Siirry sisältöön
N[osa nimimerkistä poistettu] 08

Muut nuoret on kohellu minua huonosti koska olen ollut koko koulun erityisluokilla autismin jne takia 5lk mä aloin kyseinalaistaa mu olemassa oloo erilaisena ihmisenä ja olin ykssinäinen
7lk iski ahistukssen aiheuttava masennus oli kaikkee p!sk!! Meneilään itellä silloin 8lk mä tajusin että kaikki mu koulus ei tykännyt must yhtään. 9lk oli ihan ok ja tommoista olo tuntuu täl hetkellä vaa tyhjältä

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei!

(Poistin osan nimimerkistäsi, jotta pysyisit mahdollisimman anonyyminä.)

Olen tosi pahoillani, että sinua on kohdeltu huonosti, olet ollut yksinäinen ja olo tuntuu nyt tyhjältä. Se on ihan ymmärrettävää, jos tulee kohdelluksi huonosti. Toivoisin niin, että sinulla olisi koulussa hyviä ystäviä, joiden kanssa olisi mukava olla ja joiden tapaamista olisi mukava odottaa.

Olet hyvä ja oikeanlainen juuri tuollaisena kuin olet. Me kaikki olemme omanlaisiamme ja olisikin tosi tylsää, jos olisimme kaikki samanlaisia.

Olisi tosi hyvä, jos aikuiset auttaisivat sinua löytämään ystäviä. Lisäksi jäin miettimään, oletko saanut apua ahdistukseen ja masennukseen? Tuo nykyinen tyhjä olo on myös asia, josta olisi hyvä puhua ja johon olisi hyvä saada muutos. Toivoisin, että elämässäsi olisi hyviä asioita, ihmisiä, jotka välittävät sinusta ja paljon mukavaa tekemistä. Tässä kaikessa aikuiset voivat sinua auttaa.

Millaiset vanhemmat sinulla on? Oletko pystynyt kertomaan näistä kaikista asioista heille? Ovatko he osanneet auttaa sinua? Yleensä vanhemmat haluavat lapsilleen pelkkää hyvää. Jos he jostain syystä eivät osaa tai pysty auttamaan sinua, niin myös koulun henkilökunta on siellä sitä varten, että heiltä voi pyytää tarvittaessa apua myös tällaisissa tilanteissa.

Onko sinulla kiva opettaja, jolle on helppo puhua? Luokassasi saattaa olla myös ohjaaja tai avustaja, jonka kanssa voit jutella, kun on joskus sopivan rauhallinen hetki. Tai jos haluat, niin terkkari tai kuraattori voivat myös auttaa sinua. Jos puhuminen tuntuu aluksi hankalalta, niin voit vaikka näyttää valitsemallesi aikuiselle tuon tekstin, jonka tänne kirjoitit. Miltä tämä kuulostaa?

Ei ole oikein, että koet itsesi yksinäiseksi ja tyhjältä ja toivonkin, että pyytäisit näihin asioihin apua lähellä olevilta aikuisilta. Ja jos jotkut muut oppilaat vielä kohtelevat sinua huonosti, niin se täytyy ilman muuta saada loppumaan ja tässäkin koulun aikuisten pitäisi auttaa sinua. Toivotaan, että asiat lähtevät menemään pian parempaan suuntaan!

Lämpimin terveisin
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Blond_girl

Onko sulla ollut erityisluokalla kavereita?
Onko sinulla vaikka serkkuja joiden kanssa on kiva viettää aikaa?
Täällä nuortennetissä on paljon ihmisiä jotka varmasti voi olla sun kavereita 😊
Kannattaa vaan rohkeasti kysyä 🦋
Toivottavasti sua ei kiusata enään ❤️❓muakin ollaan kiusattu vitos luokalla ja vähän kutosella niin tiiän miltä se voi tuntua ☹️

E 08

Moi, vastaan nyt tosi myöhässä, mutta sun tekstin aihe pisti silmään.
Mullakin on autismi ja lisäks ADHD. Vaikka en oo erityisluokalla, samaistun sun tekstiin paljon. Mua kiusattiin ja nälvittiin tosi paljon alakoulussa enkä oo koskaan ollut sosiaalisesti ”hyvällä tasolla”.
Mulle on kans iskenyt tosi aikasin, todennäkösesti jo eskarissa, ajatus siitä, etten oo oikeanlainen enkä kuulu tähän maailmaan. Mulle on tullut paljon mielenterveysongelmia, kuten masennusta, ahdistusta ja anoreksia sen takia, ettei mun hankaluuksia oo tunnistettu tarpeeks ajoissa ja koska muut on kohdellut mua huonosti.
Mä uskon, että löydät oman paikkas tässä maailmassa vielä ja olo alkaa tuntua vähemmän tyhjältä. Kannattaa keskittyä omiin kiinnostuksen kohteisiin yms ku tuntuu, ettei maailmassa oo mitään innostavaa. Mulle tärkeää on myös ollut löytää neuroepätyypillisiä kavereita, joiden kanssa voin olla vapaammin itteni.

Vastaa aiheeseen: Autismin elämä

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top