttö ja oon kärsiny masennuksesta jo 2-3 vuotta, mutta en osaa hakea apua. koulussa oon ollu sillee suht ilonen, sillä saan ystävistä voimia jaksaa, pahimpina päivinä sekään ei auta. Kotona alan miettiä tätä maailmaa ja kaikkea mihin pyrin. Haluaisin vain kuolla.Yritän esittää äidin mieliks ilosta ja reipasta. En osaa hakea apua, saati sitten puhua siitä. Elämäni tuntuu toivottomalta ja tuntuu että olen arvoton, inhottava, idiootti.Olen tehnyt masennustestin ja se näyttää että poden vaikeaa masennusta ja keskivaikeaa ahdistusta.Onko kukaan selvinnyt masennuksesta ja miten? Kannataako mun hakea apua ja mistä?
Hei ”Minävain”,
hyvä, että mietit avun hakemista. Se ehdottomasti kannattaa, vaikka tuntuukin vaikealta!
Tiedätkö, sinun ei tarvitse esittää iloista kenenkään mieliksi. Sinulla on oikeus tunteisiisi. Oletko koskaan puhunut äidillesi pahasta olostasi? Jos äitisi tietäisi, niin hän haluaisi varmasti auttaa sinua. Et ole arvoton etkä idiootti. Usein masentunut mieli maalaa itsestä sellaisen kuvan ja koko maailma näyttää harmaalta, mutta se ei ole totta, vaan synkän mielialan aiheuttamaa. Sinulla on ihania ystäviä, joista saat voimaa ja voisin uskoa, että olet heille tärkeä ja arvokas ystävä!
Juttelisitko mieluummin jollekin muulle aikuiselle, kuin äidille tai isälle? Koulussa luotettava aikuinen on esimerkiksi terveydenhoitaja, joka haluaa ja osaa auttaa sinua. Jos puhuminen tuntuu vaikealta, niin voisitko kirjoittaa kirjeen tai käyttää apuna Nuortennetin Mistä apua? -osiosta löytyvää Huoli puheeksi -lomaketta? Olet avun arvoinen ja ansaitset saada tuntea jälleen aitoa iloa ja nähdä asiat, itsesi ja elämän positiivisemmassa valossa. Usko pois, se on mahdollista!
Rohkeutta ja tsemppiä!
Tunnen juuri samoin kuin sinä, ja suosittelen että haet apua, niinkuin minä, sillä pari kuukautta sitten se olisi ollut kohdallani myöhäistä.
Voimia! <3
