Olen aina menestynyt hyvin koulussa. Harrastan urheilua säännöllisesti lähes joka päivä ja elämäni vaikuttaisi muutenkin olevan kohdallaan. Olen yhdeksännellä luokalla ja jatko-opintosuunnitelmanikin tuntuvat olevan selvillä. Silti olen jatkuvasti alakuloinen.
Monesti minusta tuntuu etten ole riittävä. Kaveripiirini on aika pieni, enkä saa helposti ystäviä. Luulen että se johtuu minusta ja luonteestani. Itsetuntoni on alhaalla. Lisäksi ahdistun ja stressaannun todella helposti ja syytän kaikesta itseäni. Koulussa minun on vaikea keskittyä, ja pelkään että koulumenestykseni heikkenee, varsinkin päättöarvosanoihin.
Voiko näistä asioista puhua kuraattorille, vai mitä pitäisi tehdä?
Moi Mussu!
Mun oli pakko vastata koska mulla on yläasteella ollu just sama tilanne kuin sulla näyttää olevan. Olin aina ylitunnollinen, vaikka en itse tajunnutkaan sitä. Mulla oli vähän kavereita, tosin muutama tosi läheinen. Ulospäin näytti että kaikki oli ok, vanhemmat ja suku piti mua malliesimerkkinä koska menestyin niin hyvin.
Kukaan ei kuitenkaan tiennyt että pirteän ja pystyvän kuoren alla olin oikeasti koko ajan alakuloinen ja elämä tuntui merkityksettömältä. Vanhempana olen ymmärtänyt, että olin varmaan masentunut. Mulla oli myös itsetunto alhaalla, ja sen takia vaadin itseltäni aina loistavia suorituksia, että mulla olis todiste että pystyn edes johonkin. Vaikka kokeet meni hyvin, niin oikeesti pelkäsin niitä ja arvosanojen näkeminen ahdisti. Tuntui että elämässä ei ollut mitään kivaa ja koko ajan piti vain taistella. Eniten pelkäsin etten enää kohta jaksaisi taistella vaan arvosanat alkaisivat laskemaan ja kaikki näkisivät kuinka huono oikeasti olen.
Nyt olen jatkanut yläasteelta jo muihin opintoihin. Elämä muuttui paljon sen jälkeen kun muutin kotoa. Pelkäämäni tapahtui, eli arvosanat alkoivat vähitellen tippua. Mutta samalla tutustuin uusiin ihmisiin ja sain uudella paikkakunnalla uusia ystäviä. Ei se heti käynyt mutta pikkuhiljaa kuitenkin. Aluksi ahdisti tosi paljon kun tuntui että haluan tehdä vaan kaikkea hauskaa ja kohta tipun kokonaan oppiaineissa kärryiltä. Mut kyllä sitä sitten vähitellen löytää tasapainon opiskelun ja vapaa-ajan välille. Tärkeintä on ettei vaadi itseltään liikoja, mutta muistaa silti pitää jonkinmoiset rajat itsellään. Mulla auttoi tosi paljon kun aloin tavoitteellisesti merkitsemään kalenteriin että koska opiskelen ja koska teen jotain muuta. Sen lisäksi että on hyvä olla tunnollinen opiskelija, oman jaksamisen kannalta on tärkeää myös olla tunnollinen oman ajan suhteen :)
En tiedä auttoiko tämä mun tarina sua mitenkään. Jos susta tuntuu että et jaksa nykyistä menoa, niin kannattaa oikeasti puhua vanhemmille, luotetulle ystävälle tai koulukuraattorille.
