Hei. Oon siis koht 14v tytty ja oon meijön perheen nuorin. Mun 2 siskoo on joku 5-6v muo vanhempi. Joten mä aina pienenä teim kaiken yksin koska ne ei halunnu olla ku olin ”liian pieni”. Ja sit 2 luokalla mun paras kaveri alko kiusaa muo ja se jatku 3 luokalle. Sit se loppu onnenks ja tapasin mun uuden kamun 4 luokal ja meil meni tosi hyvin kunnes 6 luokal tapasin yhen kamun joka oli tosi mukava mulle ja oikeesvi välitti musta. Silloin tajusin et mun entinen kaveri on tosi ”toxic” ihminen. Se aina ku yritin puhuu mun tunteist se vaan alko sanoo et sillä on vaikenpaa. Ja sit se aina väittää vastaa kaikista mun mielipiteista esim jos sanoisin et tykkään punasest se sanois et punanen on tosi ruma väri. Kuiteski ni sit 7 luokal olin koko vuoden tosi masentunu ja kaikkee. Nyt kesän aikana ku oon ollu vähän enemän perheen kaa ni oon alkanu taas masentuu enemmän koska niitä ei kiinnosta mun tuntee ne vaan ajattelee et oon ärsyttä tunteellinen teini mut en usko koska ku olin 5 itkin meijän mökin pikku huoneessa joku 40min koska ajatteli et mun isovanhemat rakastaa mun siskoja enemmän sillä ne ingnooras muo ja leikki mun siskojen kaa enemmä . Sit ku olin 6 istuin meijän kodin lattialla surullisesti koska mun siskot ei hallunnu leikkii mun kaa koska olin nuorempi ku ne. Ja joku vuosi ku olin 4 5 6 ni katoin ehkä vähän autoin mun siskoja laittaa joulukuuseen valoja ja koristeita (mun siskot oli 11 ja 10) mut sitteku mä olin sen ikänen ne oli liia vanhoja ja joiduin tekee kaiken yksin. Mun sisko myös näytti mulle videota siitä ja mun toisesta siskost ku ne oli 14. Siinä ne vaan piti hauskaa kahestaa. Ja sen jälkeen aloin ajattelee et en tuu ikin saamaan tollasta lapsuutta. Mulla ei ees ollu lapsuutta koska mä vaan aina yritin olla vanhemi jotta mut huomattais….. ja nyt must tuntuu et oo niin yksinäinen [Osa tekstistä poistettu]
Hei ” Masentunut<:”
Kiitos viestistäsi! Onpa kurja lukea, että sinulla on huono olla. Olen kuitenkin iloinen siitä, että rohkenit kirjoittaa tänne, se on jo alku parempaan oloon!
Ymmärsin viestistäsi, että olet elämäsi aikana kokenut paljon sitä, että sinua ei huomioitaisi. Olet joko ollut liian pieni siskoihisi verrattuna tai kokenut että sinua pidettäisiin ärsyttävänä teininä. Kerroit myös, että sinua on kiusattu ala-asteella ja olet kokenut ystävyyssuhteita, joiden myöhemmin olet ymmärtänyt olleen huonoja sinulle. Onpa surullista lukea, että olet kokenut kiusaamista. Kiusaaminen ei ole ikinä ollut sinun syytäsi, etkä ole tehnyt mitään väärää. Ymmärtääkseni kiusaaminen ei kuitenkaan enää ole onneksi elämässäsi ajankohtaista, vaikka kokemasi varmasti sinuun vielä vaikuttaakin.
On myös surullista lukea, ettet koe, että sinua katsottaisiin sinä ihanana nuorena, jota sinä olet, juuri tässä ja nyt. Sinun ei tarvitse esittää vanhempaa kuin olet vaan sinulla on lupa olla juuri sellainen ja sen ikäinen, kun olet. Ymmärrän, että ikäero vanhempiin sisaruksiisi on sen verta iso, että se varmasti on vaikuttanut siihen, että sinulla ei sisaruksistasi ole ollut samantasoista leikkikaveria ja olet näin pyrkinyt olemaan ikäistäsi vanhempi, sekä siihen, että sisaruksesi, jotka ovat iältään lähempänä ovat ehkä lähempiä keskenään. Iän myötä kuitenkin ikäero tuntuu kapenevan, kun kaikki lähenee aikuisikää eikä iällä samalla tavalla ole merkitystä. Oletko miettinyt millaisen suhteen haluaisit luoda siskoihisi? Oletko jutellut heidän kanssaan asiasta?
Kirjoitit myös, ettei vanhempiasi kiinnosta tai että isovanhempasi rakastaisivat siskojasi enemmän. En kuitenkaan usko, että läheisesi rakastavat sisaruksiasi enemmän kuin sinua vaikka sinulla on tämänlainen kokemus. Usein eri ikäisiin lapsiin luodaan erilaisia suhteita, jotka kehittyvät iän myötä. Isovanhempasi esimerkiksi eivät varmasti ole kohdelleet sinua ja sisaruksiasi samaan aikaan samalla tavalla, koska olette olleet niin eri ikäisiä. Voisitko kenties ottaa tämän asian puheeksi vanhempiesi sekä isovanhempiesi kanssa? Yksin pohtimalla usein luo mielikuvia asioista, kun taas juttelemalla asiasta asiaan liittyvien ihmisten kanssa usein saa uusia näkökulmia, jotka joko vahvistavat tai kumoavat omat mielikuvat. Näin myös vanhempasi ja isovanhempasi voivat miettiä omaa suhtautumistaan sinuun ja kenties muuttaa sitä, kun saavat tietää sinun kokemuksistasi.
Kirjoitit myös, että tunnet itsesi yksinäiseksi ja mietit omaa paikkaasi tässä maailmassa. Haluan kertoa sinulle, että sinulla on väliä ja sinulla todellakin on paikka tällä maapallolla, jota kukaan muu ei voi korvata. Jos sinulla on paljon tämän tyylisiä ajatuksia tai tunnet, ettet jaksa nousta sängystä aamuisin, on sinun tärkeä hakea itsellesi apua. Voisitko kenties jutella asiasta vanhempiesi kanssa?
Onko sinulla joitakin muita turvallisia aikuisia, joille voisit olostasi jutella? Esimerkiksi isovanhempasi, kummi, kaverin vanhempi tai vaikka koulun kuraattori? Myös ystävän kanssa kannattaa jakaa ajatuksia.
Kannustan sinua myös olemaan yhteydessä meihin Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111) ja juttelemaan päivystäjän kanssa olostasi ja mietteistäsi. Jutteleminen auttaa aina!
Sinä et ole yksin, ja apua on aina saatavilla. Välillä voi olla mieli maassa, mutta se ei tarkoita, etteikö kaikki voisi muuttua parempaan päin, kunhan muistaa hakea apua, kun sitä tarvitsee.
Sinä olet tärkeä, muista se!
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä