Siirry sisältöön
Eltsu

Hei!

Olisin halunnut laittaa tämän kirjeenvaihdolla mutta siellä on kuulemma ruuhkaa eikä pysty rekata käyttäjää. Myöskään viestittelyssä ei ollut aikoja joten toivon että tää olis nopein keino ja sais kirjevaihtoon muutettua kun ei olis enään ruuhkaa.

Mutta asiaan siis. Mun vanhemmat on ollut tosi kauan epäreiluja mulle verrattuna mun pikkusiskoon. Hän täyttää 10 vuotta parin kuukauden päästä ja minä 16 kuukauden päästä. Varsinkin mun äiti keksii aina syyn miksi jokin olisi mun syy kun mun pikkusisko on tehnyt jotain. Pari viikoa sitten sanoin mun vanhemmille kuinka hän puhuu rumasti muo kohtaan tosi usein ja äiti vaatasi siihen että mä olen puhunut siskolleni aina pahasti joten ”mä saan mitä tilaan”. Myönnän että silloin kun hän synty niin en osannut käyttäytyä parhaiten mutta koko juttu oli mullekin uutta ja olin silloin noin hänen ikäisensä. Onneks moneen vuoteen en ole ilkeästi puhunu hänelle ja pystyn pitämään ärsytyksen sisälläni ja rauhoittumaan helpommin nykyään. Lähiaikoina siskoni on päässyt asioista pois sanomalla että häntä on ärsyttänyt jonkun käyttäytyminen ja silloin hänen huutaminen, ilkeily on hyväksytty. Tänään hän kertoi minulle kuinka minun ei pitäisi ansaita elää sillä en halunnut opettaa hänelle kuinka leikata kynnet sillä sekunnilla kun hän oli hyvin ärsyyntynyt. Mä en tajua kun sanoin vanhemmilleni tästä mun iskä vastasi kuinka me kummatkin puhutaan toisillemme ilkeästi, kysyin häneltä mitä oon puhunu siskolleni ilkeästi ja esimerkkejä oli että oon sanonu hänelle ettei söisi suu auki tai kaivaisi varpaita sohvalla?? Mun pikkusisko tuskin osaa kuoria perunaa ja hän ei edes pese käsiä joka kerta kun käy vessalla ja muo syytetään kun puhun hänelle ilkeästi kun huomauttelen näistä asioista. Mun mielestä 10 vuotiaan pitäisi osata perus hyvät tavat ja suurimman osan hygieniasta sillä itsekkin osasin hänen ikäisenä.

Onneks olen menossa lukioon joka on sisäoppilaitos jo ensiviikolla joten saan taukoa heistä. Kuitenkin tää kaikki sekottaa mun pään kun tätä on jatkunu pitkään.

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei Eltsu,

Olipa fiksua sinulta kirjoittaa tänne Nuortennetin palstalle, kun et ole saanut kirjettäsi läpi nettikirjepalveluun. Harmillisesti kirjepalvelussa on välillä ruuhkaa, erityisesti näin kesän aikana, mutta kun käyt välillä kurkkaamassa tilannetta, pääset jossain kohtaa varmasti lähettämään kirjeesi myös sitä kautta!

Kuulostaapa tilanteesi pikkusiskosi kanssa epäreilulta. Ymmärrän turhautumisesi asiaan täysin. On ihan normaalia, että sisarukset kinastelevat ja riitelevät keskenään, mutta olisi silti kohtuullista, että teitä kohdeltaisiin molempia reilusti ja tasavertaisesti. Voit olla ylpeä itsestäsi, että olet löytänyt keinoja rauhoitella itseäsi riitatilanteissa. Pikkusiskosi on kertomasi perusteella vielä lapsi, ja lapset sanovat usein asioita, joita eivät tarkoita tai joiden loukkaavuutta eivät ymmärrä. Usein lapset myös tekevät kaikkensa saadakseen isosisaruksensa huomiota – on täysin mahdollista, että pikkusiskosi ihailee sinua, vaikka ei näytä tai sanokaan sitä.

Tuleva lukionaloitus ja välimatka siskoosi tekee varmasti hyvää. Ollessasi lukiossa myös siskosi kasvaa ja oppii uusia asioita, myös puhumaan kauniimmin toisille ihmisille. Uskon siis, että välinne paranevat ajan kanssa ja alatte jossain kohtaa myös viihtyä toistenne seurassa.

Jos vanhempiesi suhtautuminen vaivaa sinua edelleen, miltä sinusta tuntuisi kirjoittaa heille kirje? Siinä saisit rauhassa kertoa oman näkökulmasi asiaan ja he saattaisivat ymmärtää sinua paremmin. Voit myös aina soittaa meille Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111) tai kirjoittaa chattiin, olemme auki näin kesälläkin joka ilta klo 17–20. Meille voit jutella mistä tahansa asiasta nimettömästi ja luottamuksella!

Lempeitä kesäpäiviä sinulle toivotellen,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Vastaa aiheeseen: Epäreiluus siskon kanssa

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top