Oon 12-vuotias tyttö. Soitan viulua ja se on enemmänkin elämäntapa, kuin harrastus ja vie aika paljon vapaa-aikaa multa. Ei se oikeastaan haittaa, koska mä oon aina viihtynyt hyvin yksikseni.
Nyt sitten alkoi murrosikä ja tunteet alko vähän heittelee. Aina aamusin oon ihan ilonen ja hyväntuulinen ja juttelen kavereille jne. mut kun tuun kotiin niin kaikki alkaa ahdistaa ja erityisesti illalla (kun ei oo kavereita kylässä) kaikki tuntuu ihan kamalalta. Oon vaan itkenyt parina iltana ja vanhemmat näki sen. Kyllä niille voisi kertoa, mutta musta tuntuu, ettei ne kuitenkaan tajuais.
Yritin miettiä, miksi mua ahdistaa, enkä löytänyt kunnon syytä. Eniten häiritsi se, ettei mulla ole enää aikaa mihinkään, ja jos onkin, en koskaan tee mitään. Ja tuntuu, että pitäis tehdä jotain.
Joo, sekava selitys, mutta ehkä ymmärrätte. Onhan tämä vielä normaalia? Kohtalotovereita?
Moikka,
hyvä, että kerroit ongelmastasi! Et varmasti ole yksin tämän asian kanssa. Itsellänikin on joskus näitä aikoja.
Sanoit, että vanhempasi eivät varmaankaan ymmärtäisi sinua jos kerrot asiasta. Minäkin olen jopskus miettinyt samaa. Sen takia suosittelisinkin, että mene puhumaan asiasta koulun terveydenhoitajalle, psykologille tai kuraattorille. He ovat vaitiolovelvollisia, ja osaavat auttaa sinua.
Joskus on ite vaikeaa miettiä, mistä jokin olo johtuu, amattilainen kuitenkin usein löytää tähän syyn, kun hän kyselee erilaisia kysymyksia.
Muista myös, että mielialavaihtelut ja erilaiset tunteiden purkaukset kuuluvat murrosikään. :)
Ole rohkea, ja ota asia puheeksi jonkun aikuisen kanssa!
Iloista kesän odotusta!
Kia :)
Moi!
Murrosiässä kaikkia ahdistaa joskus. Siinä ei ole mitään kummallista. Itse pystyn puhumaan ahdistuksesta ja peloista tätini (äitini siskon) ja äitini kanssa. Sinunkin kannattaa miettiä miksi sinua pelottaa puhua vanhempiesi kanssa. Mieti, mikä on pahinta mitä voi tapahtua. Jos kuitenkin on vaikeaa puhua vanhemmille soita nuortenpuhelimeen tai mene kuraattorin, psykologin tai terveydenhoitajan juttusille. Murrosikä ei ole helppoa aikaa. Siitä ovat varmasti kaikki samaa mieltä, mutta se menee ohi ja se helpottaa ajan kanssa.
Paljon voimia ja ihanaa kesää!
Linda
Heii! Mäkin oon 12 ja soitan viulua ja mulla on samoja ongelmia. Mäki viihdyn yksikseni ja murrosikä alkoi about vuos si. En myöskään tykkää mennä kotiin koska oon silloo masentunu ja ahdistaa. Mun vanhemmat ei myöskään tajua mua kuten haluaisin niiden tajuavan. Luen vain aku ankkaa huoneessani ovi lukos. En tiedä miksi mutta silloin tunnen oloni turvalliseksi. Olen huomannut että kaverit auttaa oireisiin hirveästi. Uskon että on normaalia, ja jos ei ole, niin päädyn ahdinkoon mutta se ei ole vielä mitään. Minun kuitenkin pitää mennä nyt kouluun, mutta toivottavasti autoin sinua jotenkin :) Ymmärrän sinua täysin, kohtalontoveri ;)
