Moi! Ihan ensiksi mun täytyy sanoo, että tää asia on mulle älyttömän vaikee ja ajattelen tätä mun päässä monelta kantilta. Oon puhunu tästä mun ystäville ja äidilleni, häenlle tosin vähän kierrellen asiaa.
Olin kolme vuotta mun ensirakkauden pauloissa, jonka jälkeen mä oletin etten rakastu ikinä enää. siinä meni sitten vuosi ja vähän päälle, kun tutustuin kaverin kautta yhteen ihmiseen. Se oli mukava, hauska, hyväsydämminen ja maailman aidoin ihminen ja rakastuin siihen enemmän kuin mun ensirakkauteen ikinä. Me tutustuttiin noin kolmen kuukauden ajan ja oletin meillä olevan jotain. Se oli niin rakastava ja välitti musta oikeesti. Yks päivä se pyysi mut sivuun juttelemaan ja sanoi hänellä olevan tärkeää asiaa. Ahdistuin ja sanoin,etten halua kuulla koska tiesin hänen sanovan jotain sellaista joka satuttaa. Myöhemmin samana päivänä sain häneltä käsin kirjoitetun upean kirjeen jossa hän kertoi olevansa homo ja pyysi asiaa anteeksi monia monia kertoja. Homous on hänelle ollut aina kamalan vaikea asia ja olin ensimmäisiä ihmisiä joille hän siitä kertoi. Kirjeessa luki mm. ”Mä antasin mitä vaan jos en olis tällanen, oon yrittäny olla vuosia jotain mitä en ole mutta en pysty siihen enää ja oon kyllästyny elämään näin.” ja ”Mä rakastaisin sua jos mä olisin hetero. rakastan mä nytkin mutta en sillä tavalla, mä oon pahoillani, toivottavasti löydät jonkun johon rakastut mua enemmän ja oot onnellinen.”
Sanoin olevani ylpeä hänestä, niinkuin olenkin. Olen onnellinen ettei hänen tarvitse enää salailla asiaa. kuitenkin mua sattuu joka kerta kun me jutellaan ja joka ikinen kerta hänen lähdettyään mä en osaa muuta tehdä kuin itkeä. Olen esittänyt hänen nähden iloista ettei hän pahoittaisi mieltään enempää (Hän ei hyväksy homouttaan itselleen ja osa hänen sukulaisistaan laittoin välit poikki hänen kanssaan sen takia. hän on älyttömän masentunut ja sekaisin, itkee itsensä uneen yms. hänellä on tukijoukkoja mutta se ei tunnu auttavan) kuitenkin yhtenä päivänä ollessani hänen kanssaan hän ymmärsi, että minun on vaikea olla hänen lähellään, koska olen vieläkin älyttömän rakastunut häneen. Hän lähti itkien pois paikalta ja mulla tuli älyttömän syyllinen ja huono olo, en halua että se kärsii sen takia, että mulla on sydänsuruja joille se ei voi mitään vaikka haluaisi.
Mä oon yrittäny päästää siitä irti. mutta mä en osaa päästää enkä pysty. mä vaan itken ja itken niin kauan kuin itku ei enää tule. ystävät ei jaksa enää kuunnnella koska olen puhunut samasta asiasta niin kauan. Mua huolettaa näiden mun fiilisten lisäksi myös sen pojan elämä. se on niin rikki sisältä, että tekee pahaa katsoa kun ei voi itse auttaa omien tunteiden takia vaikka kuinka yritän. mä pelkään että se tekee itselleen jotain ja pelkään sitä, etten mä pysty ikinä olemaan sen lähellä pelkäämättä että itken taas sen lähdettyä.
Toivottavasti saatte tästä jotain selvää. Mä kaipaan oikeesti nyt viisaita sanoja ja neuvoja. Kiitos jos vastaatte!
Perjaatteessa oon samassa tilanteessa. Mulla se vaan meni niin, että me suudeltiin ja hän ehdotti pidemmälle menoa. Hän halus seurustella ja kaikkea. Kuitenkin kun sitten mä olisin suostunut, hän sanoikin että hänellä on suhde erään tytön kanssa. Olin silti rakastunut ja elättelin toivoa.
Kun he erosivat, ajattelin että olis mun tilaisuus. Juteltiin niitä näitä ja vaikkei enää suudeltu, me tunnuttiin niin läheisiltä. Lopulta se sitten meni siihen, että juteltiin kuinka rakastetaan toisiamme ja oltais valmiita etenemään.
Kun meidän piti tavata, hän perui. Kyselin että miksi, mutta hän tuntui ottaneen kylmän asenteen mua kohtaan. Hän haukkui, vähätteli ja tarttui joikaiseen virheeseen minussa. Lopulta välit meni poikki.
Kun kuukausia myöhemmin törmäsin mieheen, hän seurusteli toisen miehen kanssa. Tottakai tää sit järkytti mua sinänsä, koska olin oikeesti tykännyt siitä ja tykkäsin oikeestaan edelleenkin. Se sitten nauraen kerto että oli yrittänyt saada mua sänkyyn vaan alistaakseen mut ja nauraakseen mulle, ja käyttääkseen hyväksi. Hän kun oli kuullemma homo, eikä tuntenut naisiin mitään veota. Kaikki mitä oli mulle puhunut niin oli ollut valhetta. Jopa ne seurustelusuhteet mitä sillä oli ollut mun ihastuksen aikana, oli ollut pelkkää kulissia.
Okei, ei ehkä toi ollutkaan niin samanlainen nyt ku miettii. Mutta olin siis sysirakastunut ihmiseen joka paljastu homoksi, tosin mulla kävi niin että hän olikin petollinen, ei ihana ja kaikkea.
Mä olen itseasiassa vieläkin ihastunut häneen vähän, ja hävettää. Hän on nyt ollut jopa vankilassa, kun paljastu joksikin jengiläiseksikin. Varastelee siwoja ja hakkaa tyyppejä ja semmosta. Silti mä jotenki ihastuin siihen nii syvästi, että vieläkin olen, vaikka tiedän että mahdollisuudet on 0/5
Mä ehkä ehdotan sulle kaikista inhottavinta juttua, mikä tekis teille kummallekkin hyvää. Jättäkää toisenne taakse. Sua sattuu kun sä näät sen, sitä sattuu kun se näkee et sua sattuu kun sä näät sen. Te kumpikin tuskailette toistenne kanssa. Miks sitten pakolla pidätte toisistanne kiinni? Jos oikeesti välitätte toisistanne, ottaisitte edes vähän etäisyyttä, niin että sun pahin suru-aika menis ohitse. Rakkaus on asia mikä voi ilahduttaa, toisaalta repiä sydämen halki. Jos haluat tehdä itsellesi ja hänelle palveluksen, jätät ton suhteen, tai ainakin pistät sivuun hetkeksi, ja kuntoutat ittes. Niin te molemmat ootte ilosempia, kun sun ei tarvi kärsiä ja sen ei tarvi kärsiä nähdessään sun kärsivän.