Hei. Olen 14 vuotias tyttö, ilmeisesti masennuksen kourissa ja erittäin pahalla mielellä. [osa tekstistä poistettu]
Tiedän että tänne tullaan yleensä kysymään miten pitäisi edetä ja mistä löytäisin apua, mutta koska tiedän siihen jo vastauksen, enkä ole saanut apua vanhemmiltani (koska en oikeastaan uskalla kertoa asiasta), kuraattorilta, enkä oikein lääkäriltäkään. Niin viimeinen vaihtoehtoni oli tulla tänne ja toivoa että täältä joku osaa auttaa ja kertoisi miten etenen, koska luulen että on aika selvää sanomattakin että en pääse itse yli, ja jatkamaan matkaa normaalisti.
Toivon oikeasti apua PIAN, mä en tiedä enää kuinka kauan jaksan tätä helvettiä!
Hei,
hyvä, että päätit kirjoittaa ja yritän neuvoa sinua täältä etäältä niin paljon, kuin pystyn. Sinun viestisi herättää isoa huolta ja kertoo siitä, että sinulla on tosi paha olla. Oletko siis yrittänyt kertoa vanhemmillesi/kuraattorille/lääkärille olostasi? Vaikeista asioista on hankala usein puhua, mutta entä voisitko kirjoittaa viestin vanhemmillesi tai jollekin muulle aikuiselle? Sinä tarvitsisit nyt konkreettista apua mahdollisimman pian. Vaikka olosi on nyt epätoivoinen ja synkkä, niin se ei tarkoita, että elämä ja tilanne olisi niin epätoivoinen ja synkkä. Mieleesi voi löytyä valoa, kunhan sitä lähtee avun kanssa etsimään.
Jos ajattelet, että ei ole muuta keinoa, kuin tuo kaikista lopullisin, niin eikö kannattaisi kokeilla kaikki muut mahdolliset keinot ensin? Eli pyytää ja hakea apua. Ei ole mitään hävittävää, ainoastaan paljon voitettavaa.
Kannustaisin sinua siis valitsemaan jonkun lähelläsi olevan aikuisen (esimerkiksi vanhempi/kuraattori/terkka), jolle joko kerrot tai jätät kirjoittamasi kirjeen, jossa kerrot ajatuksistasi ja tuntemuksistasi. Jos haluat miettiä tarkemmin sanoja tai mitä vaan, voit vaikka soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen ilmaiseksi ja jutella nimettömänä ja luottamuksella aikuisen kanssa.
Älä missään nimessä luovuta! Kysy lisää neuvoa tai tarkennusta, jos sitä kaipaat.
