Mua on vaivannu yks asia jo aika kauan… mulla on jatkuvasti [osa tekstistä poistettu] mielessä..
Haluaisin kertoa jollekin tästä mut en uskalla… oon käyny kuraattorilla puhumassa mun
masennuksesta ja [osa tekstistä poistettu] ja se lähetti mut psykiatrille. Olen käynyt siellä vaan kerra.
En ole uskaltanut kertoa kuraattorille enkä sille psykiatrille [osa tekstistä poistettu]-ajatuksista ku se on mulle niin vaikee asia…
Oon ollu siis pitkää masentunu ja on mulla ennenki ollu [osa tekstistä poistettu] ajatuksii mutta en ole kertonut niistä kenellekkään…. nyt ne on palannu ja viel voimakkaammin… [osa tekstistä poistettu] en vaan jaksais tätä paskaa enää… [osa tekstistä poistettu]… kukaan ei ymmärrä et mulla on huono olla… kaverit jättää ja pistää välit poikki ku musta on tullu iha omituinen.. Ne tietää kyllä mun masennuksesta..Nyt kaikki tuntuu vaan niin hemmetin vaikeelta… en jaksa välittää enää mistää enkä jaksa tehä mitään enää..
Koulussa saan vaan nelosii tai vitosii kokeista ja pistoista. Läksyt ja kirjat unohtuu jatkuvasti, koksa en jaksa välittää mistään enää. Kaikki tuntuu niiin turhalta… Joo pidätte mua varmaa iha tyhmänä ku aukoon päätäni tänne, mut haluun puhuu jollekki ja purkaa mun kaikki ajatukset johonki. Tää on iha sekavaa….Mitä mun pitäs tehä??
Hei,
valitettavasti palstamme sääntöjen vuoksi en voinut julkaista isoa osaa tekstistäsi.
Olet toiminut oikein hakiessasi apua kuraattorilta. Kerroit käyneesi psykiatrilla vasta kerran, eli teidän välinen suhteenne on vasta alkutekijöissä. Ei mikään ihme, ettet ole vielä uskaltanut kertoa ihan kaikkea pahasta olostasi, sillä kuten sanoit, ne ovat sinulle vaikeita asioita. Niiden kertominen vaatii varmasti luottamuksen syntyä ja koska olette psykiatrin kanssa tavanneet vasta kerran, ei voi olettaa automaattisesti, että pystyisit kertomaan heti kaikkea. Toivottavasti sinulla on vielä tapaamisia tulossa psykiatrin luona?
Mitä kavereihisi tulee, niin joskus kun ihmiset tuntevat olonsa avuttomiksi esimerkiksi toisen pahan olon edessä, he saattavat ”kadota” tai välttää seuraa. Se tuntuu todella kurjalta, kun on jo valmiiksi paha olla ja olisi kiva, kun saisi tukea. He tuskin käyttäytyvät niin ilkeyttään, vaan tosiaan kyseessä saattavat olla avuttomuuden, hämmennyksen ja pelonkin tunteet. Voisitko avoimesti puhua/kirjoittaa joillekin/jollekin kaverillesi asiasta? Kertoa, että kaipaisit nyt tukea ja ihan vaan seuraa ilman sen kummempia odotuksia. En tiedä, auttaisiko se…
Olet ottanut ensimmäisen askeleen kohti parempaa oloa, nimittäin uskaltamalla hakea apua. Nyt vain tarvitaan aikaa, jotta apu alkaisi myös helpottaa oloasi konkreettisesti. Silloin kun mieli on ollut masentunut pitempään, vaaditaan aikaa, mutta pikku hiljaa olo alkaa kyllä helpottaa ja tuntua toiveikkaammalta.
Kannustan sinua avoimuuteen auttajiasi kohtaan, nimittäin siten he pystyvät parhaiten auttamaan sinua, kun tietävät, miten oikeasti voit. Jos sinulla on pitempiaikainen jakso, jolloin saat käydä psykiatrin luona, niin voit ihan hyvin kerätä rohkeutta kertomiseen, jos sinusta tuntuu siltä.
Mutta jos sinulla on vain muutama kerta nyt alkuun ja sen jälkeen hän/he arvioivat avun tarvettasi, niin kannustan sinua kertomaan hetimiten kaikesta, mistä tännekin kirjoitit! Jos ääneen kertominen tuntuu vaikealta, niin voit kirjoittaa asiat lapulle ja antaa sen psykiatrille. Tai käyttää apuna Huoli puheeksi -lomaketta: http://www.mll.fi/huolipuheeksi. Silloin aikuinen ottaa vastuun puheeksi ottamisesta. Jos sinulla on sietämättömän paha olla, niin siinäkin tapauksessa kannustan sinua kertomaan pikimmiten ajatuksistasi, jotta saat riittävästi apua NYT. Ei kannata luovuttaa, kun olet jo edennyt ison ensimmäisen askeleen verran hakemalla apua.
Ps. Muista myös maksuton Lasten ja nuorten puhelin 116 111, jonne voit soittaa nimettömänä ja purkaa/puhua ajatuksiasi. MLL:n chat on myös auki ma-to irc-galleriassa klo 17-20. Siellä voi keskustella nimettömänä aikuisen kanssa.
Tsemppihalauksia sinulle!!
tsemppiä