okei anteeks mut mun pitää pakko avautuu
mua on ahistanut kaikki sosiaaliset tilanteet sen jälkee ku pari vuot sitte mun serkun ristiäisis mun setä alko nauraa mun kustannuksel, en oo vieläkää päässy sen yli ja jos muistelen sitä ni mua alkaa heti itkettää. välttelen sosiaalisia tilanteit kaikin keinoin ja oon sanonu mun vanhemmille et mua ahistaa se mut kukaan mun perheestä ei kuuntele mua ne vaa sanoo mulle et ”älä yritä me tiedetään kyl et haluut vaa olla puhelimella ja syödä karkkia kaikessa rauhassa” ja ne pakottaa mut kaikkiin esim. sukulaisten juhliin mis mä sit vaa esitän et mul olis tosi hauskaa vaik oikeesti must tuntuu et en saa kunnoll happee.
sit oon huomannu et nykyää kotonaki ain ku mä kuulen askeleita/et joku kävelee portais/huutamista alakerrasta/kovan äänen mä säpsähän ja mun läpi menee sellane pelon aalto (en osaa selittää sitä paremminkaa). ja mua muuteski pelottaa koton vaik en ymmärrä miks.
mul o iha sika vaikeeta nousta sängystä, koska en vaa jaksa. nukun päikkäreitä koska mua väsyttää kokoajan, ja äiti ja iskä ei tykkää siit yhtää vaa alkaa valittaa ja huutaa mulle siitä
syön jatkuvasti kaikkee karkkii koska emt mun olo vaa tuntuu jatkuvasti tyhjält ni se auttaa ja siitäki mun vanhemmat alkaa valittaa ja ne on kieltäny multa kaupassa käynnin mut käyn silti.
muuta ruoka ku herkkui en enää syö kauheesti kosk oon kuullu tarpeeks monta kommenttii kuinka paljon syön. nyt äiti ja iskö valittaa siitä kuinka vähän syön ja se vaan pahentaa asiaa koska mua ahistaa mennö syömään nykyään koska ihan sama mitä teen ni mul o aina liikaa tai liian vähän ruokaa. skippaan aamupalan ja lounaan koska se vaan saa mulle paremman olon eikä mul enää oo ees kauheen nälkä (mulla ei ole anoreksiaa mua vaa ahistaa syömine tai jotai)
ja siis mun koko perhe väittää et oon kännykkäriippuvaine, mut mua alkaa ahistaa ku en tunne mun kännykkää mun taskus. aina ku mun vanhemmat o ottanu mun kännykän pois, ni kaikki vaa menee yli ku en pysty purkaa tunteita mun puhelimeen.
oon isosta perheestä, mul o yheksän sisarusta, oon kolmanneks vanhin+ meiän perheen ns. musta lammas ja must tuntuu vaa et äiti ja iskö välittää kaikist muist mun perheenjäsenist paitsi musta. ne on aina välil unohtanu mut kokonaa ja jättäny kotii ku ne on ite lähteny reissuun ja mua kaks vuotta vanhempi sisko on aina se joka joutuu muistuttaa et mäki oon olemas.
en vaa enää pysty tähä. kukaa ei ymmärrä mua eikä ota mua tosissaa. kukaan ei välitä musta.
mä en vaa pysty tähän vaik kuinka yritän. olin vitosel masentunu enkä kertonu kenellekään, mut kutosel sain kavereit ja kaikki alko kääntyy parempaan päin. ehin jo aatella et oon päässy mun masennuksest yli, mut nyt seiskal katkasin ite välit mun harvoihin kavereihin kosk must tuntu et ne oikeesti vihaa mua.
mua ei oikeestaa enää kiinnosta elänkö mä vai en.
mä en vaa enää kestä tätä. mul ei oo ketää kenelle voisin puhuu tästä. ainakaa mun vanhemmille en aio koskaan sanoo sanaakaan, koska ne on just sellassii jotka kuiskii et ”tiesitkö muuten että hän on käynyt terapiassa” ja ”se tyyppi on yrittänyt itsemurhaa. se ei oo voinu olla järjissään” yms.
mä itken joka päivä mut teen sen hiljaa ni kukaan ei huomaa. esitän niiku mul ois kaikki hyvin niiku oon esittäny viimeset pari vuotta. mä haluun apuu mut samal en koska tiiän etten uskalla ja kuiteski saan kuulla et oon vaa ylireagoinu tai yliherkkä. mua ahistaa mennä kouluun koska tiiän et kaikki siel vihaa mua, opet ja mun luokkalaiset.
mä vaan vihaan tätä maailmaa. mul ei oo tääl mitään paikkaa. en tajuu miten joitain ihmisiä voi ees kiinnostaa elämä
anteeks et kirjotin näin pitkän viestin mut piti purkaa tää kaikki jonneki. tää on aika sekava toivon että sait selvää
Hei!
Hyvä, että kirjoitit meille. Tuntuu tosi kurjalta ajatella, että tunnet olevasi perheen musta lammas ja ettei kukaan välitä sinusta. Kuulostaa onneksi siltä, että ainakin tuolle puoliasi pitävälle isosiskolle olet rakas ja hän huomaa tilanteesi. Ehkä voisit jutella joistain viestisi asioista hänelle joku päivä?
Tuollaiset vaikeat tapahtumat saattavat tosiaan jäädä kaihertamaan mieltä pitkäksi aikaa ja joskus niiden työstämiseen tarvitaan ammattilaisen apua. Ammattilaisen kanssa pystyisit käsittelemään tuon tapahtuneen niin, ettei se enää vaikuttaisi noin suuresti elämääsi.
Voi olla, että hankaluudet sosiaalisissa tilanteissa, pelon tunne kotona, lohdun hakeminen kännykästä, elämän mielekkyyden katoaminen ja tyhjyyden tunne voivat hyvinkin johtua tuosta sedän sanomisen aiheuttamasta tunteesta tai sitten asiaan liittyy muutakin, kuten tuo tunne siitä, ettei sinusta välitetä kotona yhtä paljon kuin muista lapsista. Jo yksistään se tuntuu ajoittain varmasti musertavalta.
Olen huolissani myös syömisestä, kun sanot syöväsi pääasiassa enää herkkuja ja skippaavasi monet päivän tärkeistä aterioista. Kerrot, että sekin johtuu tyhjyyden tunteesta. Hienosti oivallettu! Toivoisin kuitenkin, että söisit kaikki päivän viisi tärkeää ateriaa: aamupalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan. Silloin sinulla on hyvä ja virkeä olo etkä tule syöneeksi herkkuja nälkääsi. Totta kai herkkujakin voi syödä, mutta niitä tärkeitä ravintoaineita saat paremmin kunnon ruoasta.
Sinulla on nyt tosi paljon mielessäsi ja olet ihan oikeassa siinä, että tarvitset apua. Joillekin aikuisille avun hakeminen on tosiaan vierasta, mutta henkiseen pahaan oloon on ihan yhtä tärkeää hakea apua kuin fyysiseen kipuun. Mene siis rohkeasti joko terkkarin tai kuraattorin luo. Voit tehdä listan huolistasi ja ottaa sen mukaan tai kirjoittaa niistä hänelle etukäteen. Yksi vaihtoehto on näyttää heille tuo tänne kirjoittamasi viesti. Olet kertonut tapahtumista, perheesi tilanteesta ja tunteistasi tosi hienosti tässä viestissä, joten luotan, että osaat kyllä kertoa niistä heillekin. Koulun ammattilaisilla on vaitiolovelvollisuus eivätkä he saa kertoa asioistasi eteenpäin paitsi erityistilanteissa. Voit vaikka varmistaa heiltä ensimmäisellä kerralla, että mitkä on niitä tilanteita, jolloin he ottavat yhteyttä kotiin.
Sinullakin on paikka tässä elämässä, usko pois! Ikävä kyllä sinulle on sattunut huonoja kokemuksia, joten ymmärrän että olet alamaissa ja sinua itkettää. Mutta kun pääset juttelemaan näistä asioista ja annat ammattilaisten auttaa sinua, niin pääset niistä kyllä yli! Ja kun sinulla on taas voimia, uskon, että jaksat taas viritellä uusia (tai lämmitellä vanhoja) kaverisuhteita. Olisi ihanaa, jos sinulla olisi joku, jonka kanssa jutella, tehdä kivoja asioita ja viettää aikaa.
Voit aina myös soittaa meille tai ottaa yhteyttä chatillä tai kirjepalvelussa. Palvelumme ovat sinulle maksuttomia ja auki vuoden jokaisena päivänä. Olet meille tärkeä ja haluaisimme, että voisit taas hyvin!
Sinua ajatellen,
Lasten- ja nuortenpuhelimen ja chatin päivystäjä
Haluun laitokseen, mä en jaksa enään. Ahistaa, pelottaa ett vanhemmat tulee tänä yönä lyömään mua, pärisen päivät pitkät kuin olisin kännissä, surettaa, en saa rauhaa, en vaan tiiä mitä tehdä auttakaa. Sain tänään kiekon naamaan mul on silmien edessä suoja ei oo semmosta rauta juttua, kypärässä on semmoinen lasi/muovi juttu joka suojaa vaan silmiä. En oo vanhempien kanssa enää paljon tekemisissä, vie mult kaikki tavarat pois haluun laitokseen, auttakaa
Tuu tänne kertomaan teidän lempi biisejä tai lempi elokuva hahmoja tai molempia.
Voin aloittaa tästä tulee mun suosikkeja
Musiikki
1. Linkin park
2. Fall out boy
3. Pohjantähden alla
4. Nopsajalka
Lempi näyttelijöitä
1. Aku Hirviniemi.
2. Eero Aho
3. Johannes Holopainen
Jääkiekossa lempi pelaaja
1. No tottakai se on Marko Anttila
Hei nimimerkki V [osa nimimerkistä poistettu!
Kiitos viestistäsi. Olen tosi pahoillani, että sinulla ei ole hyvä olla kotona ja harrastuksessakin sattui tuo onnettomuus. Toivottavasti siinä ei käynyt kovin pahasti!
On myös kurja lukea, että joudut pelkäämään vanhempiesi lyövän sinua. Vanhempasi eivät saisi ikinä satuttaa sinua millään tavalla, vaan päinvastoin heidän pitäisi suojella sinua kaikelta kaltoinkohtelulta.
Ymmärrän hyvin, että haluat pois kotoa. Jos kotiolosi ovat sinulle vaaralliset, se voikin olla aivan varteenotettava vaihtoehto. Siitä päättää lastensuojelun sosiaalityöntekijät. Ensin toki yritetään kaikin tavoin saada kodistasi sellainen paikka, jossa sinun olisi hyvä ja turvallinen olla ja jossa sinusta pidettäisiin hyvää huolta.
Kehottaisin sinua kääntymään koulukuraattorin puoleen. Kerro hänelle, minkälaista kotonasi on, miten vanhempasi kohtelevat sinua ja miltä sinusta tuntuu olla kotona. Hän tietää kyllä, mitä tehdä ja on sinun puolellasi. Ansaitset tulla autetuksi ja saada sellaisen kodin, jossa sinun on hyvä olla!
Voit aina myös soittaa meille (numeromme on 116 111), tulla chattiin juttelemaan tai kirjoittaa kirjepalveluumme. Kaikki palvelumme ovat maksuttomia, anonyymejä ja luottamuksellisia. Olet tärkeä!
Lämmöllä
Lasten- ja nuortenpuhelimen ja chatin päivystäjä