Siirry sisältöön
jokuvaan

moi!
musta tuntuu että oon nykyään tosi usein surullinen / huonolla mielellä. tai kavereiden kesken ja koulussa oon ihan normaali ja musta tuntuu että ihmiset näkee mut sellasena jolla menee hyvin, koulusta tulee tosi hyviä arvosanoja, harrastan paljon liikuntaa ja muutenkin elämässä on kaikki hyvin. mut mulla on niin paljon asioita mitkä ei oo kivoja.
ensinnäki oon tosi herkkä ja itken tosi helposti. jos tulee pieniäki epäonnistumisia ni mua alkaa heti itkettää. mulla ei oo oikeen itseluottamusta ja aattelen vaan esim harrastuksissa et oon ihan huono enkä osaa mitään.
ja mä ajattelen tosi paljon kaikkea. etenkin sitä mitä toiset musta aattelee. ja pohdin paljon mun elämää ja valintoja ja kaikkea. ja mun mieliala vaihtelee paljon ja sitten en usein osaa päättää mitään asioita.
sit mä ärsyynnyn tosi helposti, ja esim tosi moni ihminen vaan on mun mielestä ärsyttävä, ja jopa niiden kattominen ärsyttää ihan kauheesti. esimerkiks koko mun luokka on ihan kamala, siellä on yks kiva tyyppi jonka kanssa oonki aina.
sitte yks juttu on se, että mua ei oikeen kiinnosta pojat tai muu tällänen. ja se siinä onkin ku mun kaverit on alkanu kiinnostuu näistä jutuista ja sit niiden mielestä on niin hauskaa ja kivaa ku on jonku pojan kaa ja tällee, ja sit mä aina jään ulkopuoliseks kun en tiiä niistä jutuista mitään.
yks isoin sellanen huono juttu mun elämässä on mun toinen harrastus. siinä tunnen kokoajan vaan epäonnistuneeni, ja peleissä mua harmittaa ihan pienetkin epäonnistumiset. esim jos kerran epäonnistun niin loppupelin oon huonolla mielellä. ja kaikki valittaa kun oon niin negatiivinen ja hokee ”älä oo niin ankara itelles”. mut minkä mä sille voin? musta tuntuu et oon tottunu siihen että onnistun ja menestyn hyvin, ja nyt kun aina ei meekkään hyvin niin alkaa harmittaa heti. ja itken niin helposti että hävettää…. nykyään ei ookkaan yhtään motivaatiota koko harrastukseen kun pelkään vaan niitä epäonnistumisia ja peleissä sitä että pilaan koko pelin ja mun takia hävitään. mut mun äiti ei vaan ymmärrä tätä ja siksi suuttuu kun jatkuvasti yritän kieltäytyä menemästä esim peleihin.. aina tulee kauhee riita siitä.
sitten meillä on siinä esim leirit ja siellä kaikki on vaan poikien perään ja haluaa mennä niiden kaa ja saa kavereita. ja samoin nyt riparilla. oon menossa kahen mun kaverin kanssa riparille ja nyt ne on tutustunu niihin poikiin. oisin kuulemma tervetullut niiden kanssa ja kyllä mä niiden kanssa voisin ollakki, mut aina kun meen sinne niin kukaan ei ees kuule kun sanon jotain ja tuntuu että oon vaan ”ilmaa” ja mun seura ei kiinnosta ketään. ja nyt pelkään että jään yksin ja ripari ja leiri menee ihan pilalle..
mulla on onneks toinenkin harrastus, joka on ratsastus. siitä tykkään ihan tosi paljon ja voisin viettää aikaa tallilla vaikka miten pitkään. musta tuntuu että se on se juttu mikä mua kiinnostaa eniten. mut sitä ei ymmärrä esimerkiks mun äiti. äiti tykkää siitä että harrastan sitä toista lajia ja musta tuntuu että se ajattelee vähän niinkun että se on mun ykköslaji. mut mä en tiiä. kyllä se mua tallillekkin vie ja katsoo mun ratsastustunteja ja kisoja mut ei se oo siitä ollenkaan niin kiinnostunu.. en tiiä mitä teen.
tuntuu myös että ihan pienetkin asiat harmittaa ja ahdistaa mua tosi paljon. ja välillä tuntuu ettei vaan jaksa. ykskin päivä tulin myöhään illalla kotiin ja menin vaan sängylle makaamaan ja itkemään, vaikka mulla oli vielä paljon tekemistä. musta tuntuu että oon tosi väsynyt. treenaan monena päivänä viikossa ja siihen päälle ratsastukset ja koulu (kokeista pakko saada hyviä numeroita, vie paljon aikaa) ja yleensä kokeisiin luku ja läksyt jääkin edelliselle illalle, jolloin aikaa vähennän nukkumisesta. koulu aikoina nukunkin liian vähän ja oon vaan entistä väsyneempi. treeneihin ei oikeen oo motivaatiota mennä.
ja sitten oon huomannu että oon perfektionisti. kaiken pitää mennä täydellisesti ja olla järjestyksessä, ja jos asiat on ”sekasin”/ en tiiä miten teen niin ahdistun helposti. en myöskään tiiä mitä musta tulee isona tai mitä haluan elämältä ja sekin mietityttää koko ajan. mut sit kuitenkin julkisesti oon positiivinen, saan pelkkiä ysejä ja kymppejä koulussa ja mulla on paljon kavereita, joten musta tuntuu ettei kukaan oikeen ymmärrä miltä musta oikeesti tuntuu. ja ei mulla oo ketään sellasta kelle mä näistä kertoisin. en haluu koko ajan valittaa mun kavereille ja vanhemmat ei tajua. ja en tykkää meijän koulun kuraattorista tai muista sellasista, enkä haluu mennä niiden kanssa puhumaan yhtään mitään. enkä haluu puhuu muutenkaan kellekkään kun ei ketään kuitenkaan kiinnosta. enkä haluu vaikuttaa mitenkään masentuneelta tai sellaselta että tarviin apua. koska oon selvinny aiemminkin ja välillä elämässä on kuitenkin ihan kivaa. en tiiä mitä tekisin.. ku mun huolet on kuitenkin niin pieniä kun vertaa esim toisten ongelmiin, että en kehtaa niistä valittaa. mulla on kuitenkin paljon mahollisuuksia mun elämässä mitä toisilla ei ja muuta. ja on asioita joista mä tykkään ja iloitsen. mut sit on ne asiat jotka ahdistaa ja hetkiä kun ei vaan jaksa tehdä mitään ja itken. halusin vaan kertoo tän jonnekkin koska oon nyt vähän hukassa. tästä tuli tosi pitkä mut musta tuntuu etten oo ees sanonu kaikkea. lyhyesti sanottuna oon vaan nykyään tosi negatiivinen ja itsekriittinen. kaikki epäonnistumiset saa mut pahalle mielelle ja vaadin iteltäni liikaa. erityisesti harrastuksissa. ja häpeen itteeni niin usein joissain tilanteissa kun oon jotenkin sählännyt/epäonnistunut tai vaikka alkanut itkemään. joten en mitä mun pitäisi tehdä että saisin enemmän itseluottamusta ja olisin taas ilonen? ja että en olis ahdistunu niin monesta asiasta?

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Moikka ja kiitos viestistäsi! Olet tosi rohkea, kun kirjoitit tänne palstalle ja jaoit ajatuksiasi ja huolia kanssamme. Sulla oli monenlaisia asioita mielen päällä ja osasit hyvin kuvata fiiliksiäsi niiden suhteen.

Haluaisin heti ensi alkuun sanoa, että tuo herkkyys on hieno piirre eikä siinä ole mitään, mitä sinun pitäisi hävetä. Herkät ihmiset monesti tuntevat asiat muita voimakkaammin, niin ilot kuin surutkin, ja joskus se saattavat tuntua raskaaalta. Kuitenkin herkillä ihmisillä on kyky nähdä ja kokea kaikki elämän värit, ja se on suuri rikkaus elämässä! Ymmärrän tietysti senkin puolen, että toisinaan esimerkiksi itkun tullessa tilanne voi tuntua itsestä kiusalliselta.

Koska omiin tunteisiin ja reaktioihin voi olla melko vaikea vaikuttaa, saattaisiko tällaisissa tilanteissa yhtään helpottaa, jos kertoisit muille, mistä pahoitit mielesi? Näin he voisivat ymmärtää paremmin sinua. Ainakin silloin, jos ympärillä olevat ihmiset ovat läheisiä ja luotat heihin, tämä saattaisi toimia. Isommassa tai vieraammassa porukassa tuo voi tuntua ymmärrettävästi vaikealta.

Kerroit miettiväsi paljon, mitä toiset sinusta ajattelevat. Se on hirmu inhimillistä ja varmaan moni meistä toisinaan ajattelee samaa. Sen sijaan, jos huomaat, että tuo ajatus alkaa ohjaamaan toimintaasi niin, että teet tai jätät tekemättä asioita muiden mieliksi, niin silloin asian äärelle on mielestäni tärkeää pysähtyä.

On hirmu tärkeää, että voisit elää omannäköistäsi elämää ja tehdä asioita siten, kun itse aidosti haluat. Tämä liittyy osaltaan siihen, miten arvostaa ja luottaa itseensä – asioihin, josta itsekin kerroit kirjoittaessasi huonommuuden kokemuksistasi vastoinkäymisiä kohdatessasi. Kerroit saaneesi toisilta palautetta, ettei sinun pitäisi olla itsellesi niin ankara, mutta koet vaikeaksi muuttaa omaa tapaa ajatella. Nämä asiat ovat mietityttäneet erityisesti harrastuksesi parissa.

Omaa ajattelutapaa onkin tosi vaikeaa muuttaa tyystin toisenlaiseksi, mutta sitä voi oman mielen avulla ohjata haluamaansa suuntaan. Ehdottaisin sinulle, että miettisit joka harjoitusten ja pelien jälkeen itseksesi niitä juttuja, jotka menivät hyvin. Sellaisia, joissa onnistuit eikä niiden tarvitse olla mitään suuria asioita. Näitä voisi vaikka kirjoittaa itselleen puhelimeen tai paperille ylös, ja sitten niinä hetkinä, kun tuntuu, ettei mikään onnistu, voisit lukea näitä itsellesi.

Ihmisen aivot toimivat niin, että asiat joita ajattelet paljon, valtaavat tilaa mielessä. Eli jos opetat itsesi ajattelemaan niitä pieniäkin onnistumisia, niin huomaat niitä jatkossa helpommin. En usko, että epäonnistumisen kokemukset tyystin katoavat näin, mutta ne saavat vähemmän tilaa samalla kun kiinnität enemmän huomiota hyviin ja onnistuneisiin hetkiin.

Sitten tuohon poika-asiaan. Ymmärrän, että sinusta saattaa hetkittäin tuntua ulkopuoliselta, jos kaverisi intoilevat poikajutuista. Kuitenkin tässäkin pätee tuo, mitä aiemmin kirjoitin siitä omannäköisestä elämästä. Kuuntele omaa itseäsi, fiiliksiäsi ja sydäntäsi. On aika todennäköistä, että jossain vaiheessa tapaat ihmisen, joka herättää sinussa kiinnostusta, ihastusta tai ehkä jotain syvempääkin, mutta ehkä sen aika ei ole vielä.

Kirjoitat tosi hyvin ja mietinkin, haluisitkohan tulla esimerkiksi meidän chattiin keskustelemaan kahden kesken aikuisen kanssa? Meille voit halutessasi kirjoittaa myös nettikirjeen tai soittaa lasten ja nuorten puhelimeen. Kaikki nämä ovat maksuttomia ja luottamuksellisia palveluita, joista löydät lisää tietoa täältä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/

Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten netin päivystäjä

Vastaa aiheeseen: asioita jotka mietityttää mun elämässä.

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top