Mulla on aika paljon ongelmia mielen ja kehon kanssa, jonka takia elämä on yhtä taistelua. Mul on esim Asperger, masennus, anoreksiaa, skitsofrenian tyylistä oirehdintaa, ja lista jatkuisi loputtomiin. Nyt mulla epäillään vielä syöpää. Ennestään mulla on jo sydämen ongelmia. Mulla on myös reumaa.
Mä oon vaan nii turhautunut. Oon käynyt psykologeilla siit lähtien kun olin pieni, eli varmaan jotain 9-vuotta jo. Oon ollu suljetuilla osastoilla, jotka on vahingoittanu mun mielenterveyttä entisestään. Kammoan nyt kertoa ongelmistani kokonaisuudessaan, koska pelkään niin niitä suljettuja osastoja, etten kykene puhumaan.
Elämä tuntuu vaan turhalta. Kuolema ei tunnu pakolliselta vaihtoehdolta, ja tiedän että voisin jäädä taistelemaan ikuisiksi ajoiksi tänne helvetin liekkeihin, mutta mun mieli kaipaa kuolemaa. Mun ajatukset kuolemasta ei oo sellasia synkkiä ja pakkomielteisiä. Enemmänkin ne on rauhallisia, ja kuolema tuntuu turvalta. [osa tekstistä poistettu] Se tuntuu ajatukselta, joka tuo turvaa ja lohtua. Se on sitä, mitä mä haluaisin.
Oon täällä toistaiseksi vielä perheen takia. Mun lähisuvussa on tapahtunut pari itsemurhaa, joista on vuosia, mutta perheessä vallitsee silti tietty varautuminen ja suru koskien kyseistä asiaa. Tiedän, että olis heitä kohtaan loukkaavaa ja järkyttävää jos vielä minäkin tekisin itelleni jotain. Tää ei oo kuitenkaan pysyvä syy, miksi täällä olen.
Toisinaan tuntuu et asiat vois parantua, mut aina ne menee mönkään. ”kyllä se siitä”, on vale. Mä olen tän elämäni aikana jo oppinut näkeen sen. Jokainen, joka sanoo ton, on valehtelija. En usko sellasta ihmistä missään asiassa, jos se tosissaan uskoo että ”asiat muuttuu vielä paremmaksi”.
Osaan kyllä nauttia elämästäni tietyin paikoin. En kuitenkaan näe niitä yhtään niin houkuttelevina ja ihanina asioina [osa tekstistä poistettu]
En siis ole epätoivoinen. Olen vain valintani tehnyt.
Hei,
on niin kurja kuulla, miten paljon haasteita olet joutunut kohtaamaan jo nuorella iällä. En yhtään ihmettele, että olet turhautunut ja väsynyt. On kohtuutonta, että yksi ihminen joutuu kokemaan vaikeuksia ja/tai pettymyksiä peräjälkeen. Se on epäreilua ja yksi elämän monista asioista, joita on vaikea ymmärtää ja hyväksyä. Toivottavasti olet saanut myös sellaista apua, joka ei ole vain huonontanut oloasi?
Elämästä ja tulevaisuudesta ei voi tietää. Vaikka tähän astisen elämän aikana olet joutunut kokemaan paljon vastoinkäymisiä, ei ole varmaa, että niin jatkuisi lopun elämääsi. Siis ajatellen pitkää elämänkaarta. En tiedä tarkalleen ikääsi, mutta oletan sinun olevan vielä alaikäinen tai alle parikymppinen? Jos ajatellaan, että ihminen elää keskimäärin vanhuuteen asti, niin siinä kaaressa olet kulkenut vielä lyhyen matkan. Osaatko kuvitella, että elämässäsi tulisi uusia asioita, vapauksia ja ulottuvuuksia, kun aikuistut ja pääset muuttamaan omillesi? Voi toki olla, että jo asutkin omillasi.. Jos saisit vapaasti unelmoida, millaista elämää eläisit kolmen/viiden/kymmenen vuoden kuluttua? Mitä niistä asioista pystyisit tavoittelemaan? Se, että sinulla on sairauksia, voi rajoittaa joitain asioita, mutta ei suinkaan kaikkea! Avun ja hoidon myötä niiden kanssa voi elää hyvääkin elämää ja osasta jopa parantua. Elämänhalua ei kukaan voi ulkopuolelta toiseen istuttaa, mutta toisilta ihmisiltä voi saada toivoa, näkökulmaa ja uusia ajatuksia. Siksi asioista puhuminen usein auttaa. Lopulta kaikki kuitenkin lähtee itsestä.
Kuolema on asia, jonka jokainen meistä kohtaa väistämättä jossain vaiheessa. Se on koko ajan läsnä siinä, missä elämäkin. Sitä ei pääse pakoon, vaikka haluaisikin. Siksi ajattelen, että elämälle tulisi antaa kaikki mahdollisuudet (ja aika) näyttää, mitä hyvää se pitää sisällään ja mitä hyvää se voi tuoda virratessaan eteenpäin. Elämä on ainutkertainen ja emme tiedä, mitä kuoleman jälkeen on. Sen kuitenkin tiedämme, että elämä menee koko ajan väistämättä eteenpäin ja asiat voivat muuttua.
Siitä huolimatta, että antaisit elämälle mahdollisuuden, eihän kuolema katoa mihinkään. Mitä jos ajan kanssa kuolema pikku hiljaa siirtyisikin enemmän taustalle ajatuksissasi ja alkaisi tuntua vähemmän houkuttelevalta? Jos tuleekin aika, kun elämä tuntuu elämän arvoiselta eikä helvetiltä. Se on mahdollista, nimittäin niin kauan, kuin on elämää, on toivoa. Tietenkään sitä ei voi kukaan sanoa varmuudella, että asiat paranevat. Mutta siihen on hyvä mahdollisuus ja juurikin sitä toivoa, joka on mielestäni yksi tärkeimmistä asioista elämässä.
Ne asiat, joista nautit hetkittäin, ovat todella tärkeitä nyt, kun elämä tuntuu raskaalta. Jos itse voit vaikuttaa siihen, miten usein koet/teet niitä asioita, niin kannustan siihen! Kannustan sinua myös puhumaan ajatuksistasi jollekin. Jos et uskalla puhua aikuiselle/ammattilaiselle, niin ainakin Lasten ja nuorten puhelimessa ja chatissa voi jutella täysin nimettömänä ja luottamuksella. Nimettömänä ajatusten puhuminen tai kirjoittaminen tuskin voi tuoda mitään haittaa ainakaan?
Voimia ja toivon kipinää Sinulle!