[osa tekstistä poistettu] En ole koskaan pystynyt puhumaan asiosta muille, ja sen ainoan kerran kun puhuin, tai siis kirjoitin, luottamukseni petettiin. Seitsemännellä luokalla koulussa oli jokin kysely, kiusaamisesta ja yksinjäämisestä, siinä sanottiin ”sinua ei voida yhdistää vastauksiisi” ja silti sain terveystarkastuksessa huolestuneen ällöttävän kammottavan ja vastenmielisen terveydenhoitajamme ”huolen minun jaksamisestani” päin naamaa. Itkin kaks viikkoa sen jälkeen. Sen jälkeen joka ikinen tuollainen, ”tiedot käsitellään luottamuksellisesti” kysely, on saanut minusta irti pelkkiä hymynaamoja ja ylipirteitä ei meidän koulussa kiusata-vastauksia.
Tuntuu pahalta olla joka päivä yksin, jos menen luokkalaisteni joukkoon, tunnen itseni ulkopuoliseksi, ei he mua pois heitä, mutta aina kaikki kaikkoavat yksi tai kaksi kerrallaan kertomaan jotain salaista asiaa toisilleen. Ja niin jään taas yksin. Kuudennella luokalla kiusaaminen oli pahinta, jätettiin yksin koko ajan, kiusattiin, puhuttiin pahaa selän takana, ja jopa suoraan naaman edessä. Tavaroita varasteltiin ja pilattiin, pyörästäni tyhjennettiin kumeja ja revittiin kaikennäköisiä merkkejä irti. Kerran kypäräni oli täynnä vettä kun olin lähdössä kotiin ja jouduin ajamaan ilman kypärää koko viisi kilometriä, ja kaiken pahan lisäksi sain jälki-istuntoa, välittämättä vastalauseista, minun olisi pitänyt pyytää koululta luistelukypärää lainaan.
Kun seitsemäs luokka alkoi, olin todella iloinen, sillä pahimmat kiusaajani olivat menneet eri luokille. Ajattelin, että nyt on kaikki hyvin. Hankin kavereita uudelta luokalta ja elämä hymyilee. Ensimmäiset puoli vuotta se menikin niin. Sitten alkoi alamäki. En viihtynyt luokkalaistemme seurassa kovinkaan kummoisesti. Sain kuulla koko ajan opettajilta kaikenlaista tekohuolestumista. Tai siis muutamalta. Ja sekin vain silloin, kun kaikki oli parhaiten koko vuonna(ei kovin hääppösesti, mutta silti) eikä mulla ollut pokkaa mennä sanomaan ”ei oo kaikki hyvin”. Mutta toisaalta taas, meidän kuvaamataidon opettaja, josta kaikki pitää, ja mäkin olin pitänyt siihen asti, näki kun itkin täyttä kurkkua käytävän laidassa, kaukana muista, ja hän käveli ohi, hymyili ja vilkutti.
Nyt, kahdeksannella päätin aloittaa uudestaan kaiken, olen positiivinen ja aktiivinen, siedän pientä piikittelyä ja hymyilen. Niin, no sitähän kesti tasan kolme ensimmäistä tuntia. Kunnes tuli matematiikan tunti, ja koska meillä oli jaettu luokat tasoryhmiin, ja olin siellä ”parhaissa” siellä oli myös entiset kiusaajani. En ymmärrä nykyisistä matematiikan asioista yhtään mitään, varsinkaan tuon tasoisessa ryhmässä, jossa odotetaan kaikkien osaavan yliopistotason jutut, joten tottakai on täysin turhaa käydä läpi näitä asioita joita pitäisi, mennään kvanttifysiikkaan. En ymmärrä, kysyn apua, kuulen pilkkanaurua. Se tuntuu pahalta. Aina kun näen jonkun entisen luokkalaiseni, kuulen ivallisia huutoja ”eikö *nimi* osannut matikassa hähää!” ”*nimi* opettelisit ees pluslaskut c’moon!” Tuntuu niin pahalta, ja kerran yksi meidän entinen luokkalainen ja meidän nykyinen luokkalainen(ihastukseni, yleensä varsin mukava, tällä entisluokkalaisellani on todistetusti paha vaikutus ihmisiin) kiusasivat minua, veivät avaimiani, kuulokkeitani, deodoranttiani, kirjojani, penaaliani ja rikkoivat kuulokkeeni(toinen otti toisesta päästä, toinen toisesta ja vetivät) ja veivät kokonaan deodoranttini, sain sen päähäni heitettynä kun olin lähdössä kotiin, kun avasin sen, se oli kokonaan hiekan peitossa ja kuulin vain ivanaurua. He pitivät asiaa hauskana.
En uskalla kertoa näistä tapauksista kellekään, nään joka yö sellasia painajaisia jossa luokanvalvojamme(pitkä mies) kumartuu ylleni ja sanoo rauhallisella äänellä ”noniin *nimi* kerrohan kuka sinua on kiusannut ja millä tavoin” ja mä jään takeltelemaan. Sillä tuollaiset varastelut ja tavaroiden pilaaminen, on ollut hauska leikki niiden kiusaajien mielestä, ja ulos jättämistä en voi millään tavoin perustella, eikä se ole ”sellaista kiusaamista”.
En vain jaksa tälläistä elämää enää.
Aina kun teen tai ostan jotain kivaa, mietin vain ”tämä on viimeinen kerta kun teen tätä” tai ”ihan turhaa tuhlata tähän rahaa, en ehdi käyttämään tätä kauaa”
Aina kun olen jossain korkealla ja muut puhuvat ”ompa hieno näköala” minä mietin ”kuolisinkohan heti jos hyppäisin tästä”
Ainut, mikä pitää minut täällä on vanhempani, en kestä ajatella heidän suruaan.
Sukulaiset eivät pidä minua täällä, lukuunottamatta pieniä serkkupoikiani, ja yhtä tulevaa. [osa tekstistä poistettu]
Mä en ole tehnyt mitään merkittävää elämässäni, en ole voittanut yhtään mitään, en ole erityisen hyvä missään, en ole tehnyt mitään, mistä minut muistaisi. Ja sen ovat sukuni(molemmin puolin) huomanneet. Saan koko ajan kuulla kuinka mainio veljeni on, ja kuinka minun kannattaisi ottaa hänestä mallia.
En osaa kuvailla kuinka sattui, kun näin pitkästä aikaa isopappaani, ja ensimmäisenä kun astuin ovesta, hän sanoo ”oletpas sinä lihonut” ja sen jälkeen jatkaa siitä, kuinka oih niin mahtava veljeni kävi täällä eilen ja teki heille puutyöt, haravoi pihan ja sai siitä 50€. Niin ja siitä, kuinka hänen lihaksensa ovat kasvaneet. Oih ihana suku.
Hei,
tuli niin vihainen ja surullinen olo puolestasi. Olet joutunut noin pitkään kestämään henkistä väkivaltaa ympäristössä, johon vain päivästä toiseen joudut menemään. Olen todella pahoillani siitä. Ei ole mikään ihme, että sinulla on paha olla ja olet miettinyt, miten tästä piinasta pääsisi eroon.
Oikea ratkaisu ei kuitenkaan ole se, että satuttaisit itseäsi ja päättäisit päiväsi. On luonnollista, että noiden koettelemusten jälkeen ja keskellä mietit noinkin synkästi, mutta haluan koko sydämestäni välittää sinulle toivoa ja tiedon siitä, että näin ei tarvitse eikä tule jatkumaan ikuisesti. Sinun ei tarvitse lähteä tästä todellisuudesta, vaan todellisuutta täytyy muuttaa siten, että sinun on jatkossa parempi siinä olla.
Olet kieltämättä yrittänyt tehdä monia asioita jo vuosien varrella, mutta kiusaaminen on aina vaan jatkunut ja samaten paha olosi. Se, mitä ei ole tehty, on kiusaamiseen puuttuminen ja Sinun näkeminen ja huomioiminen. Valitettavasti tässä elämässä on joskus tehtävä itsensä näkyväksi ja annettava kuulua itsestään, hakemalla apua. Olisitko siihen valmis ja halukas? Saatat kokea, ettet ole siihen oikeutettu? Tai että se ei hyödytä mitään? Tai ettei sinua uskota? Saatat epäillä montaa asiaa ja ylipäänsä sitä, että muutosta voisi koskaan ainakaan lähitulevaisuudessa tulla oloosi. Kunpa et antaisi epäilysten estää sinua, koska muutos voi tulla ja sinä olet avun ja kaiken hyvän arvoinen! Kukaan ei voi kiistää niitä kokemuksia, tunteita ja kiusaamista, jota olet joutunut kestämään.
Mitä ajattelet siitä, jos kokeilisit laittaa kaiken peliin itsesi vuoksi ja kertoisit jollekin aikuiselle, esimerkiksi vanhemmillesi, rehellisesti siitä, mitä mielessäsi pyörii ja miten kovin paha sinun on olla ja elää? Puhuminen voi olla todella vaikeaa.. sitä pelkää, ettei löydä oikeita sanoja, takeltelee.. tai valmistellut ja mietityt sanat saattavat tilanteen tullen unohtua.. Siksi itse pidän hyvänä keinona kirjoittamista. Kirjoitit niin selkeästi ja kuvaavasti tänne palstalle, mitä olet joutunut kokemaan ja mitä tunnet. Kannustan sinua vaikka kopioimaan tämän tekstisi, tulostamaan ja antamaan tai lähettämään sen sähköisesti vanhemmallesi. Jos haluat, voit jättää joitain osioita pois ja kertoa ensin vain osan. Mutta nyt sinun tulisi tulla näkyväksi lähelläsi oleville aikuisille. Paha olosi tulisi huomata ja sinun tulisi uskaltaa tehdä se näkyväksi!
Sekään ei haittaa, jos vaikeista asioista puhuessa tulee itku, sanat unohtuvat eikä pystykään. Se, että on kuitenkin ottanut askeleen apua kohti, riittää alkuun.
Jos olet harkinnut niinkin lopullista keinoa, kuin elämäsi päättäminen, niin kannattaisiko ensin päättää kartoittaa ja katsoa kaikki muut mahdolliset keinot, jolla pahan olon ja piinan voisi saada helpottamaan ja jopa pois? Se vaatii uskallusta, ihmisten lähestymistä ja itsensä ja haavojensa paljastamista, mutta ajattelen, että kun on kyse ihmishengestä, sen eteen kannattaa tehdä kaikkensa.
Sinun elämäsi on mielettömän arvokas. Aivan hurjan kallisarvoinen ja ainutlaatuinen. Se, että ihmiset, kuten kiusaajasi, eivät kohtele sinua arvosi mukaisesti, ei tarkoita, ettetkö Sinä olisi arvokas. Kiusaajat toimivat AINA syistä, jotka liittyvät heihin itseensä, ei kiusattuun. Ja se, että jotkut sukulaisesi eivät näe sinun hyviä puoliasi (tai ainakaan sano niitä ääneen, kuten sitten taas veljestäsi), ei tarkoita sitä, etteikö sinussa olisi aivan yhtä hienoja ominaisuuksia, kuin veljessäsi ja muissa ihmisissä! Haluan uskoa, etteivät sukulaisesi tahallaan aiheuta sinulle pahaa mieltä, vaan ovat vaan ajattelemattomia. Se on väärin, ikävää ja epäreilua. Ihmisen arvoa ei mitata suorituksissa, numeroissa ja taidoissa. Meistä jokainen on arvokas sinällään ja jokaisessa meissä on hyvää ja kehuttavaa. Joskus (ja itse asiassa aika usein) on annettava itselleen niitä asioita, joita ei muilta saa. Kuten kehuja, arvostusta, hemmottelua ja rakkautta. Ja uskoa, että on niiden arvoinen.
Koska olet joutunut niin pitkään kannattelemaan itseäsi kipeiden kokemusten ja pahan olon kanssa, ymmärrän, jos avun hakeminen ja kaikesta puhuminen tuntuu edelleen tosi isolta kynnykseltä ylittää. Se kuitenkin kannattaa. Täällä Nuortennetissäkin moni nuori on kertonut selviytymistarinansa – kuinka lopulta ylitti puhumisen kynnyksen ja se kannatti. Näillä selviytyneillä nuorillakin on ollut synkkiä ja epätoivoisia ajatuksia, mutta he eivät päivääkään kadu, että antoivat vielä elämälle ja muille ihmisille, auttajille, mahdollisuuden.
Jos haluat harjoitella asioista puhumista ja kertomista ja purkaa mieltäsi kasvottomana ja nimettömänä, voit olla yhteydessä meihin Lasten ja nuorten puhelimen, chatin ja nettikirjepalvelun kautta. Me välitämme ja haluamme kuulla sinua. Voimme yhdessä miettiä ja kerätä sinulle rohkeutta avun hakemiseen. Älä menetä toivoa, sillä sitä on niin kauan, kuin on elämää!
Isoin ja lämpimin halaus Sinulle sekä rohkeutta!
Moi
Itse en ole kokenut ihan tuollaista, minulla kiusaaminen oli ennemminki perheen sisällä. Vanhemmat haukkuivat ja löivät, rikkoivat tavaroitani eivätkä antanee rahaa. Sisko varasti nekin rahat jotka olin saanut jotenkin ansaittua. Tein aina jotakin väärin, olin väärän näköinen. Aina minussa oli jotakin vialla.
Minulla oli tosi paha olo ja olin jo luovuttamassa. Sain jollakin oudolla tavalla mielihyvää muiden kiusaamisesta (kyllä, olen itse kiusannut). Ei mulla ollut tosiaan mitään niitä kiusattujani vastaan, etsimällä etsin ja keksin heistä vikoja. En vienyt heidän tavaroitaan, töninyt tai lyönyt, kiusaamiseni jäi sanalliselle ja eleelliselle tasolle. Mutta kadun sitä suuresti.
OLen siis kokenut molempien osat, kiusaajan ja kiusatun.Tästä on jo monta vuotta, ja olen pyytänyt heiltä anteeksi.He ovat anteeksi antaneet, mutta varmaan sisimmässään vihaava minua edelleen.
Sinussa ei ole siis mitään vikaa. Kiusaajissasi on, heillä on varmasti itsellään todella paha olla. Tai sitten he ovat sinulle jostakin kateellisia. Vika ei ole kuitenkaan sinussa, muista se.Joskus saattaa tuntua että kukaan ei välitä, ja et ole yhtä hyvä kuin muut. Se on kuitenkin suuri valhe! Ajattele kuinka vahva olet. Jos et ole mielestäsi missään onnistunut, niin olet kyllä: olet taistellut.Kuulostaa ehkä todella kliseiseltä, mutta se on totta.
Olen itse aivan pohjalla, en ansaitse mielestäni elää. Olen kamala ihminen, koska perheenikään ei välittänyt minusta. Sain muille aiheutettua todella pahan olon, mutta sinun kaltaisesi vahvat ihmiset saavat minut jatkamaan omaa taisteluani.
Toivon että puhuisit jollekkin aikuiselle ihmiselle pahasta olostasi, ja kertoisit kiusaamisesta. Voisit myös kysyä vanhemmiltasi jos voisit vaihtaa koulua. Toivon sydämeni pohjasta kaikkea hyvää sinulle.
Mua on kiusattu ekalta luokalta asti ja oon nyt kuudennella ja musta tuntuu et ei kukaan ymmärrä tai tiiä miltä musta tuntuu. Mä kuulen joka päivä sitä kuinka oon ärsyttävä, lihava, ruma yms. Ja kaikilla mun vanhoilla kavereilla on aina jtn (kaksin keskistä asiaa) ja yleensä ku mä katon sinne nii ne kattoo mua ja kuiskii toisilleen. Mä ja mun äiti ja veljet sitten mun vanhempien erosta muutama vuos eteenpäin nii äiti löys uudeb miehen ja me muutettiin, mutta mua taas alettiin kiusaa. En voi ees puhuu tästä mitä mulle on käynyt, ilman että mä itken tai en saa sitä tunnetta et en saa happee!! Ja nyt kun mä kirjotan tätä nii mulla on nuo kaksi tuttua tunnetta. Mulla ei oo enää ketään kelle voin kertoo, koska mä en haluu et mun äiti joutuu miettii tätä asiaa, tän kaiken muun sähläyksen keskellä. Mä oon joutunu kattoo sen ku mun isä lyö mun äitii nyrkki paljaana kasvoihin ja se ei muka riitä?! Mua koulukiusataanki ja musta tuntuu et mun koko elämä on pilalla! Nykyää mä en ees voi kävellä rauhassa ilman et saan viestejä/puheluita mun vanhoilta kavereilta joille oon antanut joskus mun numeron. Kai mä lopetan tän vuodatus viestin tähän…
Hei nimim. ”Sattuu”,
olipa surullista lukea, miten paljon ikäviä asioita olet joutunut ja joudut kokemaan ja kestämään.
Vaikka tähän asti elämässäsi olet joutunut kestämään ihan liikaa kipeitä juttuja, niin elämäsi ei missään nimessä ole ohi. Elämä kulkee koko ajan eteenpäin etkä joudu lopun elämääsi kestämään kiusaamista. Elämänkaarelle mahtuu monenlaisia vaiheita ja joskus vielä tuska ja alakulo voivat olla sitä mennyttä ja nykyisyys iloa ja kivoja ja arvostavia ihmissuhteita. Silti – tällä hetkellä mahdollisuus paremmasta sitten joskus voi tuntua laihalta lohdulta ja valoisampaa tulevaisuutta voi olla mahdoton jaksaa ajatella. Tärkeää on keskittyä nyt siihen, mikä tässä hetkessä tukisi jaksamistasi.
Onko kiusaamiseen koskaan puututtu aikuisen taholta? Miltä sinusta tuntuu ajatus siitä, että kertoisit (ehkä uudestaan) koulussa siitä, mitä joudut joka päivä kuulemaan? Entä nämä vanhat kaverit, jotka soittavat/viestivät sinulle? Onko se kiusaamishengessä tehtyä ilkeilyä, haukkumista..? Sellainen pitäisi ja voidaan saada loppumaan, esimerkiksi numeroa vaihtamalla.
Se, että äidilläsi on ilmeisesti monenlaista asiaa/huolta tällä hetkellä mielen päällä ei tarkoita välttämättä sitä, etteikö hän todella mielellään kuulisi, mitä sinulle kuuluu? Miten ajattelet, että äitisi suhtautuisi ja ehkä toimisi, jos tietäisi synkistä ajatuksistasi ja kiusaamisesta? Tai onko joku muu aikuinen, kenelle voisit kuvitella puhuvasi? Isä tai isäpuoli, täti tai setä, isovanhemmat? Entä koulun aikuiset, kuten terveydenhoitaja, opettaja tai kuraattori? Ajattelen, että jonkun aikuisen tukea sinä tarvitsisit nyt mahdollisimman pian.
Mitkä asiat saavat sinut iloiseksi? Missä asioissa koet olevasi hyvä ja missä saat onnistumisen kokemuksia? Näitä hetkiä ja juttuja jos voit lisätä elämääsi, niin kannustan siihen! Kaikki sellainen, joka vie ajatuksesi muualle ikävistä asioista tai joka tuottaa sinulle iloa, on tärkeää silloin, kun elämässä on surua ja pahaa oloa. Jos vain jaksaa ja on mahdollista niitä tehdä.
Lopuksi haluan välittää sinulle tiedoksi sen, että kiusaaminen ei ole sinun syytäsi eikä se tarkoita, että sinussa olisi mitään vikaa. Kiusaaminen on aina kiusaajista lähtöisin olevaa. He tekevät sitä jostain heistä nousevasta syystä/tarpeesta. On se sitten paha olo, epävarmuus, tarve esittää.. Se ei kuitenkaan koskaan ole kiusatun heikkoutta tai huonoutta, vaan kiusaajan/-jien. Sinä olet hyvä ja tykättävä omana itsenäsi. Et ruma, ärsyttävä, lihava.. tai muita inhottavia haukkumanimiä, joita olet joutunut kuulemaan.
Isoin halaus ja rutistus ja rohkeutta pahasta olosta puhumiseen!
Ps. muista meidän MLL:n Lasten ja nuorten puhelin, nettikirjepalvelu ja chat, joissa voit jutella nimettömänä ja luottamuksella aikuisen kanssa mistä tahansa asiasta.
Muakin on kiusattu 1 luokasta asati, ja oon itekki nyt 6 luokalla. 1 Luokalla se alko mun tyylistä, ja oma ope alko vihata mua, joten en pystynyt puhumaan asiasta kellekkään :( sama jatku 3 luokkaan asti. 4 luokalla ope vaihtu ja sitte se alko… nimittäin mun luoikkalainen alko nimitellä potkii tönii ja kaikkee mahollista mua vastaa. mua on myös uhkailtu puukolla 4 luokalla. 5 luokalla mun ope (mies ope) alko lähetellä ahdistavii viestei esim. ”tuu meil” tai jotain seksiin ja raskauteen liittyviä viestejä.. Nyt 6 luokalla kiusaaminen on edelleen jatkunut, tällä kertää kaikki haukkuvat mua ja mun poikkiksen suhdetta ikä eron takii (meil on 2 vuotta ikäeroo) Ja koitan vaa jaksaa koko ajan eteenpäin.
Hei nimim. ”kiusattu”,
on todella ikävä kuulla, että olet joutunut kestämään kiusaamista noin pitkään. Kiusaaminen ei ole sinun syytäsi eikä tarkoita, että sinussa olisi mitään vikaa. Vaikka tuon kuuleminen saattaa tuntua laihalta lohdulta, jos kiusaaminen kuitenkin aina vaan jatkuu, niin haluan sen kuitenkin sinulle sanoa ja toivon, että pidät sen mielessä. Moni asia, josta viestissäsi mainitset, ovat todella vakavia. Mitä koulun aikuiset ovat tehneet kiusaamisen lopettamiseksi? Ovatko vanhempasi tietoisia koulussa tapahtuneista ja tapahtuvista väkivallanteoista (niin henkisestä kuin fyysisestä)?
Huolta viestissäsi herättää myös tuo käytös, mitä kerrot 5. luokan opettajasi kohdistaneen sinuun. Opettaja tai kukaan aikuinen ei saisi lähetellä tai puhua sinulle seksuaalisväritteisesti. Se on rikos ja vakava asia. Kerroitko näistä viesteistä koskaan kenellekään? Millainen tilanne on nyt – onko kyseinen opettaja edelleen samassa koulussa kanssasi? Tässäkin asiassa haluan korostaa sitä, että sinä et ole tehnyt mitään sellaista, joka oikeuttaisi aikuisen käyttäytymään tuolla tavoin. Aikuinen on AINA vastuussa. Aikuisen tulee rajata ja tietää, että ei käyttäydy asiattomasti tai lähentelevästi lasta/nuorta kohtaan.
Poikaystävä tuo varmaan iloa elämääsi? Mitä muuta kivaa elämääsi kuuluu? Onko sinulla kavereita vapaa-ajalla? Entä millaiset välit sinulla on vanhempiin?
Kannustan sinua kyllä miettimään aikuiselle puhumista kiusaamisesta ja tuon miesopettajan lähettämistä viesteistä. Voisitko kertoa vanhemmillesi tai muulle lähiaikuiselle? Entä millainen ope sinulla on nykyään koulussa? Myös terveydenhoitajalle voi puhua oikeastaan mistä tahansa asiasta ja hän tekee parhaansa auttaakseen sinua tai miettii kanssasi, kuka voisi auttaa sinua parhaiten. Älä jää yksin! Olet arvokas ja hyvä omana itsenäsi!
Muistathan meidän Lasten ja nuorten puhelimen , nettikirjepalvelun ja chatin? Kaikki ovat nimettömiä ja luottamuksellisia palveluita. Puhelimessa ja chatissa on usein ruuhkaa, mutta kannustan silti ottamaan yhteyttä ja jaksamaan vähän odotella/ottamaan yhteyttä uudestaan, jos et heti pääse juttelemaan. Kirjeen lähettäminen on myös hyvä vaihtoehto!
Kovasti tsemppiä!!
Tuttuu tekstiä täälläki, tosin pitää vaa vaihtaa toi vahnemmat ilonpitoon lol.
Eiks sul oo ketään sellast läheistä ystävää, tai jtn kaverii kenen kans voisit ystävystyy paremmin ja jakaa juttui? Jos ei ni sit ollaan suunnilleen samas tilantees, ei muuta ku ettii sitä ystävää…
Mua ei oo kiusattu mut en enää vaa jaksa elää. En tiiä mitä teen elämälläni ja mikään aine ei kiinnosta lukiossa, jonka takii en tiiä mitä voisin kirjottaa ylppäreis. Tunnen itseni turhaksi.
Älyttömästi voimia sinulle! <3 toivon, että jaksaisit vielä ja oon varma että jonain päivänä kaikki on kyllä paremmin! halaus!
Haleja sulle sielun sisko/veli oon kokenut ihan samaa
Hei!
Ajoittain meille kaikille tulee väsymys itseen, muihin ja koko elämään. Nyt kuulostaa siltä, että sinulla on menossa tosi hankala vaihe.
Kirjoitit, että et jaksaisi elää. Se on vakava asia ja toivon todellakin, että menisit keskustelemaan koulusi terveydenhoitajan kanssa asiasta, joka voisi sitten ohjata sinut eteenpäin koulupsykologille.
Elämä on kuitenkin lahja. Se on annettu meille iloineen ja suruineen. Kaikilla meillä on elämässä paljon suurta onnea, mutta myös paljon suuria vastoinkäymisiä. Nuoruuteen kuuluu elämäntuska ja siitä voi myös parantua elämällä, hengittämällä, hymyilemällä.
Nykyään vaikuttaa siltä, että lukio on monelle nuorelle vaikea rasti. Ylioppilaskirjoitukset nostetaan niin suureen arvoon ja paineet niiden suorittamisesta on saanut aikamoiset mittasuhteet. Lukio on tosi lyhyt aika ihmisen elämässä, mutta sen aikana pitäisi ratkaista nuoren tulevaisuuden kannalta monia asioita. Kaikki ei kuitenkaan ole niin nuorena vielä tarpeeksi kypsiä tekemään koko elämää ohjaavia päätöksiä ja vielä työskentelemään määrätietoisesti niiden aikaansaamiseksi.
Turhuudenkokemus on myös inhimilliselle ihmiselle tuttu kokemus. Sitä vertaa itseään muihin ja ajattelee itsestään negatiivisesti. Kaikki eivät voi olla kiinnostuneita samoista asioista samaan aikaan. Kaikki tapahtuu jokaiselle omalla ajallaan. Pohdi omalta kohdaltasi mitkä ovat sinun päämääräsi. Iso asia toki, mutta lähtökohtaisesti oleellinen asia. Olisiko muita juttuja mitkä kiinnostaisivat sinua enemmän juuri tällä hetkellä? Olisiko sinun mahdollista ottaa aikalisää lukion suorittamisesta esimerkiksi menemällä vähäksi aikaa töihin? Vai kiinnostaisiko sinua joku muu koulutus enemmän tässä vaiheessa kuin lukio? Pystyisitkö ottamaan jonkinlaisen irtioton lukiosta, jotta näkisit asiat selkeämmin? Oletko keskustellut asiasta vanhempiesi kanssa? Tai koulusi opinto-ohjaajan? Tai kavereiden kanssa? Kannattaa jakaa ajatuksia muiden kanssa ja näin voi saada tukea omille ajatuksille. Puhuminen kannattaa aina.
Tänä päivänä on mahdollista opiskella minkä ikäisenä tahansa ja mitä tahansa. Sinulla ei ole mihinkään kiire tässä maailmassa. Ota rennosti ja nauti. Kaikki järjestyy ajallaan. Sinulle itsellesi sopivalla ajalla.
Syksyisin terveisin
Lasten ja nuorten netin päivystäjä
Hei!
En nyt vain voi vastata ”ymmärrän”. Inhottavin vastaus mitä voi vastata, kun ei ole kokenut tilannetta juuri näin. Itse olin kiusattu ensimmäisellä luokalla. Vaikka tuohon aikaan kiusaaminen oli enemmän tyhmäksi haukkumista, mua satutettiin enemmän (henkisesti). En saanut siitä vielä mitään ”arpia”, mutta kuutosluokalla alkoi tapahtua enemmän… Sain tietää äidin sairaudesta, kyseinen sairaus on mielenterveydellinen.
Itsellä ei ole todettu masennusta, kun en ole puhunut jutuistani muille, mutta… En todellakaan pidä itsestäni…
Todellakin tsemppiä sulle <3
[osa viestistä poistettu] olen syntynyt tänne vain kärsimään henkisesti
Hei, tuntuu todella kurjalta, että koet noin! Pahaa oloa usein jo auttaa se, että voi puhua siitä jollekin. Voisitko esim. kirjoittaa meille lasten ja nuorten puhelimen kirjepalveluun, jonne voisit avata enemmän tilannettasi. Voit kirjoittaa meille täysin anonyymisti ja luottamuksellisesti.
Toivon, ettet jää pahan olosi kanssa yksin!
Terveisin, Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjä