Siirry sisältöön
Suklaalover

Hei!
Kirjoitin vähän aikaa sitten mieli ja keho palstalle pitkän tekstin. Sain vastaukseksi ”ihanaa että kirjoitit meille voisitko kirjoittaa tuon uudestaan joko meidän kirhepalveluumme johon emme edes ota tällä hetkellä kirjeitä vastaan tai soittaa meille jotta voisit kertoa kaiken tuon uudestaan koska emme me auta sinua ellet toista asioitasi meille” en ymmärrä mikä siinä on!? Miks ette voi auttaa minua kun laitan ANONYYMISTI kaikkien nähtäville ongelmani vaan pyydätte kertomaan sen ANONYYMISTI vain yhdelle henkilölle uudestaan? Olen epätoivoinen koska en saa apua. Tuntuu että teidän vastauksenne olisivat vain kopioita toisistaan.
Terveisin apua tarvitseva

Azzie

Minun täytyy sanoa olevani samaa mieltä. Olen usein huomannut vastauksen, oli ongelma mikä tahansa, olevan; ”Kiitos. Soitappa nyt meille”. Aivan kuin MLL ei ymmärtäisi, että osa haluaisi juuri kirjoittaa ja lukea neuvoja, eikä välttämättä puhua ääneen. Ja totta, ne tuntuvat myös suoraan kopioiduilta, sama teksti on lähestulkoon kaikissa.

Nuortennetin yllapito

Hei,

Tämä johtuu siitä, kun nämä ovat ainakin vielä eri palvelut. Tämä palsta on tarkoitettu nuorten keskinäiselle vertaistuelle ja Lasten ja nuorten puhelimen palveluissa taas vastaavat koulutetut vapaaehtoiset ja heillä on myös kirjepalsta! Täällä https://www.lastenjanuortennetti.net/ voi kirjoittaa yksityisiä kirjeitä, joihin saa henkilökohtaisen vastauksen. Me Nuortennetin suunnittelijat puolestamme moderoimme tätä keskustelupalstaa ja silloin tällöin vastataan osaan viesteistä pienenä osana omaa työtämme, juuri ohjaten heitä Lasten ja nuorten puhelimen palveluiden pariin. Ymmärrän, että tämä tuntuu sekavalta, mutta valitettavasti meillä ei ole mahdollisuuksia antaa tällä nuorten keskinäiseen vertaistukeen tarkoitetulla palstalla ykistyiskohtaisempia vastauksia. Lähes ainoastaan ohjaamme tosiaan puhelimen palveluiden pariin. Hyvää kesää!

Toivottaa,
Nuortennetin ylläpito

Lasten ja nuorten puhelimen ja netin työntekijä

Hei Suklaalover! Tosi hyvä, että kirjoitit rohkeasti kokemuksistasi, se on meille arvokas palaute. Selvästikin meillä on tässä kehittämisen paikka ja tähän olemmekin jo heränneet. Kiitos sinulle!

Nuortennetin ylläpito vastaa näihin viesteihin sillä ajatuksella, mistä yhteydenottaja voisi saada kattavampaa ja henkilökohtaisempaa tukea. Hiljattain myös me, lasten ja nuorten puhelimen ja netin työntekijät, olemme aloittaneet vastaamaan osaan viesteistä.

Se on tosi ymmärrettävää, että kaikki eivät halua puhelimessa asioistaan puhua, monet ihmiset kokevat kirjoittamisen paljon luontevammaksi. On paljon nuoria, jotka soittavat meille lasten ja nuorten puhelimeen ja paljon heitä, jotka mieluummin kirjoittavat asioistaan chatissa tai nettikirjepalvelun kautta. Se on tosi valitettavaa, että kirjepalvelumme on ruuhkautunut kesällä. Nuorten yhteydenottoihin vastaavat koulutetut vapaaehtoistyöntekijät, ja vaikka toimintamme on käynnissä ympäri vuoden, niin kesällä se on pienimuotoisempaa kuin muina vuodenaikoina.

Ethän hetkeäkään ajattele, ettet ole avun arvoinen, sillä sinä olet <3

Vastaa aiheeseen: En taida olla avun arvoinen

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top