[osa tekstistä poistettu] En ole koskaan pystynyt puhumaan asiosta muille, ja sen ainoan kerran kun puhuin, tai siis kirjoitin, luottamukseni petettiin. Seitsemännellä luokalla koulussa oli jokin kysely, kiusaamisesta ja yksinjäämisestä, siinä sanottiin ”sinua ei voida yhdistää vastauksiisi” ja silti sain terveystarkastuksessa huolestuneen ällöttävän kammottavan ja vastenmielisen terveydenhoitajamme ”huolen minun jaksamisestani” päin naamaa. Itkin kaks viikkoa sen jälkeen. Sen jälkeen joka ikinen tuollainen, ”tiedot käsitellään luottamuksellisesti” kysely, on saanut minusta irti pelkkiä hymynaamoja ja ylipirteitä ei meidän koulussa kiusata-vastauksia.
Tuntuu pahalta olla joka päivä yksin, jos menen luokkalaisteni joukkoon, tunnen itseni ulkopuoliseksi, ei he mua pois heitä, mutta aina kaikki kaikkoavat yksi tai kaksi kerrallaan kertomaan jotain salaista asiaa toisilleen. Ja niin jään taas yksin. Kuudennella luokalla kiusaaminen oli pahinta, jätettiin yksin koko ajan, kiusattiin, puhuttiin pahaa selän takana, ja jopa suoraan naaman edessä. Tavaroita varasteltiin ja pilattiin, pyörästäni tyhjennettiin kumeja ja revittiin kaikennäköisiä merkkejä irti. Kerran kypäräni oli täynnä vettä kun olin lähdössä kotiin ja jouduin ajamaan ilman kypärää koko viisi kilometriä, ja kaiken pahan lisäksi sain jälki-istuntoa, välittämättä vastalauseista, minun olisi pitänyt pyytää koululta luistelukypärää lainaan.
Kun seitsemäs luokka alkoi, olin todella iloinen, sillä pahimmat kiusaajani olivat menneet eri luokille. Ajattelin, että nyt on kaikki hyvin. Hankin kavereita uudelta luokalta ja elämä hymyilee. Ensimmäiset puoli vuotta se menikin niin. Sitten alkoi alamäki. En viihtynyt luokkalaistemme seurassa kovinkaan kummoisesti. Sain kuulla koko ajan opettajilta kaikenlaista tekohuolestumista. Tai siis muutamalta. Ja sekin vain silloin, kun kaikki oli parhaiten koko vuonna(ei kovin hääppösesti, mutta silti) eikä mulla ollut pokkaa mennä sanomaan ”ei oo kaikki hyvin”. Mutta toisaalta taas, meidän kuvaamataidon opettaja, josta kaikki pitää, ja mäkin olin pitänyt siihen asti, näki kun itkin täyttä kurkkua käytävän laidassa, kaukana muista, ja hän käveli ohi, hymyili ja vilkutti.
Nyt, kahdeksannella päätin aloittaa uudestaan kaiken, olen positiivinen ja aktiivinen, siedän pientä piikittelyä ja hymyilen. Niin, no sitähän kesti tasan kolme ensimmäistä tuntia. Kunnes tuli matematiikan tunti, ja koska meillä oli jaettu luokat tasoryhmiin, ja olin siellä ”parhaissa” siellä oli myös entiset kiusaajani. En ymmärrä nykyisistä matematiikan asioista yhtään mitään, varsinkaan tuon tasoisessa ryhmässä, jossa odotetaan kaikkien osaavan yliopistotason jutut, joten tottakai on täysin turhaa käydä läpi näitä asioita joita pitäisi, mennään kvanttifysiikkaan. En ymmärrä, kysyn apua, kuulen pilkkanaurua. Se tuntuu pahalta. Aina kun näen jonkun entisen luokkalaiseni, kuulen ivallisia huutoja ”eikö *nimi* osannut matikassa hähää!” ”*nimi* opettelisit ees pluslaskut c’moon!” Tuntuu niin pahalta, ja kerran yksi meidän entinen luokkalainen ja meidän nykyinen luokkalainen(ihastukseni, yleensä varsin mukava, tällä entisluokkalaisellani on todistetusti paha vaikutus ihmisiin) kiusasivat minua, veivät avaimiani, kuulokkeitani, deodoranttiani, kirjojani, penaaliani ja rikkoivat kuulokkeeni(toinen otti toisesta päästä, toinen toisesta ja vetivät) ja veivät kokonaan deodoranttini, sain sen päähäni heitettynä kun olin lähdössä kotiin, kun avasin sen, se oli kokonaan hiekan peitossa ja kuulin vain ivanaurua. He pitivät asiaa hauskana.
En uskalla kertoa näistä tapauksista kellekään, nään joka yö sellasia painajaisia jossa luokanvalvojamme(pitkä mies) kumartuu ylleni ja sanoo rauhallisella äänellä ”noniin *nimi* kerrohan kuka sinua on kiusannut ja millä tavoin” ja mä jään takeltelemaan. Sillä tuollaiset varastelut ja tavaroiden pilaaminen, on ollut hauska leikki niiden kiusaajien mielestä, ja ulos jättämistä en voi millään tavoin perustella, eikä se ole ”sellaista kiusaamista”.
En vain jaksa tälläistä elämää enää.
Aina kun teen tai ostan jotain kivaa, mietin vain ”tämä on viimeinen kerta kun teen tätä” tai ”ihan turhaa tuhlata tähän rahaa, en ehdi käyttämään tätä kauaa”
Aina kun olen jossain korkealla ja muut puhuvat ”ompa hieno näköala” minä mietin ”kuolisinkohan heti jos hyppäisin tästä”
Ainut, mikä pitää minut täällä on vanhempani, en kestä ajatella heidän suruaan.
Sukulaiset eivät pidä minua täällä, lukuunottamatta pieniä serkkupoikiani, ja yhtä tulevaa. [osa tekstistä poistettu]
Mä en ole tehnyt mitään merkittävää elämässäni, en ole voittanut yhtään mitään, en ole erityisen hyvä missään, en ole tehnyt mitään, mistä minut muistaisi. Ja sen ovat sukuni(molemmin puolin) huomanneet. Saan koko ajan kuulla kuinka mainio veljeni on, ja kuinka minun kannattaisi ottaa hänestä mallia.
En osaa kuvailla kuinka sattui, kun näin pitkästä aikaa isopappaani, ja ensimmäisenä kun astuin ovesta, hän sanoo ”oletpas sinä lihonut” ja sen jälkeen jatkaa siitä, kuinka oih niin mahtava veljeni kävi täällä eilen ja teki heille puutyöt, haravoi pihan ja sai siitä 50€. Niin ja siitä, kuinka hänen lihaksensa ovat kasvaneet. Oih ihana suku.
Heippa. olen semmoinen seiskaluokkalainen joka ei oikeen tiiä mitä pitäis tehdä. Minulla siis on mennyt aika huonosti… minua ei kiusata, mutta tunnen itseni huonoksi ja minula on motivaatio hukkunut. kouluarvosanani on laskenut huomattavasti. Mä nukun vähän riitelen äitin anssa ja vaan yritän olla iloinen joka päivä. En oikein tiedä mitä tekisin kun ei oikeen enään jaksa!
Hei.
Kiitos nimimerkki ”En jaksa” että rohkenit pyytää apua kirjoittamalla meille.
Ymmärsin viestistäsi, että koet monta asiaa arjessasi raskaaksi, mikä näkyy motivaationpuutteena, unen vähäisyydessä ja riitelynä. Onpa kurja kuulla, että sinulla on huono olo. Osaatko yhtään sanoa koska tämä on alkanut tai jos olotilaasi löytyy konkreettista syytä?
Nuoruudessa on tavallista kokea alakuloisuutta ajoittain mutta jos se pitkittyy pidemmälle ajalle (yli kaksi viikkoa) kannattaa siihen hakea apua. Negatiivisten tunteiden sisällä pitäminen on myös raskasta. Kerroit, että yrität olla iloinen joka päivä. Iloinen kannattaa olla kun siltä tuntuu, mutta myös surun, ahdistuksen ja vihan tunteita saa ja pitää näyttää. On siis tärkeää, että mitään tunteita ei piiloteta koska juuri se käy raskaaksi ajan myötä.
Onko sinun lähipiirissäsi ihmistä, jolle voisit kertoa näistä mietteistäsi ja olostasi? Olisi hyvin tärkeää, ettet jäisi yksin pohtimaan näitä asioita. Tästä voisit kertoa esimerkiksi vanhemmillesi, jollekin sukulaisellesi tai koulun puolelta, vaikka opettajalle tai koulukuraattorille. Siis aikuiselle, jolle tuntuu luontevammilta kertoa. Ihmisen pahaa oloa voi olla vaikea nähdä päältäpäin, sillä useasti sitä pyritään peittelemään esimerkiksi juuri esittämällä iloista. Joten kannustan sinua todella kertomaan aidosti siitä, miltä sinusta tuntuu juuri nyt, jotta paha olosi huomataan.
Sinä olet rohkea, kun jo tänne uskalsit kertoa olostasi. Löydät varmasti oman tapasi kiertoa myös jollekin turvalliselle aikuiselle lähipiiristäsi. Jos puhuminen tuntuu vaikealta, voi ajatuksiaan aina kirjoittaa paperille ja antaa valitsemalleen henkilölle. Voit toki myös käyttää Huoli puheeksi lomaketta (https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/huoli-puheeksi-lomake/) tai näyttää tämän tänne kirjoittamasi kirjeen.
Muista, että sinä et ole yksin ja lähimmäisesi haluavat auttaa sinua. Sinusta ehkä tuntuu nyt pahalta ja siltä ettet jaksa, mutta ajan myötä olosi tulee helpottumaan. Sinä olet tärkeä ja sinun asioillasi on väliä!
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
Mua on myös kiusattu. Kaksi mun nykyistä kaveria kiusasi mua todella paljon. Ne löi, potki, ja teki kaikkea esim toinen niistä heitti mun pipon koulun katolle ja se sama tönöisi mut suoraan kaukalon seinään. Se sattui niin paljon että itkin kunnolla. Sitten mentiin opettajan luo ja se kysyi mitä tapahtui kun itkin niin kaverini pakotti minun sanomaan että kaaduin. Tämä kiusaaminen johtui siitä että muka heille tuli joku kohtaus jossa ei voinut hallita omaa kehoa. Nämä kaksi syrjivät mua ja meni karkuun todella paljon ja tää ei johtunut siitä kohtauksesta. Mulle tulee todella paha mieli kun nykyäänkin se niistä pahempi kiusaaja ei kohtele minua hyvin ainakaan aina. Mutta se on jättänyt sydämeeni ison reijän. En voi kertoa tästä kenellekään enkä haluakkaan. Nykyäänkään en ole luokan suosituin. Tulee niin paha mieli kun näen kuinka muut luokkalaiseni ovat niin paljon yhdessä ja juttelevat toisilleen paljon mutta mulle kukaan niistä ei rupea puhumaan. Toivon että joku voisi vastata tähän ja että ymmärtäisitte. Tämä on ainut paikka missä voin puhua tästä. Mutta kirjoitin tän nyt tänne että tulisi parempi mieli ja ettei joka yö tarvii itkeä siihen asti että nukahtaa.
Hei nimimerkki ”Järkytyn kun luen viestejänne! Niin ikävää”
Kiitos, kun rohkeasti kirjoitit kokemuksistasi tänne! Oli tosi surullista lukea kokemastasi kiusaamisesta. Väkivallan käyttäminen on aina väärin kuin myös kaikki muunlainen kiusaaminen, kuten syrjiminen, valehtelemaan pakottaminen ja huonosti kohtelu. Mikään syy ei oikeuta kiusaamaan toista! Ymmärrän hyvin, että sinulla on paha mieli kaikesta tästä tapahtuneesta.
Mainitsit tekstissäsi, että et voi kertoa tästä kenellekään, etkä haluaisi. Joskus vaikeista asioita ei välttämättä halua tai pysty kertoa kenellekään, mutta asiasta kertominen jollekin luotettavalle ja turvalliselle aikuiselle mahdollistaisi sen, että sinun olisi mahdollista saada tukea itsellesi. Aikuisilla on velvollisuus puuttua kiusaamiseen!
Kuka voisi olla sinulle sellainen läheinen ja turvallinen aikuinen, kenelle voisit kertoa kokemastasi? Myös koulun henkilökunnalla on velvollisuus puuttua kiusaamiseen ja olla tukenasi parhaimmalla mahdollisella tavalla. Voisitko ajatella, että kertoisit koululla esimerkiksi opettajalle tai koulukuraattorille? Jos puheeksi ottaminen tuntuu vaikealta, niin joskus voi olla helpompaa kirjoittaa esimerkiksi kirje ja näyttää se haluamalleen aikuiselle.
Aina voi soittaa myös meidän ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111), tulla juttelemaan chattiin tai kirjoittaa nettikirjeen. Kaikki palvelumme ovat anonyymejä ja luottamuksellisia. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Olet kaiken mahdollisen avun ja tuen arvoinen! Ethän jää yksin! <3
Halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä