Mistähän alottaisin. Mun 6-luokka on mennyt ihan surkeesti… Ensin mun hyvä kaveri alkoi hengaa meitä vuotta nuoremman oppilaan kans ja jätti meidät ulkopuolelle. (Kävin siis pientä 30 hengen koulua ja omalla luokalla vaan 3 tyttöä+minä ja yksi poika) Noh mun kasoissisko alkoi hengaa sen toisen tytön kanssa ja mää jäin yksin. No aikaa kului ja olin tosi yksinäinen ja masentunut koulussa. Itkin vessassa [osa tekstistä poistettu] ettei vanhemmat huomaa ja huolestu musta.
Mun sisko on ollu paljon pidetympi aina kun minä ja se myös paino mun mieltä maahan kun tiesin etten oo kellekkään yhtä mukava kuin hän. No puhuin siitä mun äidille että mul on ollu mieli vähän maassa mutta en muusta maininnut. Vihdoin kun asiat alkoi olla taas ihan kivasti puolessavälissä lukukautta meidän hevonen jouduttiin lopettamaan, koska se oli niin vanha. Enkö jaanut taas yksin ja masentunut pahemmin sillä mun kavereita alkoi kiinnostamaan enemmän voimistelu ja cheerleader-jutut. Olin välkät yksin ja pari kertaa mietein tosissani itsemurhaa. No puhuin välillä mun yksinäisyydestä äitille ja se sanoi aina että menisin poikien mukaan. Lopetin hänelle yksinäisyydestä kertomisen sillä sain aina saman vastauksen. No minä sitten olin vähä aikaa poikien kanssa joista vain yksi oli saman ikäinen ja loput kaksi ja alle vuotta nuorempia.
No sitten tuli kevät/kesä ja asiat alkoi taas menemään ihan kivasti kunnes päätin alkaa juttelemaan parin tyypin kanssa jotka ovat oleet samassa eskarissa. No se meni ihan päin seiniä ja mun sisko päätti alkaa juttelemaan heidän kanssa ja mut taas unohdettiin. Nyt vähän pelkään ylä-asteelle menemistä sillä minä ja mun sisko ollaan alettu jälleen juttelemaan snapissä tulevian luokkalaisten kanssa ja yllättäen mulle halutaan vähemmän puhua. Pelotaa tulevaisuus sillä haluisin mieluummin hengata poikien kanssa mutta uskon ettei ne mua TYTTÖÄ halua niiden kanssa. [osa tekstistä poistettu]
Hei.
Kiitos viestistäsi ja rohkeaa, että päätit kirjoittaa meille.
Ymmärsin viestistäsi, että viime lukukausi on ollut sinulle raskas koska olet ajoittain kokenut itsesi yksinäiseksi ja kaveriporukasta ulkopuoliseksi. Onpa kurja kuulla. Ymmärrän hyvin, että mielesi on ollut maassa tämän takia. Kerroit, että sinulla on yhteisiä kavereita kaksossiskosi kanssa mutta, että koet, että hän on pidetympi kuin sinä. Jos koet, että olet huonompi kuin siskosi, et todellakaan ole! Mielesi voi kuitenkin saada sinut uskomaan näin ja näin ollen itse näkee tämän tosiasiana. Kannustan sinua miettimään mitä kaikkea ihanaa ja hyvää juuri sinussa on mitä kaverisi arvostavat, kerro se myös ääneen itsellesi päivittäin. Olet riittävä juuri sellaisena, kun olet.
Sisarussuhteisiin sisältyy usein erilaisia tunteita kuten mustasukkaisuutta, kateutta, iloa, sekä kilpailuhenkisyyttä. Uskon, että varsinkin kaksossisarussuhteissa nämä tunteet korostuvat entisestään, varsinkin kun ystäväpiirikin on jaettu. Ymmärrän hyvin, jos kaverisuhteissa tulee vertailtua itseään siskoonsa. Muista kuitenkin, että olette kaksi eri henkilöä, ja, että te molemmat luotte ainutlaatuiset suhteet eri ihmisiin. Ainainen vertailu ja kilpailu toiseen ihmiseen käy raskaaksi ajan myötä. Jos et ole vielä keskustellut siskosi kanssa, siitä miten koet tilanteet, voisitko kenties miettiä asian ottamista puheeksi hänen kanssaan? Näin hän ymmärtäisi sinun mietteitäsi paremmin ja pystyisi huomioimaan myös sinun tarpeitasi, kun oleskelette samassa kaveriporukassa.
Kerroit myös, että olet menossa yläasteelle syksyllä ja että se sinua vähän pelottaa. Yläasteelle meno on varmasti jännittävä tilanne, kun pääsee totuttelemaan uuteen paikkaan ja uusiin ihmisiin. Olisiko kuitenkin mahdollista miettiä yläasteelle siirtymistä uutena mahdollisuutena tutustua uusiin kavereihin? Kerroit, että haluaisit mieluummin hengata poikien kanssa. Jos näin ajattelet, kannustan sinua myös tekemään niin. Älä anna itsesi uskotella, että he eivät voisi ottaa sinua mukaan vain koska olet tyttö. Rohkeasti mukaan ja tutustumaan ihmisiin, jotka koet kiinnostaviksi.
Olen iloinen, kun luin, että olet kertonut yksinäisyydestäsi myös äidillesi, rohkeasti tehty! Harmi kuitenkin, että äitisi ei kokemuksesi mukaan osannut antaa sinulle sitä tukea, jota olisit tarvinnut. Älä kuitenkaan lopeta huolistasi kertomista, varsinkaan jos sinulla on itsetuhoisia ajatuksia. Jos koet, että äitisi ei osaa vastaanottaa huoliasi, voit tämän myös kertoa hänelle. Jos kuitenkin koet, että äiti ei ole se ihminen kenelle haluat avautua jatkossa voi olla hyvä miettiä, kenelle voisi vaikeista tunteistaan avautua. Ihminen voi olla vaikka isä, joku muu sukulainen, kuraattori tai vaikka kouluterveydenhoitaja. Myös meille lasten ja nuorten puhelimeen voit aina soittaa (suomeksi 116 111, ruotsiksi 0800 96 116).
Ole oma ihana itsesi äläkä jää yksin huoliesi kanssa. Uskon, että löydät paljon hyviä kavereita yläasteen myötä.
Hyvää kesän jatkoa toivoo,
Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjä