Käytämme evästeitä parantaaksemme sivujemme käyttäjäystävällisyyttä ja toimivuutta. Jatkamalla verkkosivuilla vierailua, hyväksyt evästeiden käytön vieraillessa Mannerheimin Lastensuojeluliiton verkkosivustolla. Lisätietoja.
Ovat tarpeen sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.
Luovat tilastollista tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivua ja tiivistävät pyyntöjen toteutuksen nopeutta.
Keräävät tietoa ja analysoivat, kuinka loppukäyttäjä käyttää verkkosivuja ja mitä mahdollista mainontaa käyttäjä on nähnyt ennen vierailuaan verkkosivuilla. Koordinoivat ja mittaavat mainoksia. Käytämme yhtä tai useampaa evästettä verkkomarkkinointiin ja kohdentamistarkoituksiin sekä kiinnostuksen kohteisiin perustuvan käyttäjäprofiilin luomiseen.
no siiiis.. mä en haluu olla täällä. [osa tekstistä poistettu] en muista millon viimeks musta ei ois tuntunu tältä. kävin viime vuonna merkkarilla mut sit se sano ettei mun tarvii mennä sinne enää. olin valehdellu sille niin paljo et se luuli et oon ihan fine. en vaa pystyny kertomaan sille mitään. oon myös alkanu satuttaan itteeni. siitä ei tiiä kukaan, paitsi mun yks frendi. mä en vaan kestä enää. oon koko ajan vaan yksin omas huonees ja mun screentime on varmaa yli 10h. sit mun vanhemmat vaan valittaa mun laiskuudesta koko ajan mut ne ei tiiä kuinka lähellä ne oikeesti on niien lapsen menettämist. koulussa saan tosi hyvii arvosanoi, nii must tuntuu et sen takii kaikki olettaa et mul menee hyvin. mut ei oikeesti mee. en tiiä mitä pitäis tehä ku en haluu sinne merkkarille uuestaan, mut en uskalla kertoo mun vanhemmillekkaan ku ne kuitenki vaa alottaa mun kans riidan siitä. ja sit toisaalta en haluu kertoo kellekään, koska yks osa must haluu et mun mielenterveys menis vaa 1000 kertaa huonommaks, ku sit tää koko sotku ois enemmän valid.
ok en tiiä mitä mä selitin mut kiitos jos ees joku luki ton ja osais mahollisesti auttaa<3
Hei 🦢,
Kiitos rohkeudestasi kirjoittaa tänne ja hakea apua vaikeassa tilanteessasi. Olen pahoillani siitä, kuinka paha olo sinulla on ja ansaitsisit ehdottomasti nyt apua ja tukea itsellesi. Voit olla todella ylpeä itsestäsi, että löysit voimaa ja rohkeutta kirjoittaa, se on ensimmäinen iso askel siihen, että saisit apua.
Kerrot ajattelevasi kuolemaa ja ettet pysty kertomaan huonosta olostasi kellekään, koska pelkäät riitaa ja syyllistämistä. Muistathan, ettet ole mitenkään syypää pahaan oloosi etkä voi sille mitään. Meistä jokainen tarvitsee joskus muiden tukea ja apua, kun ei jaksa eikä selviydy yksin.
Kun on ollut pitkään paha olla, voi olla vaikea muistaa miltä tuntui, kun olo oli kevyempi eikä itsetuhoiset ajatukset pyörineet mielessä. Siinä hetkessä voi olla myös vaikea uskoa siihen, että asiat voisivat muuttua paremmaksi ja että kukaan osaisi auttaa. Asiat voivat kuitenkin muuttua paremmaksi eikä sinun tarvitse yksin selviytyä tästä. Sinä ansaitset saada apua ja ansaitset voida paremmin.
Mitä ajattelet, että tapahtuisi jos saisit kerrottua olostasi jollekin? Voisitko vielä miettiä, jos yrittäisit kertoa olostasi vanhemmillesi? Tai voisiko lähipiirissäsi olla jotain toista aikuista, jolle sinun olisi helppo puhua? Aikuinen voi olla esimeriksi koulussa kuraattori, kaverin vanhempi, kummitäti, kuka tahansa jolle puhuminen tuntuu luontevalta. Vaikka nyt ei välttämättä tunnukaan siltä, on sinulla ympärilläsi ihmisiä, jotka haluaisivat ja osaavat auttaa sinua, kunhan uskallat luottaa ja kertoa heille pahasta olostasi. Jos puhuminen tuntuu hankalalta, voit esimerkiksi näyttää tämän viestin, jonka tänne kirjoitit.
Myös me Lasten ja nuorten puhelimessa (p. 116 111) ja chatissa olemme tarvittaessa tukenasi. Olemme auki joka päivä ja meille voit jutella mistä tahansa asiasta nimettömästi ja luottamuksella.
Ethän jää pahan olosi kanssa yksin. Muista että olet ihana ja kaiken avun arvoinen <3
Lämpimin halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä