Käytämme evästeitä parantaaksemme sivujemme käyttäjäystävällisyyttä ja toimivuutta. Jatkamalla verkkosivuilla vierailua, hyväksyt evästeiden käytön vieraillessa Mannerheimin Lastensuojeluliiton verkkosivustolla. Lisätietoja.
Ovat tarpeen sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.
Luovat tilastollista tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivua ja tiivistävät pyyntöjen toteutuksen nopeutta.
Keräävät tietoa ja analysoivat, kuinka loppukäyttäjä käyttää verkkosivuja ja mitä mahdollista mainontaa käyttäjä on nähnyt ennen vierailuaan verkkosivuilla. Koordinoivat ja mittaavat mainoksia. Käytämme yhtä tai useampaa evästettä verkkomarkkinointiin ja kohdentamistarkoituksiin sekä kiinnostuksen kohteisiin perustuvan käyttäjäprofiilin luomiseen.
mä oon usein huonolla tuulella, eli huudan mun vanhemmille, pikkusiskolle ja välil koirallenki. tuntuu et mul ei oo kavereit ja esitän niille et oon ilonen. mun luokalla on vaan ehkä kaksi tyttöä jotka on mulle kavereita ja ei ärsytä mua. muut on ärsyttäviä enkä jaksa olla niiden kanssa, mutta mun on pakko kun nämä kaksi tyttöä on niiden kavereita enkä haluaisi olla välkillä yksin. viikonloppuisin makaan sängyssä ja oon kotona eikä mikään huvita. käyn kaksi kertaa viikos potkunyrkkeily tunneil, se on mun ainoa liikunta ellei koiran kanssa lenkkeilyä lasketa. kotona mulle piilovihjaillaan et oon laiska, oon lihava ja tartteen liikuntaa. mun pikkusisko haukkuu ihan läskiksi ja se oikeesti tekee mulle tunteen et oon läski, mun luokkalai tyttö heittää läppää mun painosta ja mun pömpöttävästä mahasta ja isoista reisistä. mua ahdistaa mennä koulussa uimaan kun mulla on jotain raskausarpien tyyppistä reisissä ja mahassa ja tunnen itseni läskiksi. mä kuuntelen tosi paljon musiikkia joka on vähän raskaampaa ni mun musiikkimakuakin haukutaan ”hyi, miten tollasta paskaa voi kuunnella” ”kauheeta karjuntaa” mulle heitetää läppää et oon ernu ku kuuntelen musiikki ja vetäännyn välil ittekseni. mä en kestä ku mun musiikkimakua haukutaan, eikö sitä saa tehdä/kuunnella mistä tykkää? pitääkö olla aina samanlainen kuin muut ja kuunnella massamusiikkia ja nauraa koko ajan? kertan mulle on sanottu et ”oot kauhee ernu ja outsider ku kuuntelet tollast musaa ja sul ei oo kettureppuu (fjällraven).” [osa tekstistä poistettu] välillä mä olen iloinen ja sit se taas vaihtuu ja olen surullinen ja musta tuntuu että mulla ei oo tunteita ja tuntuu tunteettomalta, vihaiselta. kuulin eilen että mun vanhemmat puhu keittiös, että toi lapsi on kohta masentunut eikä se koskaan ole kavereiden kanssa ja vaan makaa kotona. terkka tietää [osa tekstistä poistettu] mutta mä lupasin sille et en tee enää nii. musta on vaikea avautua kellekkää ku terkka on mun luokkalaisen äiti ja mun vanhemmille en voi puhuu ku se on must ahdistavaa. koulussakin menee huonosti. mä en tiedä mitä teen enää.
Ehkä suu huonoon tuuleesi löytyy asioista, joita joudut kestämään, ja joita ei todellakaan tulisi noin nuoren tytön kestää!
Kaikesta asiasta, kuten painosta tai musamausta, kiusaaminen ottaa jokaisella itsetunnon päälle, esitti olevansa kuinka vahva tahansa. Jos mä olisin sä, menisin uudestaan terveyden hoitajalle ja pyytäisin häneltä lähetettä psykologille, koska sun pitää saada puhuttua noista sun tunteistasi ja ehkä jo se saa sut jaksamaan paremmin! Silloin sun ei tarveis puhua kaverisi äidille sen enempää ja saisit luotettavan, mukavan ja empaattisen ammattiauttajan kuuntelemaan sua!
Se mitä tohon kiusaamiseen tulee, opettajien ja vanhempien tulisi puuttua ehdottomasti siihen! Kerro tästä opettajalle, kasvotusten, sähköpostilla tai minkä helpoimmaksi tavaksi näät) ja yritä myös kertoa asiasta vanhemmillesi, vaikkei sekään tuu olemaan helppoa. 13 vuotta on raskas ikä muutenkin ja tollanen kuisaaminen tekee siitä varmasti vaikeemman! Vanhempas vois puhua siskollesi, ettei huomauttelisi koostas, koska ihmisen koko ei vaikuta henkisesti siihen mitenkään. Oot uskomattoman hieno ja arvokas ihminen oli sulla raskausarpia tai ei ja niitä löytyy yhdeltä jos toiseltakin.
Puhuminen ei ole helppoa, ainakaan vaikeista asioista, mutta sen tehtyä (ainakin itselläni) olo paranee ja tuntee olonsa paremmaksi. Puhuminen ja samalla vastuun siirtäminen toiselle on pelastanut henkeni!