Hei olen 12-vuotias tyttö. Vanhempani erosivat kun olin 6-vuotias. Isäni on uudessa suhteessa ja hänellä on siinä suhteessa vauva. Vanhempieni erosta tuli vaikutuksia minuun ja pikkusiskooni koska olimme niin nuoria. Ei onneksi suuria. Mutta tänä vuonna minua on alkanut masentaa, olen satuttanut itseäni ja olen ollut epävarma kehostani. Isäni ja hänen uusi puolisonsa riitelevät joka ikinen päivä. Kuulen heidät iltaisin kun he riitelevät sekä aamulla kun herään. En kestä enää. Miksen voi olla normaali? Mutta en uskalla kertoa kellekään näistä asioista. En pysty. Olen siis hyvin epävarma kehostani. Mahani ei ole yhtä litteä kuin siskoillani ja reidet ovat kamalan läskit. Olen kyllä normaalipainoinen(itseasiassa painoni on lähempänä alipainoa kuin ylipainoa) mutta silti jotenkin tunnen itseni lihavaksi. En tiedä enää kuka olen. Olen niin sekaisin tästä kaikesta. Olen yrittänyt tänään pienentää syömisiäni. En tiedä mitä ajattelin kun mummoni kysyi halusinko berliinimunkin koska oli ostanut kaikille sellaisen. Vastasin kyllä ja söin sen. Mutta tunsin heti katumusta. Menin sitten juoksemaan talon ympäri polttaakseni kaloreita. Aloitin tuon vähemmän syömisen siis vasta tänään. Halusin vain kokeilla sitä. Haluaisin pudottaa painoa mutta tiedän että koulun terkkari huomaa sen enkä halua hänen luulevan et mul on anoreksia. Oon hukassa. Olen jo kauan tuntenut oloni todella masentuneeksi. Ennen kuin olin käynyt nuortennetissä en pystynyt purkaa tunteitani. Eräänä päivänä muistin että joskus koulussa oli puhuttu paikasta nimeltään nuortennetti. Päätin mennä sinne ja se auttoi. Nyt tiedän etten ole ainoa joka tuntee näin.
Hei,
Hienoa, että päätit kirjoittaa tänne Nuortennetin keskustelupalstalle! Oli kurja lukea, kuinka olet ollut masentunut, itsetuhoinen ja epävarma kehostasi. Ikävää myös, että joudut usein kuuntelemaan riitelyä kotonasi.
Ihan ensimmäisenä haluan sanoa, että sinun kehosi on hyvä juuri tuollaisena kuin se on. <3 Kehoja on paljon eri mallisia ja ne kaikki ovat ihan yhtä arvokkaita. Ulkonäköpaineet ovat kuitenkin harmillisen yleisiä ja sitä voi olla vaikea olla vertailematta itseään muihin. Jos huomaa, että oma ulkonäkö ja keho aiheuttavat epävarmuutta ja ahdistusta sekä kokee tarvetta kontrolloida syömistä ja pakottavaa tarvetta liikkua, niin silloin on syytä kääntyä avun puoleen. Kehosi kaipaa tarpeeksi ja monipuolisesti ravintoa, sillä ilman sitä keho ei jaksa.
Myös pahaan oloon, kuten masentuneisuuteen ja itsetuhoisuuteen, on tärkeää saada apua. Sinulla on myös oikeus kokea olosi hyväksi ja turvalliseksi kotonasi, joten olisi tärkeää saisit tukea myös kotitilanteesi kanssa.
Mainitsit, että ennen Nuortennettiä et pystynyt purkamaan tunteitasi. Oletkin nyt ottanut hienon ensimmäisen askeleen ja todella taitavasti purkanut ajatuksiasi tänne. Hyvä sinä!
Voisiko seuraava askel olla, että kertoisit näistä ajatuksistasi jollekin luotettavalle ja turvalliselle aikuiselle? Voisiko se esimerkiksi olla vanhempi, sukulainen tai joku muu aikuinen?
Olisi myös tärkeää, että saisit apua ja tukea ammattilaiselta. Esimerkiksi koulun terveydenhoitaja tai kuraattori ovat ammattilaisia, jotka osaavat auttaa ja tukea oppilaita monenlaisissa vaikeissa tilanteissa. Esimerkiksi masentuneisuus, itsetuhoisuus, syömiseen liittyvät haasteet ja vaikeat perhetilanteet ovat sellaisia aiheita, jotka ovat heille ammattilaisina tuttuja ja he osaavat niissä tukea.
Puhuminen voi aluksi tuntua pelottavalta, mutta se kuitenkin kannattaa. Silloin ei tarvitse jäädä omien ajatustensa kanssa yksin ja on mahdollisuus saada apua. Jos puheeksi ottaminen tuntuu vaikealta, niin voit kokeilla vaikka kirjoittaa kirjeen ja näyttää sen haluamallesi aikuiselle.
Meillä Nuortennetissä on myös ilmainen Lasten ja nuorten puhelin (p. 116 111) sekä chat ja nettikirjepalvelu: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/ Palveluissamme pystyt anonyymisti juttelemaan ihan mistä aiheesta tahansa.
Et ole näiden ajatusten kanssa yksin ja apua on saatavilla. <3
Lämpimin ajatuksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
Hei!
Ei se mitään, minuakin sapetti suunnattomasti vanhempien riitely kun olin ikäisesi. En voinut käsittää että mitä järkeä siinä on ja samalla otin siitä myös kovasti itseeni. Siitä alkoi sitten pahoinvointi ja oman kehon tarkkailu. Luulin että minun pitäisi olla täsmälleen kuin muut ja että pitäisi olla sitä ja tätä. Esimerkiksi että olen liian lihava tai että mulla ei sais olla silmälasia. Mutta kohtalontoverina voin sanoa että ei hätää, tuo vaihe menee vielä ohi! Se ei oo onneks pysyvää :) Sen jälkeen sä voit katsoa tuota aikaa ihan eri tavalla ja tajuta että sä selvisit siitä tosi hyvin ;)
Tsemppiä sulle syksyyn!
– Kohtalontoveri
Ps. kerro muuten isälles ja äitipuolelles sun tunteista et sä et tykkää et ne riitelee!